sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Hortaa ja ruokaa...


Kuten moni varmaan on lukenut, niin tykkään kerätä kesällä luonnonkasveja syötäväksi.
Niistä voit lukea näistä: Villivihanneksista ja hortailusta -Part 1 ja Villivihanneksista ja hortailusta -Part 2. < klikkaa.



Olen pitkin talvea lisänyt ruokiin, smoothieen ja teehen kuivattamiani villivihanneksia.
Pakastimessa on mm. kuusekerkkää ja maitohorsmaa.
Kasvimaan satoa olen kuivattanut myös.

Viikolla kävin purkkejani läpi.















Löysin jokin aika sitten meidän lähi Valintatalosta tällaisia keraamisia purkkeja alennuksesta ja ostin muutaman -tulevaa kesää ja hortaa ajatellen.






Vielä -tietenkin- muutama ruoka kuva.
Kasvisvuokaa johon laitoin lisäksi vaaleaa soijarouhetta sekä soijasuikaleita.







Omia mungpavun ituja.





Loppuun vielä kuva tapetista joka löytyi viikko sitten kun olimme ex-tempore autoajelulla ja poikkesimme Karjaan Rautiaan. Nyt vain odotellaan koska Toimitusjohtaja saa inspiraation...
Ja ne Lidlin tulppaanit. 







keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Pääsiäinen mielessä...


Kaivoin tuossa yhtenä päivänä pääsiäis-laatikon esille.
Piti vähän katsella että mitä kaikkea siellä onkaan.
Näitä koristemunia joita olen tehnyt jo monta vuotta, löytyi niin uudempia kuin ihan niitä ensimmäisiä, -jotka ovat vuodelta 2008. <klikkaa!

Niissä on kuvat kärsineet niin että täytyy miettiä niiden uudelleen tuunausta!
Jos haluat katsoa muina vuosina tekemiäni munia, niin tuolla oikeassa sivussa on (Facebook merkin alapuolella) kohta `Hae tästä blogista` -sinne kun kirjoitat sanan koristemunia niin saat ne näkyviin.


Monet blogini lukijoista ovat näitä haluneet ostaa joka vuosi.









Kävelyreissuilta olen tuonut jo koivun- sekä pajunoksia.
Koivun hiirenkorvia odotellessa...





Eikä tässäkään postauksessa selvitä ilman ruokakuvia...
Eilen lenkin jälkeen paistoin pannulla lehtikaalia, parsakaalia ja tofua. Sekaan auringonkukan- ja kurpitsansiemeniä sekä lopuksi vielä mantelilastuja.



 

Loppuun vielä ihana tulppaanikimppu, joka löytyi Lidlistä.











lauantai 20. helmikuuta 2016

Ei mitään uutta auringon alla...


Niin minkä auringon... Aika harvoin sitä näkyy.
Jaa eipäs, näkyihän se keskiviikkona kun menin bussilla kummityttöni luo.

Mutta oikein mitään en ole aikaiseksi saanut.
Normaalia rauhallista arkea tässä kotona. Mutta se sopii minulle.

"You are my sunshine" muki on Riviera Maisonin.







Eilen meni useampi tunti keittiössä kun tein meidän nuorille (jotka pitivät tuparit kavereille) suolaisia piirakoita. Tilasivat kinkku- ja broilerpiirakat, -kolme tein yhteensä.






Arvontaa olen tässä suuunitellut, -tänä vuonna (elokuussa) tulee 10 vuotta kun olen blogia pitänyt.
Tämä blogini on ollut vuodesta 2008. 

Leppoisaa lauantaita ja mukavaa viikonloppua kaikille!♥







sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Hyvää Ystävänpäivää...


Tämän kuvan myötä toivotan Teille kaikille

Hyvää Ystävänpäivää!

(kuvassa on poikani ja miniäni ihanat kissat)


perjantai 12. helmikuuta 2016

Väriä elämään....


On ollut niin synkkää ja sateista!!
Meillä oli lumet sulaneet oikeastaan kaikki eikä aurinkoa ole näkynyt aikoihin...
Viime yönä onneksi oli tullut taas lunta, -sanon onneksi, sillä mielestäni helmikuu on talvikuukausi jolta toivon kimaltelevia hankia ja kirpeää pakkasta!
Yhä vielä sataa lunta, -märkää sellaista, mutta luonto on taas kaunis!

Kun ei ollut lunta, oli vain harmaata ja sateista niin piristystä piti hakea tulppaaneilla.


Seuraavat neljä kuvaa ovat mieheni viime perjantaina minulle tuomat siivouspäivän kukat, meidän naapurista Puutarha Sohlmanilta.













Ja ruuassa pitää tietenkin olla väriä.


 





Viime lauantaina söin jotakin jota en ole syönyt vuosikausiin (ainakaan yli 10 vuoteen); -jauhelihapizzaa.
Tuli vain sellainen mieliteko, että haluan kotitekoista sellaista!
Minä tein pohjataikinan ja mies hoiti loput -pinnalle myös ananasta ja homejuustoa.
Myöhemmin illalla vietin aikaani kodinhoitohuonneessa, -mankeloiden liinavaatteita!



Tällä viikolla ompelin pojalleni ja avovaimolleen ostamistani kankaista (20metriä) verhot.
Ostin nuo joululahjaksi, mutta ompelua siirsimme yhteistuumin, sillä heille tuli joulukuussa uusi kissa jonka lempiharrastuksista yksi oli verhoissa kiipeily.





 Tämän kuvan otosta on jo jonkin aikaa ja Harmi on kasvanut paljon. 
 
Kuvan myötä toivotan kaikille mukavaa viikonloppua ja ihanaa Ystävänpäivää!