sunnuntai 2. tammikuuta 2011

Suuret ja niin lämpimät kiitokset....

Liikuttuneena olen lukenut ihania kommenttejanne ja toivotuksia! Uskomaton määrä!!
Kiitän koko sydämestäni jokaista teistä! ♥ ♥


Olen siivonnut joulun pois... Vaikka meillä on hyvin vähän jouluisin punaista, niin olen iloinen että siitäkin vähästä pääsin... Nyt on vaaleaa, valkoista ja jotenkin rauhaisan levollista.
Valkoisia tulppaaneja olen saanut kolme suurta kimppua; mieheltä kaksi ja siskon perheeltä yhden.





Joulukukat vaihtuivat yrtteihin ja jouluinen keittokirja (työpöydällä telineessä) vaihtui kasviskeittokirjaan.



Valitettavasti touhuaminen sisällä sekä kokkaaminen (tattirisotto maistui kaikille meille kolmelle)
vei aikaa sen verran etten ehtinyt ulos. Aurinko antoi muutaman säteen hyvin pienen hetken, -ehdin kuvata vähän, mm. tämän kuvan makuuhuoneen ikkunasta!


Mies on nyt iltapäivän lumilingolla ottanut lunta pois talomme ympäriltä, niin että huomenna voi pudottaa katolta lumet. Nämä kuvat hän otti takapihamme puolelta hetki sitten.
On siellä katolla lunta!!


Lunta oli myös Hangossa, -eilen iltapäivällä kävimme autoajelulla ja miehen siskon haudalla, kun emme joulun pyhinä jaksaneet lähteä! Kuvakollaasi siis Hangon hautausmaalta.

24 kommenttia:

  1. Hei Titti <3

    Hih -
    aika jännä miten monella onkaan punainen väriärsytys.
    Meillä on vielä punaista ja ajattelin sitä pitääkkin jonkun aikaa.
    Mutta mielihän tunnetusti muuttuu pian.
    Mukavaa sunnuntai-iltaa sinulle!

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. On siellä kamalasti lunta! kerrankin pohjoisessa on vähemmän;-))
    Oikein mukavaa alkavaa viikkoa sinulle Titti<3

    VastaaPoista
  5. Kyllä sitä lunta todella saatiinkin runsain mitoin ja talvi on vielä alussa! Pikkuhiljaa meilläkin joulu lähtee taas pois. Kuusenneulasia löytyy varmaan sitten vielä juhannuksenakin, niin paljon ovat alkaneet varista... Mutta voihan sitä kynttilöitä vielä poltella. Kasviruoka olisikin hyvää vaihtelua.
    Hyvää viikon alkua sinulle,
    toivoo johanna r

    VastaaPoista
  6. Ainosofia, kiitos kun piipahdit ja jaksoit taas kommenttia jättää!
    Nauti sinä vielä punaisesta, -tiedän koteja joissa punainen on osa sisustusvärejä ihan ympäri vuoden!

    Arja iso kiitos sinullekkin kun jaksat aina kommentoida minun turinoitani ja kuviani! Todellakin, tänä talvena (ainakin tähän mennessä) taisi pohjoinen suomi jäädä toiseksi etelän lumelle!

    Johanna, ystäväiseni, lämmin kiitos myös sinulle, -ihanaa kun jaksat täällä vierailla ja kommenttia jättää! Toivotan teidän perheelle kaikkea hyvää alkaneelle vuodelle. Missähän merkeissä tänä vuonna tapaamme... :)
    Kunhan selkiytyy mihin suuntaan tässä elämässä nämä työasiat menevät, niin koitan taas jaksaa aloitella ompeluksia!

    VastaaPoista
  7. Myöhästyneet syntymäpäiväonnittelut!
    Oikein hyvää uutta vuotta Sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista
  8. Sari, sinä ihanainen jaksat aina vierailla ja kommentoida!♥
    Lämpimästi sinuakin kiitän ja toivotan koko perheellenne kaikkea hyvää alkaneelle vuodelle!

    VastaaPoista
  9. Myöhästynyt syntymäpäiväonnittelu ja halaus sinulle Titti! Kiitos Uuden Vuoden toivotuksista! Samoin toivotan sinulle!

    VastaaPoista
  10. Palaga, kiitos ystäväiseni!♥

    VastaaPoista
  11. Ensinnäkin Oikein Hyvää Uutta Vuotta! Ja myöhästyneet syntymäpäiväonnittelut myös! Toivon, että uusi vuosi tuo kaikkea hyvää tullessaan, terveyttä, voimia ja hyvää mieltä!

    Kiitos ihanista käsitöistäsi ja askarteluista, joita annoin monille ystävilleni joulupaketissa. Kaikki olivat ilahtuneita ja ihmettelivät olinko ihan itse tehnyt nuo ihanuudet. Pakko oli myöntää, että en, en .. :)

    Kylläpä teillä on paljon lunta siellä, paljon enemmän täällä meidän seudulla. Lumi on niin kaunista, joskin aiheuttaa kyllä ongelmiakin. Olen pitänyt joulun aikaan internet-taukoa, nyt palailen vähitellen blogien luvun ääreen - jospa vaikka saisin aika-ajoin kommentoituakin.

    VastaaPoista
  12. Kaikkea hyvää tälle vuodelle! Nauttikaa loppiaisesta!

    VastaaPoista
  13. Lenni ja Vekarus, lämpimät kiitokset kommenteistanne!♥

    VastaaPoista
  14. Hei Titti!

    Ihanaa jos tuunattu kenkäni inspiroi sinua :-)) Ja vapaasti voit ideaa käyttää, sillä jaettavaksihan ne on tarkoitettu. Itsekin olen idean jostain amerikkalaisesta lehdestä muokannut.. Ja arvaa, eilen illalla en saanut unta kun näin jo rivistön erilaisia kenkiä, isoja ja pieniä tuunattuna valkoisella maalilla :DDD
    Aika kivaa puuhaa, ja pitsitkin voivat olla erivärisiä, kun ne päältä maalaa valkoisella.

    Kokeilun iloa &

    Hyvää loppiaista sinulle Titti<3 <3

    VastaaPoista
  15. Hyvän loppiaisen toivotukset ja samaten myöhästyneet syntymäpäiväonnittelut - täältä vähintään yhtälaisten kinosten keskeltä ;) se lumilinko on kyllä kova sana.
    Valkoinen sopii uuteen vuoteen ihan erityisen hyvin, minunkin piti jo alkuviikosta kerätä punaiset pois, vaan enpä ehtinyt... yritys hyvä kymmenen kuitenkin...
    Valoisaa uutta vuotta toivottelen siis. :)

    VastaaPoista
  16. Tervehdys! ja kiitos kommentista blogissani :O)
    Täällä meillä göteborgissa on kans tosi paljon lunta, en ole ennen nähnyt moista täällä. Lapset tykkää ja tykkään itsekkin, vaikka kyllä ootan kevättäki ;O)
    Oikein hyvää loppiaista sinulle ja perheellesi
    Halauksin Nina

    VastaaPoista
  17. Heipsistä Samis sinullakin valkoisia tulppaaneja, kauniita.
    On kuin katsoisi omia kattokuvia, sitä piisaa..mitenkähän sais lumet talteen, jos ensi talvena ei saada lunta..

    lämminmielistä iltaa ystävälleni, jonka kainalossa niin moni haluaisi olla.

    VastaaPoista
  18. Minnamarika, Saara, Nina ja Sirkka; Teille kaikille ihanaisille kauniit ja lämpimät kiitokset kommenteista!♥
    Niin hyvän mielen saatte kaikki minulle kun jaksatte kommenttia jättää!

    VastaaPoista
  19. Tulppaanien aika; ihanaa!! Se tuo valoa ja vihreyttä niin kovasti mieleen :)
    Mainitsemasi tattirisotto kuulostaa herkulliselle. Sain syksyllä ystävältä tatteja (pakastettuina) ja niistä risottoa voisikin tässä joku päivä tehdä kera keväisten yrttien... Kiitos vinkistä!

    Oikein mukavaista viikonloppua :)

    VastaaPoista
  20. Lumesta ei taideta ihan heti päästä eroon, sitä nyt vain tulee ja tulee...
    Valoisaa kevään odotusta sinulle, lumisadetta ihmetellessä ;)

    p. s
    onnea sinulle!

    VastaaPoista
  21. No on tosiaankin paljon lunta katolla. Meilläkin täytyisi pudottaa lumet saunan terassin valokatteen päältä, ennen kuin romahtaa alas.
    Valkoiset tulppaanit ovat harmonisen kauniit.

    VastaaPoista
  22. Blogisi on niin kaunis ja seesteinen... itse olen sellainen Kaaoksen Kuningatar, etten voi kuin ihaillen katsella harmoniaa joka kodistasi huokuu. Tulen toistekin!

    VastaaPoista
  23. T, Tesa, Lennu ja Virvatuli, -suuret ja lämpimät kiitokset sanoistanne!♥

    VastaaPoista
  24. Tervehdys Titti!

    Kyllä nyt lunta riittää, tuo toiseksi viimeinen kuva näyttää ihan kuin olisi patja...lumipatja.

    Eipä tuota nyt enää tarvitsisikaan tulla, on rittävästi hiihtämiseen ja muihin ulkoleikkeihin lapsille lunta.

    Jos tulee vielä kylmää, niinkuin varmaan tulee, on lumi kyllä hyvä eriste, kasvit voivat sen alla paljon paremmin, eli toiveissa kunnon kukintaa.hih.hih..

    Mukavaa viikko sinulle Tittiseni!♥

    VastaaPoista

Iloitsen kommenteista!♥
Muistathan kuitenkin muotoilla sanasi niin ettet loukkaa ketään ja että olet valmis seisomaan sanojesi takana ihan omalla nimelläsikin.
Blogini on julkinen, mutta kirjoitan tänne OMIA näkemyksiäni ja ajatuksiani.
Jos tuntuu että haluat tuoda oman -eriävän- mielipiteesi julki, niin voit laittaa minulle sähköpostia. Näin vältymme turhilta reposteluilta kommentti boxissa!♥