torstai 9. syyskuuta 2010

Sadonkorjuuta ja sisustus suunnitelmia...

Olen kuivattanut osan keräämistäni sienistä, -torvisienet ja lampaankäävät. Kyllä sato pieneni kummasti...

Kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla.




Pitkästä, pitkästä aikaa minulla siintää ajatuksissani kodin sisustaminen...
Tällaista ei Esikoisen poismenon jälkeen ole tainnut montaakaan kertaa tapahtua!!
Joskus aikoinaan vaihdoin kodin ilmettä tekstiileillä 4-5 kertaa vuodessa (kevät, kesä, syksy, talvi/joulu) mutta nyt en ole jaksanut innostua siitä(kään).

Haluaisin tämän valkoisen rinnalle vahän harmaata... (kesäiset ruusuviltit yms. kyllästyttävät ja haluaisin jotakin syksyisempää) Sopisi varmaan kivasti, kun minulla on aika paljon "köyhänhopeaa" yms. Nyt näitä sisustus ajatuksia vain rajoittaa raha...!! Kun ylimääräistä ei juurikaan ole, on tingittävä jostakin...
Kuten olen aiemmin maininnut niin yli kahden vuoden poissaolo työelämästä on tehnyt tehtävänsä... No, olen kuitenkin ihan iloinen siitä, että ajatuksia sisustuksesta on!! :)

Minulla on myös muitakin ajatuksia... vähän... -joulusta!!
Joulut eivät enää ole samoja kuin ennen Esikoisen poismenoa... Mutta se tietynlainen tunnelmointi ja kauniiden kuvien katseleminen on ihanaa... En kuitenkaan ole vielä edes avannut joulukirjojani, -mutta ehkäpä muutaman viikon kuluttua jo hiukan kirjan kantta raotan ja vilkaisen...
Kävin läpi joitakin kirjojani (laitoin Huutonettiin sisustuskirjoja) ja tajusin että minulla on niitä ihan liikaa!! Joulukirjojani en vielä raaskii myydä, -mutta mene ja tiedä, onko sekin päivä vielä joskus edessä...
Kaivoin esille jo lampaantaljat ja talvisen sohvan nurkassa pidettävän viltin... Hypistelin vähän ja laitoin vielä hetkeksi vaatehuoneeseen odottamaan...




Nämä kauniit kuusenpallot ovat minulla kesäisinkin esillä olohuoneessa.
Katselin niitä tänään, että jokohan kohta puhdistaisin pölyt pois...




Niin HUUTONETIIN siis laitoin sisustuskirjoja. Voi kunpa joku löytäisi sieltä mieleisensä...




Loppuun vielä kuvia omasta puutarhasta; malvat kukkivat, syyshortensia tietenkin, -ja tuo ihana viimevuoden kesällä pa
tiolla ruukussa ollut vaaleanpunainen hortensia on kukkinut todella kauniisti!! (istutin siis syksyllä maahan)
Viiniköynnös on vallannut lähes koko kasvihuoneen. Omenoita ei tule kovin paljoa, luumuja jonkin verran. Kun vain jaksaisi sitäkin satoa korjata ja valmistaa...



Viinirypäleet ovat saaneet vielä rauhassa kypsyä kasvihuonee
ssa koska säät ovat sen sallineet. Pieniähän nämä ovat, mutta olen kovin "ylpeä" tästä sadostani. :)

10 kommenttia:

  1. Hei Titti :)

    Syksyllä on mukava alkaa miettimään eri sävyjä kotiin.

    Harmaa miellyttää minuakin tosi paljon. On kyllä miellyttänyt oikeastaan aina. Nyt on vaan valikoimaa paremmin.

    Onneksi sisustaa voi halvallakin - jokunen tyyny tai peite tekevät jo ihmeitä kotiin.
    Ja sinähän olet etevä tekemään niitä itsekkin.

    Inspiroivaa viikon jatkoa sinulle
    <3

    VastaaPoista
  2. Heippa Ystäväni!

    Ihania kuvia olet puutarhastasi taas laittanut - voin kuvitella ne pihallasi. Ajelin pari viikkoa sitten työreissulla läheltäsi, mutta kun en ollut yksin liikkeellä, niin en sitten voinut poiketa.

    Voimia syksyyn!

    Erja

    VastaaPoista
  3. En ole uskaltautunut sienimetsään, koska en oikeasti tunne sieniä. Ystäväni kanssa silloin tällöin käymme, hän "hyväksyy" kaikki keräämäni sienet :)

    VastaaPoista
  4. Saman valtauksen teki oma viiniköynnökseni.
    Jostain syystä se vain rehottaa eikä tee rypäleitä kuten samaan aikaan seinustalle istutettu taimi.
    Ihanan mehevän näköisiä rypäleitä!

    Nyt kun tuli lämmin ei taas meinaa muistaa kuinka syksyä jo eletään, varsinkaan kun täällä ei ole ollut vasta kuin yksi hallayö.

    Aurinkoista loppuviikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  5. KIITOS kommenteistanne ystävät; Ainosofia, Merja, Mk, -ja erityisesti rakas ystäväni Erja!
    Ihanaa kun kommentoit täällä!
    Aurinkoista viikonloppua toivotan teille jokaiselle!♥

    VastaaPoista
  6. Sinulla poimimasi sienetkin siellä kauniisti purkeissa nököttävät!
    Osa kirjoista minullekin tuttuja, itse olen vieny paaljon itsepalvelukirppikselle ja olin onnellinen, kun kelpasivat uusille lukijoille ja kuvien katselijoille.
    Samoin vein aikapaljon köyhäinmiehen hopeaa,koska sitäkin oli kertynyt ja jäihän sitä vielä itsellekin, se kun on vaan niin kaunista.
    Minä otin myös eilen taljat esiin ja olisit nähnyt sitä riemua, kun Rosa niiden syleilyssä, peuhasi innoissaan, kunnes tyytyväisenä nukahti niiden lämpimään syleilyyn.
    Kauniita kukkia sinullakin vielä siellä ja oi noita rypäleitäsi, siitä vaan napsit suuhusi, niin kyllä se sokeri nousee ja innostut niitä poimimaankin! Että osaavatkin olla kauniita ja herkullisen näköisiä!
    Harmaa on aina varmaa!

    Näin halataan, tänne on aina kiva tulla...tulen taas tule sinäkin!

    VastaaPoista
  7. Hei Titti!
    Syksyllä tuleekin innostus sisustamiseen ja on ihanaa kuulla että sinäkin ajattelet sitä. Upeita kuvia sinulla ja nuo viinirypäleet ovat aivan ihania. Sadosta saakin olla ylpeä. Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  8. Jouluhöppänänä kyselemään,mikä on sinun lemppari joulukirjasi,kirja ylitse muiden,kirja jonka yhä uudestaan otat esille joulunaikaan ja olet hyvilläsi sen sisällöstä,tunnelmasta ja kuvista!?

    Ja hyvilläni olen sisustusinnostuksesta,joka hipsuttelee nurkissasi.
    Kasvakoon se suureen mittaansa ja tuokoon tullessaan hyvää mieltä ja ilonpisarointia sinulle Titti.

    VastaaPoista
  9. Olen huomannut aivan saman, isokin sienisaalis pienenee valtavasti kun niitä kuivattaa tai valmistaa.

    Sisustuskirjoja on minullekin kertynyt paljon, tilan puutteen vuoksi pitäisi jo alkaa minunkin osasta luopumaan.

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  10. Sirkalle iso kiitos kun piipahdit, Rosalle rapsutuksia. :)
    Sannalle myös suuret kiitokset! Minun sisustus-intoni taisi olla vain "pieni piikki", -nyt se on taas kadoksissa...
    Katinkainen ystäväiseni, -on taas niin mukava kun tauon jälkeen olet täällä. :) En kyllä osaa nimetä suosikki joulukirjaani, kaikki nuo ovat omalla tavallaan ihania!
    Sussille kauniit kiitokset vierailusta myös, sienestäminen syksyidessä metsässä on mukavaa, mutta perkaaminen yms. hommat niiden valmistamiseen vievät kyllä melkolailla aikaa...

    VastaaPoista

Iloitsen kommenteista!♥
Muistathan kuitenkin muotoilla sanasi niin ettet loukkaa ketään ja että olet valmis seisomaan sanojesi takana ihan omalla nimelläsikin.
Blogini on julkinen, mutta kirjoitan tänne OMIA näkemyksiäni ja ajatuksiani.
Jos tuntuu että haluat tuoda oman -eriävän- mielipiteesi julki, niin voit laittaa minulle sähköpostia. Näin vältymme turhilta reposteluilta kommentti boxissa!♥