lauantai 25. kesäkuuta 2016

Puutarha, kasvulaatikot ja kasvihuoneet...


Kiitos kovasti kehuista koskien edellisen postauksen kukkakimppuja.♥
Tosi paljon oli tullut peukutuksia Facebookin Puutarha ja piha sivustolla kun sinne kuvakollaasin laitoin.
Tuli niin hyvä mieli, -positiivista palautetta on kiva saada. Sitä ei koskaan voi olla liikaa.

Nyt `varoitus` -tulee aika paljon kuvia...

Tuossa jokin postaus sitten kirjoitin kuinka tuntui että voisi "lyödä hanskat tiskiin" kun ei aina jaksa piha- ja kotitöitä...
Mutta kun masennus saa yliotteen niin silloinhan mikään ei tunnu hyvältä.
Kyllä minä osaan iloita tästä mitä minulla on, -aamuisin kun kuljen pihalla, niin liikutun kun katselen ja mietin kuinka onnellinen olen puutarhastani ja kasvihuoneistani.
Eihän tämä tietenkään ole ihan sellainen kuin haluaisin...
Vaatisi erittäin paksun lompakon (+suunnittelijan ja tekijät) että tästä saisi sen haaveiden puutarhan.
Ja mitäs minä sitten tekisin jos kaikki olisi tiptop valmiina?!?

Minulla ei oikein ole mitään tolkkua tässä puutarhan laitossa, -ostan yhden kasvin silloin ja toisen tällöin, en osaa suunnitella mihin kannattaisi istuttaa ja saatan siirtää  muutaman vuoden päästä.
Mutta tällä villillä sekameteli-sopalla mennään.
Nyt on mieskin mukana pihahommissa, vähän muutoksia sekä etu- että takapihalla.
Teemme verkkaisesti sen mukaan miten jaksamme.


Kameran kanssa on tullut pihalla kuljettua.
Kuvien avulla on mukava seurata kuinka nopeasti kaikki kasvaa.

Kuvat ja kollaasit suurenevat klikkaamalla.

Minulla on paljon pioneja, -joiden nimiä en muista.



 
 




Seinäkasvihuoneeni.
Siellä on pääasiassa tomaatteja ja yrttejä.
 












Valmiina taimina ostettu lehtiselleri kasvaa.



Kovin ovat pieniä kasvit vielä, -valmiina ostetuissa kukka- ja ruusukaalin sekä kesäkurpitsan taimissa on kuitenkin kasvua havaittavissa.



Lehtikaalit ja mangoldit esikasvatin, -näiden kasvun huomaa lähes päivittäin nyt kun on ollut niin lämmintä. 

 
 



 Pihan laitto kesken.



Hih, tein kyltin toiseen kasvihuoneeseen, -toivottavasti Google kääntäjä neuvoi minua oikein...
Tuossa pitäisi lukea Tuulan kasvihuone, -ranskaksi.
Ensimmäiset viininlehtikääryleet voisi jo tehdä.
Täällä ohje viime vuonna tekemiini.



Keräämäni juhannus kimppu ja oman pihan ahomansikoita.

 Juhannusaatto iltana.

 



Vanha lipstikkani on komean kokoinen.
 







Tein tällaisia kuvallisia tikkuja kasveilleni, teen vielä lisää kunhan saan värikasetit vaihdettua.
Laminoin pariin kertaan, katsotaan kauanko kestävät.


Valmiina ostamani amppelitomaatti on täynnä nuppuja -saa nähdä miten käy sadon...


Sain siskoltani tomaatin taimia ja itsekkin laitoin siemenistä kasvamaan (tosin hyvin myöhään). Kukkia niissä on, mutta epäilen ettei aurinkoa riitä sadon valmistumiseen asti.
Mietin jo, että kenen naapurin pihalle vien tomaattini kasvamaan, -meillä kun on kaikkein varjoisin tontti.



 



Punajuuret, porkkanat, tillit ym. jotka kylvin siemenistä ovat tosi pieniä vielä...

Kesäkuun 10 pvä on se raja jonka jälkeen ei pitäisi enää olla yöhalloja, mutta minulla meni siitä vielä muutama päivä yli.
Nythän oli lämmin kevät joten aikainen kylvö ja niiden peittäminen harsolla olisi ollut paikallaan.
Minulla vain venyi tuo kasvulaatikoiden maalaus.
Uusimme tänä keväänä kasvulaatikot, -ensi vuonna hankin varmaan ainakin pari lisää.

 




Lehtikaalia ja mangoldia laitoin kasvamaan myös eurolavaan.
Saman tein mansikoille, jotka kyllä olivat jo kukassa kun ne siirsin. Sato jää varmaan pieneksi.








Juhannusruusuni.


Keväällä ulos istuttamani perunanarsissi innostui kukkimaan.



Vadelmissa on paljon kukkia.




Härkäpapua minulla on sekä kasvihuoneessa että ulkona, -jossa kotilot nakertavat sen lehtiä...



Kaupan vihannestiskiltä pienilehtinen basilika.



Laitoimme miehen kanssa raudoitusverkosta tuet pavuille sekä kurkuille kasvihuoneeseen.








Kiitos jos jaksoit katsoa kuva-kavalkaadini...

Toivottavasti teillä on ollut mukava juhannus.

Palataan taas! 
En tiedä kuinka moni on tietoinen, mutta tuolla kommenttiboxissa on sellainen kohta kuin "ilmoita".

Jätettyäsi kommentin voit klikata rastin tuohon "ilmoita" ruutuun ja näet minun vastaukseni (jos olet jättänyt sähköpostisi). Minusta on mukava olla vuorovaikutuksessa teidän lukijoiden kanssa ja näet tuota toimintoa käyttämällä myös muiden kommentteja.



30 kommenttia:

  1. OHHH so ein wunderschöner GARTEN

    des GLASHAUS gefällt mir sehr gut

    und die IDEE mit den einfolieren,,,
    für die ETIKETTEN,, werde ich sicher
    nachmachen,,,freu,,,freu

    wünsche noch einen schönen ABEND
    bis bald die BIRGIT aus TIROL

    VastaaPoista
  2. Varsinainen paratiisi sinulla siellä. Kaikki tip top ja juuri suurin haaveeni, saada kaikki juuri noin. Ihanasti kukoistavat kaikki kasvisi - kauniissa järjestyksessä kaikki. Ihanaaaaa....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanainen!♥
      Ei ole kaikki tiptop... Yleisilme on aika sekamelska, siksi kuvaankin enemmän yksityiskohtia.☺

      Poista
  3. Miten ihania kukkia! Onko teillä iso tontti, tuntuu mahtuvan vaikka mitä ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiinuli!♥
      Jonkin verran vajaa 1300 neliötä on tontin koko, -puolet pienempi riittäisi nykyään hyvin...☺

      Poista
  4. Kylläpä pihallanne kasvaa kaikkea kaunista, ihania kuvia :)

    VastaaPoista
  5. Ihan mielettömän hieno puutarha.
    Osallistu kastehelmi kakkuvadin arvontaan mun blogissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Piia!
      Olinkin ehtinyt käydä osallistumassa siellä jonon jatkona, ennenkuin huomasin tämän.☺

      Poista
  6. Upea piha ja puutarha sekä kuvat niiden esille tuojana, aina on ilo katsella kuviasi

    VastaaPoista
  7. Paljon ihania kuvia!
    Kyllä niitä kelpasi katsella!
    Nuo pionit on niin kauniita!
    Olen samanlainen pihan laittaja. Istuttelin mitä tykkään ja siirtelen kasveja paikasta toiseen.
    Välillä huonollakin menestyksellä.
    Mukavaa maanantai päivää!☀️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari!♥
      Helpottavaa kuulla etten ole ainoa joka laittaa pihaansa ilman sen suurempia suunnitelmia!☺

      Poista
  8. Ihanaa kukka ja kasvienergiaa. Aurinkoista viikkoa Titti

    VastaaPoista
  9. Aivan ihania kuvia. Piti katsella niitä useammankin kerran. - Olenkin ensimmäistä kertaa blogissasi, löysin tämän facebookin puutarhablogin kautta. Kiva blogi sinulla. Kesäterkkuja Pihakuiskaajan puutarhasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli!♥
      Toivottavasti tulet toistekkin piipahtamaan täällä.
      Tulen pikimmiten vastavierailulle, -nyt on kello jo niin paljon että sänky kutsuu...☺

      Poista
  10. Niin kauniita kuvia taas :)ja niin se Juhannus taas meni.
    Ei minunkaan puutarhaani ole kukaan suunnitellut ja toimin aika samalla tavalla kuin Sinä ja omien voimien mukaan. Tuntuu aina välilllä et tarttis paljon enempi hoitoa ja siistimistä , mutta mennään näillä voimilla. Hyvää viikkoa Sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tellupa!♥
      Hyvä kuulla että on muitakin jotka hoitavat puutarhaa "rauhallisesti."
      Tehdään me sitä omalla tavallamme, annetaan rikkaruohojen(kin) kasvaa, -itse olen vuosin saatossa todennut, etten koskaan tule sitä taistelua voittamaan.
      Ihanaa viikkoa ja hyviä vointeja sinulle!

      Poista
  11. Melkoinen paratiisi ja niin kauniit kuvat että silmiä häikäisee..... Kaikkea hyvää kesäksi....
    Tuikku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuikku!♥
      Toivotan sinulle myös kauniita kesäpäiviä!

      Poista
  12. Ihania kuvia ja kerrankin kunnolla💜
    Oli palattava alkuun ja katseltava kaikki uudestaan.
    Upea on puutarhasi ja kauniita somistuksia joukossa☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanainen!♥
      Ei meidän puutarha niin kaunis ole kokonaisuutena, -siksi kuvaankin vain yksityiskohtia!☺

      Poista
  13. Aivan upeita kuvia teidän hienosta puutarhasta. Olet jaksanut laittaa aivan mielettömän määrän kaikkea kasvamaan. Nuo tulostamasi kuvat ovat todella hienoja, niistä ainakin näkee mitä pitäisi tulla.
    Kiitos, meidän juhannuksemme meni ihan hienosti mökillä. Mies sai saunan piipun muurattua ja saimme ensimmäiset löylyt saunassa juhannusaattona. Remontti jatkuu hitaasti edelleen ja siirtyy lopulta mökin puolelle. Ehkä eläkkeellä kaikki on nautittavassa kunnossa. Piha ei tietenkään, mutta siihen jaksaisi keskittyä sitten sen jälkeen.
    Kiitos ihanista kuvista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana Sari!♥
      Ei tuo meidän puutarha niin hieno ole... -siksi kuvaankin vain tiettyjä yksityiskohtia!☺

      Poista

Iloitsen kommenteista!♥
Muistathan kuitenkin muotoilla sanasi niin ettet loukkaa ketään ja että olet valmis seisomaan sanojesi takana ihan omalla nimelläsikin.
Blogini on julkinen, mutta kirjoitan tänne OMIA näkemyksiäni ja ajatuksiani.
Jos tuntuu että haluat tuoda oman -eriävän- mielipiteesi julki, niin voit laittaa minulle sähköpostia. Näin vältymme turhilta reposteluilta kommentti boxissa!♥