torstai 30. huhtikuuta 2009

Hauskaa Vappua...

Meillä ei vappua mitenkään suurieleisesti vietetä. Kuopus on isällä ja me miehen kanssa vietämmä vapun kaksin ihan rauhallisissa merkeissä.
Ei ole intoa tähänkään juhlaan! Aamupäivällä tapasin ex-mieheni hautausmaalla ja kiertelimme taas siellä yli tunnin miettiessämme oman lapsemme hautakiveä...
Maanantai aamuna tapaamme siellä kiviveistämön väkeä joille kerromme ja näytämme toive
itamme.

Onneksi tuli vähän tiistaina siivottua, -pakon edessä! Esimieheni oli tulossa minua tapaamaan.
Oli soittanut edellisellä viikolla, kysellen kuulumisiani sekä ehdottaen tapaam
ista.
Siellä on minun poissa ollessa vaihtunut kaksi kertaa esimies. Tämä nykyinen on
minua hiukan nuorempi mies, -joka oli todella mukava ja empaattinen. Hänellä riitti ymmärrystä.
Sen enempää tässä asiasta kertomatta totean, että meillä riitti juttua lähes kaksi j
a puoli tuntia!! Syksyllä ehkä toteutamme työkokeilun! =) Jos vain vointini sen sallii!

Sain siis hiukan kotia siivottua ja napsin sen jälkeen muutaman kuvan.




Olen myös laittanut taas hiukan kasvihuonetta, -ja mieskin toi minulle kaksi suurta amppeli petuniaa. Ei ehkä ihan mielikukkiani, mutta kauniita!


Toivotan kaikille teille mukavaa ja aurinkoista vappua! Taidatte jo moni olla juhlan vietossa...


22 kommenttia:

  1. Sinä osaat sitten ottaa kauniita kuvia. Kiitos kun saamme niitä ihailla.
    Aurinkoista vappua ystäväiseni <3

    VastaaPoista
  2. Voi kuinka kauniita asetelmia sinä osaat tehdä. Aurinkoista keväänjatkoa ja hyvää vappua!

    VastaaPoista
  3. Näin juuri toivoinkin sydämestäni, että se menee just näin esimiehesi kanssa, vaikkakin hiukan jännitin mitä tulee...mutta tosi hyvä, aika näyttää sitten.
    Me myös täällä kahden, juuri äsken kävin ulkoiluttamassa naapurin rakastamaani koiraa, on neljän kuukauden ikäinen. Olen kouluttanut ja pikku hiljaa hyvä tulee...
    viimeinen kuvasi on just niinkuin meillä, että Titti terveydeksi...

    Mansikanmakuista iltaa...

    VastaaPoista
  4. Kauniit kuvat! Mukavaa että laitat ne meidän iloks, kiitos!
    Varmaankin oikein empaattinen esimies sinua vastassa syksyllä.
    Kohotetaan mansikanmakuiset kevään maljat! Hyvää Vappua!

    VastaaPoista
  5. Kauniit kuvat! Mukavaa että laitat ne meidän iloks, kiitos!
    Varmaankin oikein empaattinen esimies sinua vastassa syksyllä.
    Kohotetaan mansikanmakuiset kevään maljat! Hyvää Vappua!

    VastaaPoista
  6. Herkkä kimppu valkovuokkoja.
    Kai on vanhuus iskenyt, kun ei ole minkäänlaista mielenkiintoa mihinkään vappuilakointiin. Munkkeja sentään paistoin pojille ja vähän ilmapalloja puhalleltiin, no join yhden siiderin pihalla, kun oli niin hieno ilma.
    Mukavaa vapunjatkoa teille!

    VastaaPoista
  7. Kauniita kollaaseja olet taas tehnyt, silmä niissä lepää tälläkin kertaa.
    Hyvää vappua vielä toivottelen

    VastaaPoista
  8. hei titti<3
    kauniita, ihastuttavia kuvia sinulta taasen:)
    normaalia arki-iltaa mekin vietämme, en ole ollenkaan juhlija -tyyppiä... :)
    lämpöisin terkuin ja halauksin päivi

    VastaaPoista
  9. Aurinkoista vappua myös sinulle!

    Mukava kuulla uudesta esimiehestäsi.
    Oli varmasti helpompi jutella kotona kaikessa rauhassa kuin lähteä jonnekkin virastoon häntä tapaamaan.

    Hautakiven valinta ei tosiaan ole helppoa.
    Eikä sen näkeminen sitten paikallaan.
    Voimia ja lämmin halaus!

    VastaaPoista
  10. Meilläkin jäi vappu ns. juhlimatta. maalla vappu on työntäyteistä aikaa ja tuo pihamaa vetää kyllä puoleensa. eilinen meni haravoiden ja tänään alkaa terassin maalaus.
    Rauhallista loppuviikonloppua siulle!

    VastaaPoista
  11. Kauniita kuvia!
    Ja valkovuokkojakin jo. En ole ehtinyt katsomaan olisiko täälläkin jo.

    VastaaPoista
  12. Kaunista täällä taas.:) Mukava kun sinulla on niin kiva esimies. Rauhallisissa merkeissä mekin olemme vappua viettäneet.

    Aurinkoista alkanutta toukokuuta!

    VastaaPoista
  13. Niin ihania, herkkiä kuvia jälleen ! Ja tiedätkös Titti, minä tykkään aivan valtavasti juuri noista petunia-amppeleista kesällä, ne kun ovat niin kestäviä ja kukkivat myöhään syksyllä :)
    Hyvin rauhaisissa merkeissä täälläkin vappua otettiin vastaan ja myös itse tämä vappupäivä, voisko olla enää hiljaisempaa ;)
    Sinulle Titti lähetän lämpimiä vapputerveisiä ison halin kanssa !!!

    VastaaPoista
  14. Ihanan ymmärtäväinen esimies sinulla. Tuollaisia ihmisiä tarvittaisiin enemmän, kun tuntuu, että tänä päivänä ihmiset ovat niin kovia ja kylmiä.

    Toivottavasti sinulla oli kiva vappu, nuo alimman kuvan kuohuvaiset näyttivät muuten tosi houkuttelevilta.

    Aurinkoista viikonloppua sinulle toivotellen,

    Sari

    VastaaPoista
  15. Voi, kuinka KAUNIITA kuvia!!!
    Sinä osaat asetella, yhdistellä ja kuvata! Todella!!

    Ihanaa, kun sinulla on noin ihana esimies, ihminen ihmiselle!!!

    Hyvää kevättä, Titti!! :))

    VastaaPoista
  16. Hei Titti,
    ihania kuvia taas olet ottanut. Kuulostaa siltä, että sinulla on ihanan miehen lisäksi ihana esimies.
    Meilläkin vappu vietettiin kotosalla pihahommia tehden.
    Aurinkoa päiviisi Titti,
    terkuin Tuikku

    VastaaPoista
  17. Kauniita kuvia, olipa ilo katsella taas kerran. Ihania valkovuokkoja!

    Tosi ukava kuulla että hyvin synkkasi uuden esimiehen kanssa :)
    Positiivisesti voi varmaan sen suhteen ajatella työkokeilua.

    Halirutistus!

    VastaaPoista
  18. Kauniita kuvia... Kiva kun sinulla on noin mukava esimies! Mukavaa ja aurinkoista alkavaa viikkoa sinulle :)

    VastaaPoista
  19. Kyllä olet taas laittanut ihania kuvia...

    Krisse toivottaa sinulle hyvää toukukuun ensimmäistä viikkoa..koetahan jaksaa...voimia..

    VastaaPoista
  20. Onpa taas kauniita kuvia Sinulla!

    Voimia & Aurinkoa Wiikkoosi!

    Kirsi

    VastaaPoista
  21. Kiitos kauniista kuvista, niitä on ilo katsella

    VastaaPoista
  22. Kiitos tunnelmallisista kuvista!

    VastaaPoista

Iloitsen kommenteista!♥
Muistathan kuitenkin muotoilla sanasi niin ettet loukkaa ketään ja että olet valmis seisomaan sanojesi takana ihan omalla nimelläsikin.
Blogini on julkinen, mutta kirjoitan tänne OMIA näkemyksiäni ja ajatuksiani.
Jos tuntuu että haluat tuoda oman -eriävän- mielipiteesi julki, niin voit laittaa minulle sähköpostia. Näin vältymme turhilta reposteluilta kommentti boxissa!♥