sunnuntai 11. marraskuuta 2018

Masentava marraskuu...


Minun masennukseni ei johdu vuodenajoista eikä säällä ole juurikaam tekemistä sen kanssa.
Syyt ovat ihan muut ja se voi pahentua mihin vuodenaikaan tahansa.
Viimeisin on tietenkin poikani kuolema 10 vuotta sitten keväällä.
Sitä ennen olin jo 10 vuotta sairastanut.

Nyt kun elämässä on ollut ikäviä asioita ja "pari muuttujaa", niin masennus on ollut jo useamman kuukauden pahemmin päällä.
Sille en mitään voi sillä niihin asioihin en pysty tällä hetkellä vaikuttamaan.
Välillä on parempia ja välillä huonompia päiviä, -mutta kyllä nyt on tämä synkkä ja sateinen marraskuu vaikuttanut myös paljon.

Palaan vielä muutamin kuvin siihen kun puissa oli vielä lehdet ja aurinkokin paistoi (nyt ei ole moneen päivään näkynyt...)

Kuvat on otettu muutamasta eri paikasta joissa olen käynyt kävelyllä.
Nämä ovat lapsuuskotini läheltä, erään äidin mökkinaapurin pihalta ja puutarhasta.








Nämä taas Aurlahden/Porlan rannasta.





Kummityttöni kaksi vuotiaan Sofian kanssa päiväuni-kävelyllä.






Ja omasta takametsästä.






Nyt nuo kauniit syyspäivät ovat vain muisto... Synkkää ja harmaata on aamusta iltaan ja luonto näyttää kurjalta.
Kunpa tulisi lunta! Sitä ei kuitenkaan taida olla luvassa.

Olen hiukan laitellut kasvihuoneisiin syyslookia.







Jotenkin sitä vain mielellään hautautuisi sohvalle viltin alle -ja söisi...😱😒
Eikä mitään terveellistä.
No, olenhan toki sitäkin syönyt.
Äitini ei ollut koskaan maistanut raita- ja keltajuurta joten jokin aika sitten laitoin hänen luonaan uunikasviksia.
Äidin muistot ruusukaalista oli väkevä/kitkerä joten sai kokea myös niissä mukavan yllätyksen. Nykyisin ruusukaalit ovat erittäin hyviä!





Herkuttelua on luvattoman paljon ja näin diabeetikkona ja lihavana ihmisenä se ei ollenkaan hyvä juttu. Jos ei muuta hyvää ole niin isäntä paistaa lettuja.





Kotona on ihanaa olla, poltella kynttilöitä ja vain olla.
Takkatuli palaa usein ja viileänä päivänä on mukava istua saunan lämmössä.






Yritän ajatella että jos ei jaksa niin ei jaksa.
Ehkä monella muullakin tämä synkkä marraskuu aiheuttaa väsymystä ja halua viettää aikaansa sohvalla.😉
Mitenkäs teillä, -haluaako kukaan "tunnustaa" samoja oireita itsellään.

Toivottavasti lähestyvä joulu saa mielen hiukan kohenemaan, -minulla siinä vain on aina se toinen puoli... Kun poikaani ei enää ole niin jouluissa on aina se suru ja ikävä läsnä.






Jos haluatte käydä kurkkaamassa, niin Jouluinen Blogini on myös avautunut.

Minä taidan ottaa viltin päälleni ja hautaudun sen uumeniin odottamaan kunnes telkusta alkaa Tanssii Tähtien Kanssa. Isäntä torkahti tuohon toiselle sohvalle kun olimme syöneet.
Näin meillä.😊💞

Oikein mukavaa alkavaa viikkoa ihan kaikille teille!💕


12 kommenttia:

  1. Voi Titti!
    Ihania kuvia olet ottanut ,tuo huvimaja tosi kaunis.
    Sinun valokuviasi voi katsella ilman että lukee tekstin:)ne on vaan niin kauniita,ajatuksella kuvattuja.
    Kaunis syksy takana päin....lunta valoa .aurinkoa tänne kaivataan, ja pakkasta:)
    Nätiksi olet kasihuoneen ja pihan laittanu.
    ja joulu...lähellä on...
    Paljon kauniita ompeluksia olet tehnyt...nuo juolusukat huippu hienoja!!!
    Mikä se onkaan ,kun herkut maistuu iloon ja suruun,sama täällä.
    Sinä et ole lihava,et!!tuo uusi tunika on niin passeli sinulle,:)
    värikkäitä herkullisia kaviksia:)
    Masennuksesta tiedän hyvin pitkään sairastettuani, ja sitä otetta joka sillä on ,onkuin köysi joka nidoutuu ympärille,hengittäminenkin joskus ...niin raskasta...
    Silti,toivotan sinulle ystäväiseni,ilo ja lämpöä sekä valoa pimeisiin ja harmaisiin päiviin!
    Hyvää vointia! Titti!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos ihanista sanoistasi Liisa!♥️
      Sinulle myös,hyviä vointeja!

      Poista
  2. Kauniita kuvia! Ja kyllä tämä pimeys vaatii veronsa..välillä suorastaan raahaudun töihin. Hyviä vointeja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kristiina!♥️ Pirteyttä päiviksi. Onneksi tämä pimeys kestää vain tietyn ajan.

      Poista
  3. Tämä pimeys tosiaan uuvuttaa. Onneksi jouluun ei ole enää kovin pitkä aika. Ihanasti olet somistanut kasvihuoneen! Kaikkea hyvää viikkoosi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiiu!♥️
      Se hyvä puoli tässä synkeässä marraskuussa on että joulu lähestyy! Ja uuden vuoden jälkeen voikin alkaa odottelemaan kevättä.😊

      Poista
  4. Kauniita ja valoisia kuvia oot saanut masentavasta marraskuusta!

    VastaaPoista
  5. Sulla on ihana kasvihuone koristeineen!Voimia sinulle!

    VastaaPoista

Iloitsen kommenteista!♥
Muistathan kuitenkin muotoilla sanasi niin ettet loukkaa ketään ja että olet valmis seisomaan sanojesi takana ihan omalla nimelläsikin.
Blogini on julkinen, mutta kirjoitan tänne OMIA näkemyksiäni ja ajatuksiani.
Jos tuntuu että haluat tuoda oman -eriävän- mielipiteesi julki, niin voit laittaa minulle sähköpostia. Näin vältymme turhilta reposteluilta kommentti boxissa!♥