maanantai 3. elokuuta 2009

Vieläkö on kesää jäljellä....

Syksyn lähestyminen on jo selvästi aistittavissa, -onhan toki ollut lämpimiä päiviä mutta se tietynlainen kosteus ilmassa lisääntyy päivä päivältä.
Ehtivätköhän kasvihuoneessa kaikki tomaatit saada väriä pintaan, -entäpä paprikat...
Meillä kun ei pihalle aurinko muutenkaan koko päivää paista.




Ruusuliisat kukkivat vielä kauniisti ja tämä rhodo on minulle hiukan kysymysmerkki...???
Ostin tämän (valkoinen) ihan alkukesästä jostakin halpakaupasta, -en siis puutarhalta.
Oli jo kukkinut, mutta ajattelin, että kukkiipa ensivuonna sitten ehkä taas. Nyt olen sitä seurannut, että pitkään on näyttänyt kuin olisi taas nuppuja (eikös rhodo teekkin seura
avan vuoden nuput syksyllä...) ja nyt niistä on yksi aukeamassa. Mahtaakohan aurinkoa riittää niin pitkään, että nuput aukeaisivat...



Marjat kypsyvät pensaissa, -punaherukkaa, mustaherukkaa ja kahta eri lajia karviaista.
Mistähän intoa niiden keräämiseen ja valmistamiseen...


Matalapainetta ja kurjaa oloa on ollut taas enemmän kuin normaalisti... Mikään ei oikein ole innostanut. No, jotakin pientä kuitenkin; -minttuhyytelöä. Meillä ei lammasta syödä (kuulemma minttuhyytelö olisi passelia juuri sen kanssa) mutta varmasti on hyytelö hyvää ihan minkä muun kanssa tahansa.



Lauantaina olisi ollut yhdet häät Hangossa, ja vaikka miehen lähisukulainen olikin, niin me emme vain jaksaneet lähteä... Itse en kirkkoon olisi varmaan mennyt, -minimoin sellaiset tilanteet joissa herkistyn ja alan kaipaamaan omaa rakasta Esikoistani niin ettei itkulle tule loppua. Eilen pääsi veljeni tytär ripille, mutta sain vanhemmiltaan "luvan" olla pois kirkosta... Muutenkin tuollaiset suuret juhlat ovat vaikeita kun ajattelen ettei Esikoinen enää ole kanssamme niissä mukana. Hääparille viemme lahjamme myöhemmin kun palaavaat häämatkaltaan kotiinsa joka on Porvoossa. Tein heille myös kortin ja samalla innostuin tekemään vähän enemmänkin...
Täytyy vielä mainita, että tuo alusta jolla kortit on kuvattu on äitini minulle solmima
matto. Tiedättehän -sellaiseen ruudukkoon solmitaan matonkude pätkiä. Tuo on niin kaunis ja paksu. Korteista ylärivissä keskellä on se jonka tein meidän hääparillemme.


Meillä on täällä pienen kaupunkimme keskustassa ompelukoneliike jonka alakerrassa on kirpputori. Huomisesta minulla alkaisi siellä paikka. Varmaan sinne vien myös noita kortteja.

Lopuksi haluaisin mainostaa vielä HUUTONET myyntiäni joka päättyy tänään.


11 kommenttia:

  1. Ihania kortteja olet tehnyt! Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  2. Kauniita kortteja!

    Ihana ja hieman haikea syyskesän sadonkorjuutunnelma välittyy postauksestasi.

    Mietin eilen että onko parempi kohdata tunteet vai vältellä niitä??? Helppo ja lähes pakko on meillä ajatukset siirtää muuhun, mutta sitten joskus se laukeaa jostain ja sitten sitä on ihan....

    VastaaPoista
  3. Pikku hiljaa, se on minun mielipiteeni asioiden kohtaamisesta...ei kaikkea kerralla...silloin se tuntuisi helpommalta ainakin minusta kohdata, mutta jokaisellehan on se oma "oikea" tapa koska jokainen meistähän on erilainen :)

    VastaaPoista
  4. Ihania kortteja, sinulla on kyllä silmää estetiikalle ja taito hyppysissä.

    Oon laittanut minttuhyytelöä ja kermavaahtoa suklaakakun väliin, sopii hienosti.

    Suru on sellainen asia että siihen ei auta kuin aika, jos sekään.Sen ja ikävän kanssa on vain pärjättävä, tehtävä niin kuin itselleen parhaalta tuntuu. Kyllä läheiset ymmärtää, jos ei jaksa tai halua, tai pysty.

    VastaaPoista
  5. Aivan ihanan romanttisia kortteja<3

    VastaaPoista
  6. Olet sinä sitten taitava käsistäsi... UPEITA kortteja.

    Ja äitisi solmima matto on varmasti ihana - miksiköhän noita ei paljon tehdä enää...
    siinäpä sitä olisi itsellekkin sormijumppaa :)

    VastaaPoista
  7. hei<3
    ihania kuvia... kukkia ja kortteja:)
    minäkin olen säilönyt mutta vain mansikoita toistaiseksi...
    lämpöiset halaukset sinulle, t. päivi

    VastaaPoista
  8. Kauniita kortteja olet tehnyt. Matto tuntuu varmasti mukavalta paljaan jalkapohjan alla.

    VastaaPoista
  9. Voi miten ihania kortteja! On muuten toisaalta hauskaa ,että tulee syksy .Tykkään aamujen kuulaudesta jotenkin se on ihanaa, vaikka olen huhtikuussa syntynyt.Itse en ja tiedä mitä tässä tuleman pitää... Katsellaan. Toivon sinulle kovasti jaksamista.
    Mia

    VastaaPoista
  10. Voimia ja siunausta sinulle. Muistathan, että on lupa kokea olevansa välillä hauras.
    Kauniita kuvia olit ottanut. Syksyn kosteassa pehmeydessä on omanlaisensa tunnelma....

    VastaaPoista
  11. Hei Titti,pitkästä aikaa vierailulla kesäisiltä ulkohommilta livahtaen:)
    Ihania kortteja olet tehnyt! Ei voi kuin ihailla lahjojasi. Harmi, missasin tuon huutonet-myyntisi nyt.
    Vieläkö laitat uuden jakson myyntiin jotain? Voisin käydä taas katsastamassa.
    helleterkuin Tuikku

    VastaaPoista

Iloitsen kommenteista!♥
Muistathan kuitenkin muotoilla sanasi niin ettet loukkaa ketään ja että olet valmis seisomaan sanojesi takana ihan omalla nimelläsikin.
Blogini on julkinen, mutta kirjoitan tänne OMIA näkemyksiäni ja ajatuksiani.
Jos tuntuu että haluat tuoda oman -eriävän- mielipiteesi julki, niin voit laittaa minulle sähköpostia. Näin vältymme turhilta reposteluilta kommentti boxissa!♥