perjantai 28. toukokuuta 2010

Toukokuuta...

Yhä edelleen pääni yllä tuntuu tummat pilvet viipyvän...
Ikävä Taivaspoikaani on käsittämättömän suuri!
Mitään en ole aikaiseksi saanut. No, kuvia jonkunverran kuitenkin.
Omasta puutarhasta:

Kuvat suurenevat klikkaamalla.



Viime lauantaina kävimme miehen kanssa Korkeasaressa:



Sain veljeni vaimolta kesällä -08 viiniköynnöksen samoihin aikoihin saamaani kasvihuoneeseen. Nyt köynnökseen tulee pieniä nuppuja...
Satoon en kuitenkaan jaksa uskoa... epäilen että loppuu kesä kesken.
Kesäkukkia olen vähän hankkinut; -odottelevat patiolla laatikoissa ja koreissa että saan jostakin intoa istuttaa ne oikeille paikoilleen!!



Suuret ja sydänlämpöiset kiitokset kaikille jotka jaksatte täällä vierailla!
Erityis kiitokset teille jotka jaksatte jättää kommentteja, -voi miten ihania olettekaan;
-kauniita sanoja ja välittämistä todella!

Sen verran tässä mainitsen, kun tuolla kommenteissa joku kyseli käynkö ammattiauttajalla, että olen käynyt kohta kaksi vuotta, ja aion käydä niin kauan kuin se vain mahdollista on.
Oman lapsen yht`äkkinen ja traaginen menetys ei vain -ainakaan minun kohdallani-
ole ihan hetkessä käsitelty... Minulla on kyllä aivan ihana terapeutti!

Ihana Riitta kyseli minua kevään kirppistapahtumaan myymään tekeleitäni, (Kiitos Riitta, tämä on jo kolmas tapahtuma johon olet minua kysellyt, ja se saa aina mieleni hyväksi
), mutta niin kovin kun olisinkin halunut sinne tavatakseni teitä "sisustus-siskoja" ja blogi-ystäviä, niin en vain vielä pysty tuollaiseen sosiaaliseen tapahtumaan... Mutta haaveissa on että joskus voisin tulla mukaan joko joulunajan tapahtumaan tai kevät kirppistapahtumaan.
Riitta on uskomaton kun järjestää meille mahdollisuuden tällaisiin!

Aurinkoisia ja lämpimiä kevätpäiviä kaikille teille!

P.S. En ole unohtanut lupaamaani arvontaa, -ei vain nyt ole ollut voimia sellaisen järjestämiseen...
Mutta jossakin vaiheessa on tulossa!

10 kommenttia:

  1. Hei Titi,
    mulla meinaa itsellänikin sydän rusentua kun luen sun surustasi.Voi miten toivonkaan, että vointisi paranisi, uskon että sinulla on ikävä lastasi. En kyllä oikeastaan pääse koskaa pois blogistasi kuivin silmin. toivon sinulle kaikesta huolimatta mukavaa viikonloppua, itse olen menossa Riitan sisustuskirpparille kun asun aivan lähellä.Voimahalaus sinulle.

    Olen muuten lukenut jo ainakin vuoden päivät blogiasi, itsekkin laiton blogin tässä vähän aikaa sitten, jos haluat voit käydä kurkkaamassa.
    T.Tuija

    VastaaPoista
  2. Hei Titi <3

    Kauniita kuvia olet ottanut ja kiva, kun olette käyneet korkeasaaressa retkellä:) Luulen, että kun vain jaksaisi aina välillä lähteä kotoa saisi muutakin ajateltavaa, kuin ikävä. Voi, kun voisi sinun suruasi edes vähän keventää <3

    VastaaPoista
  3. Tuija ja Mammeli; kaunis kiitos teille kommenteista!♥

    VastaaPoista
  4. Olet usein mielessäni ja lapsesi myös! Ei suru todellakaan kaikkoa, vaan muuttaa muotoaan. Voimia ja halauksia sinulle!

    VastaaPoista
  5. ...Löysin tänne blogilistan kautta, annan lämpöisen halauksen voimien kera ja siunausta sinulle ja perheellesi...oma isäni minulle aina sanoi, että kaikki asiat järjestyy, tavalla tai toisella... asiat ovat järjestyneet, helpommin tai vaikeimman kautta, mutta kumminikin, elämä vaan ei ole aina meille suosiollinen, tuntuu että toiset pääsee vähemmällä kuin toiset, ota siitäkin nyt sitten selvää miten täällä mennään...

    VastaaPoista
  6. Palaga ja Silkku: Teille myös suuret kiitokset kommenteista. On tämä elämä vain joskus niin kummallista ja väärää, mutta on vain opeteltava elämään niiden asioiden kanssa mitä elämä eteen tuo. Helppoa se ei ole!

    VastaaPoista
  7. Voimia ja jaksamista sinulle <3
    Kauniita kuvia jälleen...

    VastaaPoista
  8. Ihanat kukkakuvat!

    Mikähän siinä onkin että aina vain pitäisi saada jotain ylimääräistä tehtyä?
    Niinkuin tavallinen arki touhuineen ei riittäisi.
    Mutta ehkä sitä surun lisäksi kaipaa myös entistä itseään.
    Sitä huoletonta ja aikaansaavaa.

    Lämmin halaus ja jaksamista, vielä joskus tuntuu kevyemmältä.

    VastaaPoista
  9. Sussi, Mari ja Mk -Lämpimät kiitokset teille ihanille ystäville täällä blogissani!
    Kiitos myös uudelle Tagskielle, thank for you!

    VastaaPoista

Iloitsen kommenteista!♥
Muistathan kuitenkin muotoilla sanasi niin ettet loukkaa ketään ja että olet valmis seisomaan sanojesi takana ihan omalla nimelläsikin.
Blogini on julkinen, mutta kirjoitan tänne OMIA näkemyksiäni ja ajatuksiani.
Jos tuntuu että haluat tuoda oman -eriävän- mielipiteesi julki, niin voit laittaa minulle sähköpostia. Näin vältymme turhilta reposteluilta kommentti boxissa!♥