keskiviikko 17. kesäkuuta 2009

Ommellen....

Kukahan meillä siivoaisi, pesisi ikkunat, tekisi puutarhassa ja kasvimaalla töitä...
Minua ei vain huvita... Ulkonakin on niin kylmä, että melkein pelkään lumisadetta!
Näitä ompeluksia olen kuitenkin tehnyt,
-edes jotakin.
Kai se on jonkinlaista "terapiaa" tämäkin!?! Ainoa asia mitä viitsin tehdä.



Olen taas levittänyt kaikki ompelukseni, kankaani yms. pitkin keittiön- sekä ruokailutilan pöytää!! Kodinhoitohuoneessa on myös "jotakin ylimääräistä tavaraa"... -enkä siellä kyllä muutenkaan tykkää ommella kun ei voi toisella silmällä katsella telkkua. ;-)
Tarkoitushan oli tehdä Esikoisen huoneesta minulle ompeluhuone, -mutta se on jäänyt, ja saakin jäädä hamaan tulevaisuuteen. Päiväpäivältä on yhä vaikeampi mennä hänen huoneeseensa, enkä ole pystynyt kaappejakaan tyhjentämään. No, ehkä teen sen joskus, vielä ei ole sen aika.


Huutonetissä siis kauppaan edelleen näitä tekeleitäni!

14 kommenttia:

  1. hei <3
    huokailuttavan ihania ovat taasen, sanat ei riitä kertomaan:)
    kiitos viimeisestä, kurkkaapas blogiini:)
    halauksin päivi

    VastaaPoista
  2. Todella kauniita ompeluksia! Mä teen yleensä sitä mikä eniten innostaa...joten nauti vaan hyvillä mielin ompelemisesta. :) Ihanaa ja aurinkoista juhannuksen aikaa sinulle Titti! Terveisin Sanna

    VastaaPoista
  3. kauniita, ihastuin erityisesti ylimpään.

    VastaaPoista
  4. Multa oli jäänyt tuo yksi postaus väliin. Ihania kukkakimppuja, aivan ihastuttavia! Täytyypä painaa ideaa mieleensä, jos sais tehtyä juhannukseksi jotain...

    VastaaPoista
  5. Hei Titti
    Oletko lukenut kirjaa, jota mun
    terapeutti suositteli minulle luettavaksi, Soili Poijula: Surutyö.
    Ei sillä, sinä varmaan tiedät aiheesta kaiken. Kirjan sanoma on siinä lohduttava, että ei ole tarkoitus katkaista kuolleeseen yhteyttä, vaan saada se muuttumaan.
    Toivon sulle voimia!

    VastaaPoista
  6. Heippa taas!

    Aivan ihania nämä sinun ompelukset! huutonettiin tarvii taas mennä katselemaan ja tekemään huutoja! Hyvää juhannusta sinulle ...toivoo ....taina

    VastaaPoista
  7. Aivan ihania jälleen :) Hyvää juhannusta!

    VastaaPoista
  8. Ihania ompeluksia olet jälleen tehnyt, selailin tässä vähän pidemmältä aikaa kuviasi. Ja kauniita kimppuja kukista.
    Hyvää juhannusta!
    -kisu-

    VastaaPoista
  9. Hienoja ovat kättesi jäljet jälleen.

    Mukava kun ilahdutat muita noilla ihanuuksillasi.

    Toivottelen sinulle mukavaa Juhannuksen aikaa <3

    VastaaPoista
  10. Kaunista olet saanut aikaiseksi, oma aikani ei muuhun riittäisikään...ja jälki ois:(

    Luonto ainakin on kiitollinen sateesta ja nautitaan me saunan lämmöstä.

    Lämpimin halein, Sirkka

    VastaaPoista
  11. Kaikki käsillä tekeminen auttaa ymmärtämään ja järjestelemään mielessä isoja asioita. Jo suomen kielen sana käsittää on perujaan siitä, että ympäröidään käsillä. Sinun käsistäsi lähtee kauniita töitä toistenkin ihastella. Lohdullista Juhannusta!

    VastaaPoista
  12. Ihania tyynyjä, nyt en ehdi käydä huutonetissä katsomassa, mutta saan ehkä tehdä tilauksen samoilla hinnoilla kuin myyt ne siellä? Jos teet lisää siis.
    Ihanaa, että jaksat jotain tehdä, kyllä juhannus tulee vaikka ei olisi siivottuakaan.
    Täälläkin toimii keittiö askarteluhuoneena ;).
    Oikein mukavaa juhannusta sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista
  13. Hei!

    Ihastuttavia ja herkkiä kukka-asetelmia!! Ja sitten tuo viherhämähäkki :) Itsekin toisinaan törmään puutarhassani tuohon pikku ötökkään..Lämpimin kesäterveisin Minnamarika

    VastaaPoista
  14. Hei
    Käyn täällä välillä piipahtamassa ja luen yleensä kerralla hieman enemmän postauksia. :)
    Kun kirjoitit, ettet ole tyhjentänyt esikoisen huoneen kaappeja niin tuli tarve kertoa, että minun äitini kuoli vuonna 2001 ja viime viikolla olen viimein tyhjentänyt hänen vaatekaapit ja vaatehuoneen hänen vaatteistaan. Siinä menikin yli 8v ennen kuin tämän tein. "vitkuttelu" asian kanssa onnistui koska isäni asuu vielä samassa talossa joten kaikki saattoi jäädä ennalleen äidin kuoleman jälkeen. Isällekin taisi ottaa koville, että lahjoitin äidin vaatteet Uffille, mutta en sentään kaikkea. Käsityöt (hänen kutomat neuleet) säästin ja jotain muutakin.

    VastaaPoista

Iloitsen kommenteista!♥
Muistathan kuitenkin muotoilla sanasi niin ettet loukkaa ketään ja että olet valmis seisomaan sanojesi takana ihan omalla nimelläsikin.
Blogini on julkinen, mutta kirjoitan tänne OMIA näkemyksiäni ja ajatuksiani.
Jos tuntuu että haluat tuoda oman -eriävän- mielipiteesi julki, niin voit laittaa minulle sähköpostia. Näin vältymme turhilta reposteluilta kommentti boxissa!♥