sunnuntai 18. heinäkuuta 2010

Huutonet päättymässä...

Täällä on eletty rauhaisaa hiljaiseloa. Tuulettimen läheisyydessä olen aikaani viettänyt.
Satanut ei ole edelleenkään!! Helteestä huolimatta minun mieleni on ollut pakkasella.
Ikävä Taivaspoikaani on taas ollut todella voimakas!

Pääasiassa yksikseni olen tässä ollut; mies mennyt töiden jälkeen vanhempieni saunaremonttia tekemään ja Kuopus vietti tämän viikon kavereillaan; Taivaspojan silloinen tyttöystävä asuu nyt avoliitossa Taivaspojan ja Kuopuksen lapsuuden ystävän kanssa.
Keskiviikkona nämä nuoret sekä kaksi muuta nuorta neitiä o
livat meillä grillaamaassa.
Minä kutsuin siskoni ja hänen vanhimman tyttärensä (minun kummityttöni 2
7v) myös meille.
Mukava hetki yhdessä, vaikka nuoret eivät kovin pitkään olletkaan.

Kuvassa jaloleinikkiä, jonka keväällä istutin ja sain jopa vähän kukkimaan. Otin sisälle maljakkoon niin saan joka hetki ihailla.



Nyt tulin vain vielä kerran mainostamaan HUUTONET myyntiäni, joka päättyy huomenna.
Ihan kivasti siellä kauppa on käynyt. Hiukan olin pettynyt siihen etteivät ne "Welcome..."- kylttini oikein kiinnostaneet. No, niissähän oli se kirjoitusvirhe... Ehkä se on ollut suurin syy!! Minä kun halusin tehdä vaihteeksi jotakin "uutta ja erilaista". Toivoin, että juuri se niissä olisi kiinnostanut. Niin paljon kun Huutonetissä on samantyylisiä ompeluks
ia.


Tässä jaloleinikit puutarhassa.



Miehellä alkaa neljän viikon kesäloma huomisesta. Mitään loma suunnitelmia meillä ei ole.
Hänellä on pari tuttavan kanssa sovittua pientä remonttia ja kotona olisi puuhastelua niin sisällä kuin ulkonakin! Mutta niistä ei paineita, tehdään jos jaksetaan!

Kuumuus ulkona saa monet puutarhan kukat kukkimaan nopeasti.
Kaunis valkoinen köynnösruusu pation reunalta kuvattuna. Laitoin sille raudoitusverkosta vähän tukea, mutta eipä kasvanutkaan yhtä pitkäksi kuin viime kesänä.



Omasta puutarhasta on mukava kerätä silmäniloa sisälle kotiin!



Kesän kotimaisista vihanneksista tein ihanaa keittoa. (Jaa, bataatti olikin ulkolainen).
Seuraavana päivänä lisäsin siihen suuria valkoisia papuja sekä tomaattimurskaa, -ja taas oli kuin eri keitto!



Nyt lähden katsomaan löytyykö kasvimaalta ja -huoneesta satoa salaattiin, mies grillaa kohta broileria ja minä teen salaatin.

HUUTONET siis vielä huomiseen!

11 kommenttia:

  1. Voi miten kauniita kukkakuvia! Ja keitto on herkullisen näköinen, nam :)
    Voimia sinun päiviisi <3

    VastaaPoista
  2. Siis upeita kukkia ja kuvia :)
    Minä sanon sanasen kylteistä , kai se riippuu hyvin pitkälti myös vuodenajoista mitä menee ja mitä ei . hmmm kesä varmasti hiljaisempaa kylläkin. Ja joskus menee toista ja siten saattaa hetken kuluttua mennä sitä mitä ei aiemmin.
    Kirjoitusvirhe paholainen saattoi vaivata ko asiaa tai ainakin itse että voisi olla.
    Kauniita ompeluksia olet tehnyt kuitenkin!
    Ja sure Titti rauhassa , sinulla on ystävät ja perhe tukenasi ja toki me täällä blogilandiassa myös.

    VastaaPoista
  3. Hei Titti :)

    Jaloleinikki on minulle uusi tuttavuus. Onpa kaunis <3

    Niin teillä siellä etelämpänä ei ole juuri sadellut...täällä välillä sataa niin voisinpa sanoa, että piha on kauneimmillaan juuri nyt.

    Sinä taidat kyllä noiden kasviruokien teon esimerkillisesti.
    On ne vaan herkullisen näköisiäkin.
    Toista kuin pelkkä makkarakeitto (joka on kyllä hyvää)

    Halirutistuksia sinne sunnuntai-iltaasi <3

    VastaaPoista
  4. Kauniita ompeluita olet laittanut huutikseen.

    Voimahali sinulle ♥

    VastaaPoista
  5. Minun puutarha alkaa olla kohta ihan ruskea! Ruukuissa vielä jotenkuten kukat menestyy,mutta ei pihalla.Kokeilen muuten usein siun keitoksia kiitos vinkeistä

    Mia

    VastaaPoista
  6. Ihana tuo jaloleinikki, täytyypä etsiä jostain jo syysistutuksiin.

    Halaus ja jaksamista sinulle!

    VastaaPoista
  7. Kauniita kukkien kuvia. Muistako valkoisen köynnösruususi nimeä.

    Voimia sinun viikkoosi!

    VastaaPoista
  8. Oi että osaatkin kuvata kauniisti kauniita kukka-asetelmia! Onneksi eksyin tänne blogiisi ihastelemaan:) Voimia sinulle!
    T.Aikku

    VastaaPoista
  9. Ensimmäistä kertaa ihastelemassa blogiasi. Kauniita kuvia ja upeita kukkasia, leinikit ovat ihania :) Hauskaa viikonloppua! Terkuin Marjo

    VastaaPoista
  10. Blogiasi ihastelemassa!!Ihania kuvia ja kukkia!:)
    Ihan Leevikisu,hymyilytti tuo et tuli makoilemaan ylimääräselle tuolille!Omat kissat oli kans just tuollasia!!:D <3
    Osanottoni ja kovasti voimia <3

    VastaaPoista

Iloitsen kommenteista!♥
Muistathan kuitenkin muotoilla sanasi niin ettet loukkaa ketään ja että olet valmis seisomaan sanojesi takana ihan omalla nimelläsikin.
Blogini on julkinen, mutta kirjoitan tänne OMIA näkemyksiäni ja ajatuksiani.
Jos tuntuu että haluat tuoda oman -eriävän- mielipiteesi julki, niin voit laittaa minulle sähköpostia. Näin vältymme turhilta reposteluilta kommentti boxissa!♥