tiistai 2. elokuuta 2016

Sadonkorjuuta...


Lämpimät kiitokset edelliseen postaukseen kommentoineille!
Toiset ristiäiset vietettiin viime sunnuntaina, -niistä teen pienen postauksen vähän myöhemmin.

Olen saanut vähän satoa omasta maasta (+kasvihuoneista) sekä metsästä!
Kasvimaaltani satoa on saaneet myös etanat, kotilot ja jotkut muut öttiäiset... (harmittaa!!)

Vasta nyt ensimmäiset tomaatit punastuvat.






Saa nähdä miten käy loppujen... Tämä on niitä varjoisan pihan huonoja puolia.






Paprikat ja chili on saanut väriä.






Keittiöpuutarhassa kasvulaatikoissa kasvaa.
Näiden kuvien otosta on jo jonkin aikaa ja tällä hetkellä onkin paljon vehreämpää.









Kasvihuoneessa viiniköynnös on pienempi kuin koskaan ennen. Leikkasin sen vasta loppu keväästä.
Se varjostaa aina tosi paljon muita siellä kasvavia, -esim. kurkkua, tomaatteja ja papuja.
Haaveilen kolmannesta kasvihuoneesta.
Voisin tuon ensimmäisen pitää lähinnä vain viiniköynnöstä varten ja ehkä kukkia tms.







Muutama kurkku on saatu, kesäkurpitsaa aika paljonkin. Mies teki tänään täytettyjä kesäkurpitsoja.





On siis kokattu ja leivottu oman maan- ja tietenkin metsän sadosta.








Raakakakkua vadelmista. Ohjetta minulla ei valitettavasti ole antaa, -minä kun leivon ja kokkailen aina ihan omasta päästä. Mutta netistä löytyy paljon ihania raakakakku ohjeita.









Pensasmustikkaa on saatu aamurahkan sekaan.






Papuja ja herneitä.







Ja satoa voi kerätä myös maljakkoon. Mustaherukan oksia Pentikin Mustaherukka maljakkoon.






Yhtenä päivänä kävin keräämässä kantarelleja ja vadelmia ja toin samalla hiukan materiaalia askarteluun.
Perkasin sienet ja vadelmat patiolla ja ajattelin jotakin askarrella  pihlajan- ja seljanmarjoista.
No eikö tietenkin alkanut satamaan... Meillä ei ole katosta patiolla, vain päivävarjo, -jonka alla pikaisesti riivin osmankäämin lehdet ja sitten sisälle. 





Riivityt osmankääminlehdet vein autotalliin kuivumaan, niistä jossakin vaiheessa teen ehkä kransseja.



Uskon ja toivon että kesää on vielä paljon jäljellä, mutta odotan kyllä jo niitä viileitä, kuulaan kirkkaita aurinkoisia aamuja kun saan haukata oman puun omenaa!

 





21 kommenttia:

  1. Taas ihana postaus. Voi kun olisi niin ihana kokeilla , juuri sinun ohjeellasi leivottua raakakakkua... Niin herkullisen näköistä ....
    Ihanan kuulaita iltaja sinulle tv. Tuikku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos Tuikku!♥
      Raakakakku ohjeita on paljon netissä, ei ne ole vaikeita vaikkka vähän aikaa viekin.

      Poista
  2. Ihanaa, kun sinulla kasvaa omasta takaa niin paljon kasveja ja marjoja ym!
    Upean näköistä!
    Raakakakku näyttää herkulta!
    Mukavaa illan jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
  3. Oi kun komeasti saatte oman maan satoa, olet kyllä viherpeukalo !
    Itsekin nautin kun saan käydä napsimassa aamupalapöytään tuoreita kurkkuja ja tomaatteja yms.
    Kiva idea tuo mustaherukan oksa maljakossa sekä kranssia varten tarvikkeet !
    Ihanaa loppukesää sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos Tiina!♥
      Vaikkei sato suuren suuri olekkaan, niin kun se on itse kasvatettu niin tuntuu tosi hyvältä!
      Kauniita loppukesän päiviä myös teille sinne!

      Poista
  4. Upea ja kasvun ihmettä täynnä oleva postaus. Ihanat kuvat ja onpa sinulla kaikki kasvanut upeasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Enkuli!♥
      On ollut aika lämmintä ja kosteaa niin on varmaan edesauttanut kasvua, -ne hiivatin kotilot ja muut öttiäiset vain harmittaa!!

      Poista
  5. Rakkaudella olet puutarhaasi hoitanut, kun noin runsaasti antaa satoa. Meillä kirvat ovat syöneet kaikki lehtikaalin- ja muidenkin lehdet:)
    Kesä on ollut kaunis ja lämmin. Nyt odotan pimeneviä lepposia elokuun iltoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso kiitos Hanne!♥
      Minä tykkään tuosta kasvien kasvattamisesta vaikka harmittaa että sato jää pieneksi ja öttiäiset syövät lähes kaiken!!

      Poista
  6. Hyvältä näyttää!

    Meillä on ollut riesana pienet etanat, jotka ovat kalunneet mm. perunanvarsista lehdetkin. Onneksi eivät itse perunoita sentään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sussi!♥
      Meillä on myös niitä pieniä etanoita sekä kotioita -ja ylhäältä päin tulee jotakin kaalikoiperhostoukkia (mitä liekin...) ja syövät kaikki reikiä täyteen!!

      Poista
  7. Aivan mahtavia ovat nuo kuvat sadostasi. Kyllä teillä maa tuottaa. En ollutkaan aiemmin ajatellut, että marjapensaasta voisi tuoda oksia maljakkoon. Mutta idea oli ihana ja käytän sitä varmasti. Mikäli räksät eivät ole jo tehneet tuhojaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso kiitos Sari!♥
      Kyllä minulle kelpaisi suurempikin sato, mutta kun ei oikein tule.
      Toki olen onnellinen näistäkin!

      Poista
  8. Voi mikä puutarha sulla on, ihanaa omavaraisuutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos Kaisa!♥
      Kuten tuossa yllä Sarille mainitsinkin, niin toivoisin suurempaa satoa, mutta kun ei niin ei! Onnellinen olen tästäkin!

      Poista
  9. Teillä on kyllä sitten kaikkea...nimim. kateellinen =).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, Satu -älä turhaan ole kateellinen, tuolla kaikenmaailman öttiäiset syövät kasveja niin että suuriosa sadosta menee muihin suihin...

      Poista
  10. Tuo puutarha ja kasvimaa <3 Niin kauniisti olet saanut kaikki laitettua. Onko muuten tullut rikkaruohot läpi hiekasta/kivikosta tuossa kasvulaatikoiden ympärillä vai oletteko laittaneet alle jotain? Olisi sama homma itsellä edessä, pitäisi vaan ensin saada nurmikkoa hävitettyä laatikoiden ympäriltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos J ihanainen!♥
      Ei hirveästi ole tullut läpi rikkaruohot (monet tulee ylhäältäpäin siementen muodossa).
      Tuolla on alla vähän kaikkea, vanhoista matoista katekankaaseen.☺

      Poista
    2. Meillä on katekangasta kivikon alla ja tuntuu että kasvaa vaan enemmän vihreää :D Taidan kokeilla seuraavaksi pressua :D Sateisina kesinä saa olla koko ajan nyppimässä rikkaruohoja.

      Teidän piha näyttää kyllä todella kauniilta!

      Poista

Iloitsen kommenteista!♥
Muistathan kuitenkin muotoilla sanasi niin ettet loukkaa ketään ja että olet valmis seisomaan sanojesi takana ihan omalla nimelläsikin.
Blogini on julkinen, mutta kirjoitan tänne OMIA näkemyksiäni ja ajatuksiani.
Jos tuntuu että haluat tuoda oman -eriävän- mielipiteesi julki, niin voit laittaa minulle sähköpostia. Näin vältymme turhilta reposteluilta kommentti boxissa!♥