lauantai 29. marraskuuta 2008

Vaihteeksi jotakin itsellekkin...

Olen kovasti ommellut kaikenlaista. Omatekemät eivät jostakin syystä tunnu niin hohdokkailta, joten itselle on mukavampi ostaa...
Netti on täynnä toinen toistaan ihanampia putiikkeja ja yhdestä sellaisesta tein pienen tilauksen. Maikin Villa Adelesta saa todella nopeaa ja ystävällistä palvelua. Hän soitt
eli minulle samana päivänä kun tilauksen tein ja varmisteli joitakin asioita, -ja seuraavana päivänä paketti oli postilaatikossamme.

Tällaisia ihanuuksia siis sieltä.


Olen ompelun lisäksi tehnyt myös joitakin kransseja. Se ei oikein ole minun alaani...
Yhden tein itselleni. Havukranssin; -"teko" sellaisen. En yleensä pidä missään muodossa teko kasveista kukista yms. mutta tämän kohdalla tein poikkeuksen. En olisi jaksanut alkaa oikeista havuista nyt tällaista väkertämään. Tähän lisäsin viimevuonna Rosalindasta ostamani Riviera Maisonin kellot.



Joitakin tein myös kirppispöydälleni. Yksikään näistä ei ole minun makuuni, mutta koska tällaisia tarvikkeita kotoa löytyi, niin niillä tein. Toivotaan, että kirppikselle osuisi joku joka tällaisista pitäisi.


Huomenna olisi Riitan puodin Vanilla Rosen Joulutapahtuma.
Riitta kyseli minua myymään ompeluksiani, -mutta ikäväkseni jouduin kieltäytymään...
Ensiksikin, en omista ajokorttia (mies kyllä totesi jälkeenpäin, ettei kyyti sinne olisi ollut mitkään ongelma) ja toiseksi, -jonkinaikaa asiaa mietittyäni- en ole vielä Esikoisen poismenon jälkeen "valmis" ihmisten eteen... Niin mukavaa kun olisikin ollut tavata Riitan lisäksi muitakin ihania blogi tuttavuuksia.
Olin niin otettu kun Riitta minua kysyi, ja itselleni oli pettymys, etten voinut mennä. Se olisi ollut juuri sellainen tapahtuma josta minä olisin varmasti pitänyt... Mutta nyt ei vielä ollut sellaisen aika...

No, nyt kuitenkin pöydän kattaukseen, -syömme miehen kanssa tänä iltana pikkujouluaterain. =)


3 kommenttia:

  1. Siunattua adventin aikaa sinulle!

    VastaaPoista
  2. Systeri täällä kateudesta vihreänä katselee,mitä ihanuuksia taas olet tehnyt! Niin kuin tiedät,ei meille molemmille riittänyt tota käsillä tekemisen taitoa ;)

    VastaaPoista
  3. Palaga: Kiitos samoin Sinulle Ystäväiseni!

    Sisko rakas, Sinä vaikka ensimmäisenä "pääsit valitsemaan" näitä taitoja, niin taisit jättää pikkusiskolle sekä -veljelle...
    Mutta kuten aiemminkin olemme todenneet, -jos ei sinulla käsityön taitoa ole, niin paljon paljon muuta. <3

    VastaaPoista

Iloitsen kommenteista!♥
Muistathan kuitenkin muotoilla sanasi niin ettet loukkaa ketään ja että olet valmis seisomaan sanojesi takana ihan omalla nimelläsikin.
Blogini on julkinen, mutta kirjoitan tänne OMIA näkemyksiäni ja ajatuksiani.
Jos tuntuu että haluat tuoda oman -eriävän- mielipiteesi julki, niin voit laittaa minulle sähköpostia. Näin vältymme turhilta reposteluilta kommentti boxissa!♥