keskiviikko 17. helmikuuta 2010

Tekokukkia ja Huutonet`iä...

Lämmin ja suuri kiitos teille ihanista ystävänpäivä viesteistä!
Minulla on ollut normaalia kurjempi olo... (luulin ettei edes olisi mahdollista tulla enää kurjemmaksi...)
Näen aika usein unta rakkaasta Taivaspojastani; -ja seuraavana aamuna ikävä on entistä suurempi ja sydämeni entistä suuremmalla mykkyrällä...
Siksi kai en ole juuri mitään jaksanut kotona tehdä.


Eilen äitini haki minut päiväksi heille, että saan vähän muuta ajateltavaa.
Kävi
mme ensin pikaisesti tässä lähi kirpputorilla. Näin siellä kauniin vanhan Uuden Testamentin, -vuodelta 1874.
Fontti oli juuri sellaista vanhaa ja ihanaa (jota en kyllä oikein osaa lukea).
Eihän minulla tietenkään siihen varaa nyt ollut, mutta rakas äitini halusi ostaa sen minulle!

Yritin vastustella ettei hän voi niin kallista kirjaa minulle ostaa, -muttei siinä vastustelut auttanut. "Se on tiistai-päivälahja", totesi äitini! =)
Se on signeerattu omistajansa nimellä 24.6 1884, -liekö kyseinen Ida Maria saanut sen silloin lahjaksi.



Minä en koskaan ole erityisemmin pitänyt minkäänlaisista tekokukista, -mutta näin talviaikana kun luonnosta niitä ei saa, eikä aina voi olla ostamassakaan, niin olen joitakin löytämiäni kelpuuttanut.
Tässä ensimäisessä kuvassa kuitenkin ihan oikeat ja aidot valkoiset ruusut.


Mutta ihan kauniit ovat nämä tekoruusutkin...


Tekoneilikat viihtyvät hyvin tässä Riviera Maisonin suuressa kynttilälyhdyssä...


Löysin täältä -sekaisesta- työhuoneestani pari kaunista vanhaa tyynynpäällistä ja laitoin ne vielä HUUTONET myyntiini. Minulle kävi vain turha ja typerä moka!! Painoin tuollaiseen kauniiseen vanhaan paksuun ilmeisesti pellavaiseen tyynynpäälliseen kauniin kellotaulun kuvan, ja sen tehtyäni huomasin sinne kuvan ja kankaan väliin jääneen kissankarvoja tms.
Kyllä kuului pari ärräpäätä, -enhän sellaista kehtaa Huutonettiin myyntiin laittaa.
No, koitin sitten vielä pienempään tyynynpäälliseen painaa samaisen kuvan. Se onnistui kun osasin olla tarkempi, mutta tyynynpäällinen ei ollut ollenkaan niin kaunis kuin tämä ensimmäinen.

22 kommenttia:

  1. Niin kauniita nuo sinun tyynynpäälliset, mitä nyt yks kissankarva, meillä niitä on jokapaikka täynnä. Halaisin sinua lujasti, jos olisit lähempänä.

    Voimia ja jaksamista sinulle.
    Tuula

    VastaaPoista
  2. Ihana tyynynpäälinen,miten olet tuon kellotaulun siihen laittanut?
    Hieno kirja ja paljon nähnyt.
    Halaisin minäkin sinua jos se olisi mahdollista,mutta teen sen näin sähköisesti<3

    VastaaPoista
  3. Kaunis tyynynpäällinen. Voimia :D

    VastaaPoista
  4. Hieno vanha Raamattu! Kukat ovat niin tärkeitä näin kun odottaa kovasti kevättä.
    Minusta tyynysi on upea!

    Aurinkoista viikkoa ja voimia sinulle!!

    VastaaPoista
  5. Minullakin on ollut todella kurja olo, vaikka toukokuussa tulee jo kaksi vuotta menetyksestäni. Olen kokenut samanlaista, kun sinäkin näen unia kuopuksestani ja aamulla ikävä on sanoin kuvamaton. Olen yrittänyt käydä töissä, mutta vaikeata jaksaa siellä ja kotona. Teet todella ihania käsitöitä. Itselläni on peukalo melkein keskellä kämmentä.
    Lämpimin ajatuksin toivon sinulle voimia.

    VastaaPoista
  6. Lämmin halaus sinulle!
    Kauniin raamatun olet saanut tiistai-päivälahjaksi... ja kaunis tuo tekemäsi tyynyliina <3
    On muuten aidon näköisiä nuo kukat!

    VastaaPoista
  7. Iso halaus täältäkin:)

    Tekokukat näyttävät ihan aidoilta ja en usko, että muutama kissankarva haittaa, varsinkaan eläinystävien kesken.

    VastaaPoista
  8. Ihana löytö tuo vanha raamattu<3 Toivottavasti kevääntulo piristää sinua<3

    VastaaPoista
  9. Upea raamattu ja hinnan suunnilleen tiedän. Kallis :)
    Ihana äiti sulla <3

    Vaan oletpa taas keksinyt komean tyynynpäällisen. Vau! Tykkään kovasti.

    Tekokukatkin ovat nykyisin niin kauniita ja oikeannäköisiä, että kyllä nekin piristävät.

    Halit Titille <3

    VastaaPoista
  10. Wanhat kirjat ja raamatut ovat kauniita mm. niiden upeiden fonttien ja patinan vuoksi.
    Kukat piristävät näin talvella, kevättä odotellessa!

    Halein M <3

    VastaaPoista
  11. Ihana raamattu:-)
    Kyllä tekokukat nykyään ovat aidonnäköisiä :-))

    VastaaPoista
  12. liikutti tuo äitisi halu ilahduttaa sinua tiistai-lahjalla.itse kaipaan syvästi arkista kanssakäymistä äitini kanssa.kun asun täällä Norjassa tapaan häntä vain pari kertaa vuodessa.mutta pidämme yhteyttä mailien ja puheluiden avulla.ihana raamattu..itse pidän myös esillä vanhaa kuvaraamattua.jaksamista eteenpäin..

    VastaaPoista
  13. lämmin halaus ja aurinkoisia ajatuksia huomiselle:)
    tyyny on ihastuttava, kelpaisi kyllä kaikkine karvoineen minullekin!
    lämpimästi ... päivi

    VastaaPoista
  14. Kaunis tuo vanha raamattu ja ihana tuo tyynynpäällinen.

    Toivon sinulle aurinkoisia kevät talven päiviä!

    t.Tiina

    VastaaPoista
  15. Kaunis raamattu kauniisti tehdyllä fontilla. Ihana lahja äidiltäsi.
    Tekemäsi tyyny on tosi upea. Persoonallinen kun siihen olet laittanut kellon.

    Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
  16. Kauniin raamatun olet löytänyt. Hauska idea tuo kellotaulu tyynynpäällisessä. Voimia sinulle!

    VastaaPoista
  17. Ihana tuo sinun tiistaipäivä lahjasi, aivan upea.
    Voimia ja haleja sinulle tähänkin päivääsi.

    VastaaPoista
  18. Hei,
    osuinpa kauniiseen blogiisi surulliseen aikaan. En oikein osaa sanoa mitään... En edes aluksi lukenut tekstiä, ihastelin vaan blogisi kuvia, kun täällä ensi kertaa olen. Sitten huomasin mistä on kyse. Voimia ja rakkautta. Kauniita muistoja ja enkelin kuiskauksia! Niitä sinulle!

    VastaaPoista
  19. Kiitos Titti seurastasi näin virtuaalisesti olisin pitännyt sinua kauemminkin...
    äiti lahja sinulle oli kauniisti tehty häneltä..kyllä äidit ovat rakkaita, olisipa minullakin vielä omani...jotta voisin kädestä kiinni pitää..
    kauniita tyynynpäällisiä ja kyllä se päällinen olisi varmasti mennyt heti, vaikka kissaystävälle, niitähän lisääntyy muutenkin eläinperheissä.

    Annetaan kaikkien kukkien kukkia...
    halaus Titille ja tulehan toistekkin, kun otat niin pienen palan, niin jäi vielä enskertaan.

    VastaaPoista
  20. Ai kuinka kaunis päällinen. Kellon olet varmaan tulostanut ja printannut. Itsellä on koneella kello jonka ajattelin printata ulos mutta se on ns moderni versio mutta kun tämän näin on kyllä todella kaunis kellon kuva -vanhaa ja vanhaa tyylillä :)
    kaikkea hyvää ja lämpöisin aatoksin W

    VastaaPoista
  21. Olet saanut upean tiistailahjan...ja oikein kaunis tuo tyynyliinakin. Olet niin taitava...
    Mukavaa kevään odotusta ja maanantai iltaa..:-) toivottaa Vaaralan Krisse

    VastaaPoista
  22. Raamattu on oikea Löytö! Teksi kieltämättä melko vaikeaselkoista, mutta sehän vain kasvattaa kärsivällisyyttä ;-) Ja tyynyliina on erityisen kaunis!

    VastaaPoista

Iloitsen kommenteista!♥
Muistathan kuitenkin muotoilla sanasi niin ettet loukkaa ketään ja että olet valmis seisomaan sanojesi takana ihan omalla nimelläsikin.
Blogini on julkinen, mutta kirjoitan tänne OMIA näkemyksiäni ja ajatuksiani.
Jos tuntuu että haluat tuoda oman -eriävän- mielipiteesi julki, niin voit laittaa minulle sähköpostia. Näin vältymme turhilta reposteluilta kommentti boxissa!♥