perjantai 18. maaliskuuta 2016

Kevättä rinnassa ja ompelua...


Meillä on vielä paljon lunta (ja viime yönä tuli vähän lisää), mutta siitä huolimatta alkaa jo tuntua vähän keväiseltä.
Aurinkoiset päivät sulattavat lunta ja räystäät tippuu!
Pääsiäinen on nurkan takana.












 Blogini Facebook-sivulle laitoin kollaasin kuvista jotka otin kännykällä, -toisesta kasvihuoneesta.



Täytyy jonakin päivänä ottaa paremmat kuvat kameralla.

Olen viime aikoina ommellut.
Eräs ystäväni kysyi minua Omaishoitajat yhdistykseen ohjaajaksi esittelemään kankaan painantaa (silittämällä).
Pari kertaa olen ollut ja pari on vielä.
Ompelin valmiiksi tyynynpäällisiä ja pussukoita johon asiakkaat saivat silittää kuvan.
Minulla oli muutamia kuvia mukana, mutta suurinosa halusi omasta kuvasta.
On kyllä ollut mukava olla tuolla.
Minä kun olen tällainen kotona viihtyvä mökki-höperö, niin on mukavaa vaihtelua.
Omalla tavallaan sosiaaliset tilanteet ovat vähän raskaita, mutta väsymys iskee vasta kotona (olen näitä erityisherkkiä).
Kun en n. kahdeksaan vuoteen ole ollut työelämässä (no pari työkokeilua kyllä, joista viimeisin oli 2012) niin onhan tuo ollut outoa.
Mutta nauttinut olen -ihania ihmisiä (ja pari koiraakin käynyt).
Mukavaa jutella ja tuntea olevasa osa jotakin.






Seuraava projekti odottelee jo...







Mukavaa ja aurinkoista viikoloppua kaikille teille!



20 kommenttia:

  1. Hurmaavia kuvia! Minulla on myös tuo siemenkasvatusprojekti edessä:)

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Niin herttaisen kauniita ovat kuvasi jälleen. Ihanaa että olet jaksanut mennä neuvomaan ja opettamaan, olet saanut monen ihmisen mielen iloiseksi ja mitä ihanuuksia he ovatkaan Sinulta oppineet. Aurinkoista kevättä Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana Leena!
      Sinulle myös aurinkoisia päiviä!

      Poista
  3. Kauniita nuo kuvat tuolta kasvihuoneesta ja ompa Sinulla siinä siemen poikineen istutettavana.
    Viikonloppui myös Sinulle ja toivottavasti aurinko paistaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tellupa!
      Ei ollut vielä edes kaikki siemenet kuvissa...☺
      Aurinkoista viikonloppua myös sinulle!

      Poista
  4. Kauniita ovat kuvasi ja ihanan keväisiä. Tuo varmaan antaa kivasti vaihtelua elämään kun pääsee kokeilemaan jotain tuollaista kuin tuo opettaminen, hyvä sinä!

    Ihanaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kristiina!
      Sinne myös -auringon paistetta viikonloppuun!

      Poista
  5. Nuo tyynynpäälliset ovat niin kauniita, etteivät mitään kuvia kaipaa.♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hannele!
      Tykkäsin itsekkin noista, nyt vain tuolla pyydettiin tyynynpäällisiä pitsillä kun edelliset olivat ilman.

      Poista
  6. Aivan ihania kuvia!
    Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos Sari!
      Teille myös, aurinkoa viikonloppuun!

      Poista
  7. Ihania projekteja siellä! <3 Opeta toki meillekin tuon kankaanpainamis -tekniikan salat! :) Minusta on hienoa, että jaksat opettaa ja olla mukana toiminnassa. Tiedän tunteen, kuinka helppoa olisi vain jäädä omiin oloihinsa kotinurkkiin.
    Terv. toinen helposti kuormittuva hsp.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marika!
      Tuo olisikin hyvä postauksen aihe, -kiitos vinkistä!
      Oli helpotus kun luin hsp:sta, -olisinpa tiennyt sen vielä kun olin työelämässä...

      Poista
  8. Ihania pääsiäis- ja kevätkuvia. Rentouttavaa sunnuntaita Titti

    VastaaPoista
  9. Ihana postaus... ihanat kuvat !Mahtavan runsaat kevät kylvöt tulossa. Saammehan ihailla kylvöksen tuotoksia tulevaisuudessa?
    Kaunista ja rauhaisaa pääsiäisen aikaa sinulle Titti !
    t. Tuikku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuikku ihanainen!
      Jos vain jotakin saan -edes itämään- niin varmasti blogiin laitan!☺
      Sinne myös aurinkoista ja ihanaa pääsiäisen aikaa!

      Poista

Iloitsen kommenteista!♥
Muistathan kuitenkin muotoilla sanasi niin ettet loukkaa ketään ja että olet valmis seisomaan sanojesi takana ihan omalla nimelläsikin.
Blogini on julkinen, mutta kirjoitan tänne OMIA näkemyksiäni ja ajatuksiani.
Jos tuntuu että haluat tuoda oman -eriävän- mielipiteesi julki, niin voit laittaa minulle sähköpostia. Näin vältymme turhilta reposteluilta kommentti boxissa!♥