tiistai 26. toukokuuta 2009

Kesäisiä kukkia...

Eilen kävimme veljen vaimon ja äitini kanssa Onnelan puutarhalla.
Mukava reissu; aurinko paistoi ja oli oikein kesäisen tuntuinen päivä.
Ja mikä upea kukka loisto! Tällä kertaa en kuitenkaan ostanut kuin kurkuntaimen (t
äytyy kokeilla kasvihuonekurkkua...), valkoista lobeliaa sekä vaaleanpunaisia pelargoneja (kuvassa alhaalla oikealla Mårbacka). Minä pääsin meistä siis halvimmalla, -olen aiemmin jo ostellut ja vielä käyn tässä meidän naapuri puutarhalla.
Kuvassa yläoikealla veljen vaimon kärryissä kauniita enkelinsiipi pelargon
ioita.
Harmi kun unohdin kuvata äitini ostaman upean punavaulan, -teen sen jo
nakin päivänä kun käymme heillä. Oli kyllä todella mahtavan kokoinen.


Kukat hakevat vielä paikkojaan, -eihän niillä kiire, vastahan kesä on aluillaan.
Näitäkin Palace ruusuja mietin, että laitanko tähän ruukkuun vai istutanko maahan. Täytyypä googlettaa hoito-ohjeita.




Talvinen kelkkani sai jäädä myös kesäksi tämän mieheni heinäseipäistä tekemän koristeaidan pätkän viereen; siinä ovat orvokit vanhassa emalipadassa sekä pieni maitotonkka jossa kukat vaihtuvat, -nyt tuomen oksia.



Lopuksi vielä kukkia ulkoa sekä sisältä.
Olohuoneen pöydällä äitini ostamat pionin kukat.



Takapihan pation pöydällä omasta pihasta kerättyjä lemmikkejä sekä norjanangervon oksia.


Silloin reilu viikko sitten kun vietimme sen pienimuotoisen Esikoisen muistojuhlan, niin olin itse ostanut kukkia ja sain myös niitä. Suurinosa on jo kuihtunut, mutta jäljelle jääneistä tein pienen kimpun.



10 kommenttia:

  1. Voi miten kauniita ja herkkiä kimppuja!! Ja mitkä värit! Minun lempikukkiani ovat myös lemmikit, pelargoniat ja pionit...Lämmintä viikonalkua toivottelen

    VastaaPoista
  2. Kauniita kukkia, lempiväreissäni nuo kaikki :) Kiva idea laittaa norjanangervoa ja lemmikkejä maljakkoon, taidanpa kokeilla itsekin

    VastaaPoista
  3. Voi miten kaunis kimppu norjanangervoista ja lemmikeistä. Enpä ole ajatellut että niitä voisi maljakkoon käydä napsaisemassa. Lemmikkejä meidän pihalla ei kasva, mutta ehkä löydän jotain muuta kukkivaa kaveriksi!

    VastaaPoista
  4. Upeita kukkakuvia...niitä ei ole koskaan liikaa..nauttikaamme keväästä ja kauniista kukista.

    VastaaPoista
  5. Onpa täällä kauniita kukkakuvia. Värit aivan ihanan herkkiä ja kesäisiä. Tuo miehesi tekemä koristeaita on muuten tosi kaunis. Ja nuo tuomenoksat maitotonkassa tosi somia.

    VastaaPoista
  6. Jälleen ihania kuvia *huoks* Tuo norjanangervo-lemmikki kimppu on siis aivan ihana!!

    VastaaPoista
  7. hei!
    kesäkukkaset ovat niin ihania ja niitähän ei ole koskaan liikaa:)
    kukkakimppusi on kaunis, kovasti odotan että niitä omalta pihalta ja niityltä maljakkoihin saisin<3
    kesä-iloa sinulle, halauksin päivi

    VastaaPoista
  8. Tosi kauniita kukkasia! Ihana katsella, kuinka blogeissa on niin paljon nyt kukkaloistoa :)
    Mukavaa tiistai-iltaa sinulle :)

    VastaaPoista
  9. Itse olen vältellyt viimeiseen asti puutarhalle menoa en millään pysty siellä vastustamaan houkutuksia ja sitte ihmettelee ,että minin sen valtavan kukka määrän oikein laitaa.Sinulla on tosi kaunis blogi.!
    Mia

    VastaaPoista
  10. Kauniita kukkia. Minun on aina vaikea vastustaa puutarhaliikkeitä, niissä on niin paljon ihanaa...

    VastaaPoista

Iloitsen kommenteista!♥
Muistathan kuitenkin muotoilla sanasi niin ettet loukkaa ketään ja että olet valmis seisomaan sanojesi takana ihan omalla nimelläsikin.
Blogini on julkinen, mutta kirjoitan tänne OMIA näkemyksiäni ja ajatuksiani.
Jos tuntuu että haluat tuoda oman -eriävän- mielipiteesi julki, niin voit laittaa minulle sähköpostia. Näin vältymme turhilta reposteluilta kommentti boxissa!♥