lauantai 13. joulukuuta 2008

Joulu lähestyy...

...Ja minulla olo muuttuu kurjemmaksi ja -pelokkaammaksikin. Mitenhän tästä joulusta selviän, -ensimmäisestä ilman Rakasta Esikoista!
Olen kuitenkin sen verran miettinyt joulua, että kutsuin vanhempani sekä siskoni ja velje
ni perheineen joulun viettoon meille. Näin olemme tehneet joskus aiemminkin, mutta emme nyt vähään aikaan. Lähelläni ovat siis kaikki rakkaat ja läheiset ihmiset. Ihanaa, että he halusivat tulla, sillä jokainen tietää, että tämä joulu on vaikea meille kaikille.
Minulla tulee nyt vähän laitettua joulua, mutta kuitenkaan ei kaikkea tarvitse tehdä. Ruu
at pääsääntöisesti hoitavat varmaan muut, -minä keskityn pöydän kattamiseen ja kauniin tunnelman luomiseen.
Mitään suursiivoa en jaksa tehdä, mutta tunnelma onkin minusta tärkeämpää kuin puunatu
t kaapit yms. Toivon kovasti, että meillä kaikesta huolimatta olisi hyvä ja kaunis joulu.
Esikoinen on sydämissämme mukana.


En viime päivinä ole jaksanut paljoakaan, -blogeissanne olen piipahtanut, mutta kommentointi on jäänyt. Vähän olen ommellut kirpputoripöydälleni pussukoita yms., sekä tehnyt muutamia "tilaustöitä." Joulukortteja olen kuitenkin jaksanut väsätä.


Ostin jokin aika sitten tavaratalosta pienen pienen amarylliksen, valkoista ei ollut joten otin vaalenpunaisen. Näin kaunis se oli muutama päivä sitten.



Kirpputorilta löysin vanhan kirjan jossa teksti on sellaisilla ihanilla vanhanaikaisilla kirjaimilla.
Ruotsia, -ja vaikka kirja on pieni, niin askarteluun sen sivuja käytän. Kuten esim. joulukortteihin.


Meillä olisi täällä Menneen Ajan Joulumarkkinat, -mutta ainakaan tänään ei ole fiiliksiä lähteä, -vettä sataa, on synkkää ja märkää.
Taidan siis jatkaa ompeluksia ja askarteluja.

Mukavaa viikonloppua teille Ystävät armaat! <3

11 kommenttia:

  1. Toivon sinulle ja perheellesi kaikesta surusta huolimatta hyvää joulua. Olen seurannut blogiasi jo kauan (tosin hiljaa) ja usein miettinyt, miten jaksat suuren surusi kanssa. Voimia!

    VastaaPoista
  2. Voi kun voisin lähettää sinulle sinne hyvää mieltä ja lohtua.
    Olet ajatuksissani!

    Halaten
    Jaana

    VastaaPoista
  3. Rauhallista Joulua sinulle ja läheisillesi..yhdessä tuette toinen toisianne, en edes voi kuvitella kuinka raskas mieli sulla on.

    Tosi kauniita joulukortteja olet tehnyt, minäkin niitä eilen jonkin verran väsäilin, jos ne vaikka sais maanantaina postiin?

    VastaaPoista
  4. Voimia ja jaksamista joulun odotukseesi.

    VastaaPoista
  5. Olen löytänyt tämän blogisi vasta hiljattain, ja ihastunut taidokkaisiin käsitöihisi sekä kykyysi luoda aivan ihania tunnelmia. Luin, että myyt toisinaan tekeleitäsi esim. huuto.netissä, tällä hetkellä en kuitenkaan onnistunut sieltä löytämään töitäsi. Miksi et voisi myydä niitä myös nettisivujesi kautta? Pieni nettiputiikki blogin yhteyteen? Olen varma, että niillä olisi kova kysyntä.

    Luin myös perheenne menetyksestä ja otan osaa. Toivotan teille kaikesta huolimatta rauhallista joulua ja ilon pilkahduksia. Voimia ja jaksamista.

    VastaaPoista
  6. En muista koska olen kommentoinut jos milloinkaan, seurannut blogiasi olen kesästä saakka. Sinulla on kaunis koti ja ihania käsitöitä teet,kortit on tosi kauniita. En osaa sinua lohduttaa surusi suhteen. Itseltäni kuoli isä hiukan yli vuosi sitten yllättäen.Joulustakin kuitenkin selvittiin, vaikka eihän se samanlainen ollut. Suru helpottaa hiukan ajan myötä, ikävä vain on kova. Toivotan Sinulle voimia, rauhallista joulunaikaa. Halauksin.

    VastaaPoista
  7. HEI!!!
    Olipas silmiinpistävän ihania kortteja. Mistä olet löytänyt ihania kuvia, oletko kopioinut jostain vanhoista valokuvista/korteista tms, vai mistä??? ja sitten olet käyttänyt jotain kohokultausliimaa...?
    Todella ihania!

    VastaaPoista
  8. On varmasti merkittävää, että läheisesi ovat kanssasi jakamassa tätä tulevaa joulua.
    Toivotan voimia!

    Ihania kuvia olet iloksemme jaksanut kuitenkin laittaa.

    VastaaPoista
  9. Hyvää joulun aikaa myös sinulle Titti! Hienoa, että kaikki rakkaasi tulevat luoksesi joulun viettoon. Pyhät ovat varmasti raskaat, mutta yrittäkää muistaa että se kuopuksennekin tarvitsee teitä. Voimia kaikille!
    Ja lopuksi marttojen neuvo: kaapit siivotaan jouluksi vain, jos niissä aiotaan viettää joulu!

    VastaaPoista
  10. Tuhannet lämpimät ajatukset sinulle ja perheellesi, voimia ja enkelien läsnäoloa tähän viikkosi.

    VastaaPoista
  11. Voi Titti, kun sinun kuvasi on aina ja aina niin mieleeni...
    Itsekään en ole enää käynyt muualla, kun ainoastaan vastaillut, jotka ovat poikenneet luonani. Näin se menee pikkuhiljaa...ymmärrät.
    Toivon sinulle ja läheisillesi hyvää ja kaunista joulua...kaunista tulee varmasti, kun kauniit kätesi koskettavat rakkaudella...
    Lämmin halaus päivääsi.

    VastaaPoista

Iloitsen kommenteista!♥
Muistathan kuitenkin muotoilla sanasi niin ettet loukkaa ketään ja että olet valmis seisomaan sanojesi takana ihan omalla nimelläsikin.
Blogini on julkinen, mutta kirjoitan tänne OMIA näkemyksiäni ja ajatuksiani.
Jos tuntuu että haluat tuoda oman -eriävän- mielipiteesi julki, niin voit laittaa minulle sähköpostia. Näin vältymme turhilta reposteluilta kommentti boxissa!♥