torstai 6. toukokuuta 2010

Hiukan päivitystä...

Laitanpa muutamina kuvia joita olen tässä kevään aikana räpsinyt.
Kasvihuone on pesty ja "sisustettu". Vapuksi ostin belliksen ja kaksi ruukkuruusua.
Huone odottelee vielä lämpimämpiä ilmoja ja erilaisia kasveja + kukkia...




Näsiä kukkii...



Ensimmäiset valkovuokot takametsästä kerätty...



Hiukan valkoisia orvokkeja olen laittanut pihalle ruukkuihin.


Huhtikuun ihanuuksia ja yllätyksiä...
Perunanarsissi takapihan pation pöydällä.




Lumen alta paljastui viimekeväänä -ihan Prismasta ostamani ja myöhemmin ulos istuttamani kevätkello.
Tämä yllätys sai minut ihan liikuttumaan, -en moista edes muistanut, enkä olisi ikinä uskonut että kukkimaan saan... Pientä ja kaunista minun muuten niin vaikeassa elämässäni...



Huhtikuussa lumen alta paljastui myös syksyllä perennapenkin reunaan jättämäni muratti, kauniin vihreänä. Nyt varmaan jo kuivunut...



"Ruokapostauksena" ;-) tällä kertaa oman äidin lämpimät munkit joita paistoi kun vapunpäivänä aamusella menimme vierailulle. NAMM!!




Ja tarvikkeita falafel-pyöryköihin joita tein jokin aika sitten. Kuva
a en ottanut, -eivät olleet kuvauksellisia... ;-)



Loppuun vielä ihana kuva toisesta mamman-mussukasta. Tämä karvainen 9-vuotias Leevi.

Toinen mamman mussukka (vähemmän karvainen) 18 vuotias ainokaisani on ensimmäistä kertaa kaveriporukalla opiskelija risteilyllä. (Ja äidin huoli suuri...)


Aurinkoisia päiviä teille ystävät rakkaat, voikaa hyvin!

12 kommenttia:

  1. Voi kuinka ihana kasvihuone sinulla on. Meillä on 10v. vanha muovinen rötiskä, suunnitelmissa on uuden hankinta. Paras vaihtoehto meille olisi, jos joku joskus suunnittelisi kasvihuoneen peräkärryn päälle, koska olemme kesällä niin paljon mökillä ja kastelu ja oven avaus sekä sulkeminen jää ihanille naapureillemme. tuntuu niin ikävältä joka kesä vaivata heitä.
    Tulipas vesi kielelle noista munkeistasi:)

    VastaaPoista
  2. Niin ihania kuvia sinulla taas! :) Juuri syöneenäkin alkoi tehdä TAAS munkkejakin mieli... Yhdestä blogista tuli inspis leipoa sämpylöitä ja nyt nämä, mistäköhän alkais hih... :)

    Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  3. Ihana kasvihuone sinulla! Meillä se on vielä suunnittelu asteella... Mukavaa tulevaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
  4. aivan ihana kasvihuone!
    omani täynnä satoja taimipurkkeja ja toukokuu työntäyteistä elämää muutenkin!
    lumet ovat sulaneet ja ihanaa
    touhua riittää...
    leppoista toukokuuta sinulle ,
    lämpimin halauksin ja aurinkoisin ajatuksin ystäväni
    päivi

    VastaaPoista
  5. Kauniita kukkaskuvia!
    Falafel-pihvit tai -pyörykät on minun lempparit, vaikka en niitä itse ole koskaan tehnyt. Täytynee joskus kokeilla.

    Leevi-söpöläiselle rapsutukset!

    VastaaPoista
  6. Ihana kasvihuone,herkullisia munkkeja nami,munkkeja tein minäkin vapuksi.Kasvihuone on myös siivottu mutta mitään en ole vielä sinne ostanut mutta ehtiihän sitä.
    Varmaan on kova huoli kun lapsonen on maailmalla.Mukavaa ja aurinkoista viikonloppua<3

    VastaaPoista
  7. Voi miten suloinen ja ihana kasvihuone!! Kyllä siellä kelpaa istuskella ja vaikka lueskella ja kahvia tms nautiskella, vallankin sitten kun vihreys valtaa alaa.

    VastaaPoista
  8. Ihan kohta pääsee kasvihuonetta täyttämään.
    Kyllä sinulla onkin taas kauniita kuvia!

    Mukavaa loppuviikkoa myös sinulle.

    VastaaPoista
  9. Blogissani on sinulle jotain pientä ja mukavaa!

    Ihanaa viikonloppua sinne suunnalle!

    - Jaana "Kainuunkadulta"

    VastaaPoista
  10. Ihana kasvihuone!

    Minulla on myös perunanarsisseja ja olen ihan lumoutunut niiden tuoksusta.

    VastaaPoista
  11. Ihanan keväisen näköistä! Ja keväthän on siellä jo pitkällä. Aurinkoinen tervehdys täältä pohjoisesta :).

    VastaaPoista
  12. Voi että sinulla on kasvihuone! Ihana! :)

    VastaaPoista

Iloitsen kommenteista!♥
Muistathan kuitenkin muotoilla sanasi niin ettet loukkaa ketään ja että olet valmis seisomaan sanojesi takana ihan omalla nimelläsikin.
Blogini on julkinen, mutta kirjoitan tänne OMIA näkemyksiäni ja ajatuksiani.
Jos tuntuu että haluat tuoda oman -eriävän- mielipiteesi julki, niin voit laittaa minulle sähköpostia. Näin vältymme turhilta reposteluilta kommentti boxissa!♥