maanantai 11. huhtikuuta 2011

Messuilua....

Moni ehkä muistaakin, että voitin Terhin Amalias Hem blogista lipun Sisusta -11 messuille.
Jossa samalla myös Puutarha-messut. 
En tiedä olisiko tapahtumaan tullut lähdettyä jos ei onni olisi näin potkaissut.
Mies lupautui mukaani, joten seura oli tuttua ja turvallista. 
Esikoisen menehtymisestä tulee pian kolme vuotta, enkä aiemmin olisi voinut kuvitellakkaan osallistuvani mihinkään tällaiseen tai tapaavani vieraita ihmisiä... 
En kyllä ennen Esikoisen poismenoakaan ole ollut kovin sosiaalinen ja olen silloinkin viihtynyt kotona omissa oloissani, mutta nykyisin taidan olla vielä enemmän "erakko".

Nyt olen kuitenkin todella tyytyväinen että menin. 
Messujen paras anti minulle taisi kyllä olla tiettyjen ihmisten tapaaminen.

Tuijan kanssa olimme ihan sopineet tapaamisen tuolla messuilla. Oli ihana tavata ja halata livenä!  Sovittu tapaaminen oli myös vanhan (ei iältään) ystävättäreni -joka tuli messuille keski-suomesta- kanssa. Edellisestä tapaamisestamme olikin jo monta vuotta!
Wanilla Rosen Riitan olen jo kauan toivonut tapaavani, olemmehan jo vuosia olleet blogi-tuttuja ja minä Riitan nettipuodin asiakas. 
Kävin tervehtimässä myös Terhiä sekä Virpiä.  Ilman heitä en olisi messuille päässyt/mennyt. 
Heillä on nyt myös uusi blogi Friends Forever. 
Riitan osastolla tapasin sattumalta myös Valkoisen Pionin Piitiksen. Mukava yllätys! :)
Messujen jälkeen tapasin vielä Puutalo Elämää blogin Kirsin. Ostin häneltä ihanan dokumentti julisteen ja tuolla messumatkalla se oli hyvä hakea. 
Kiitos Kirsi kun näytit kauniin ja persoonallisen kotisi!

Ihania uusia ihmisiä sain siis tavata, -ja toivon ettei ollut ensimmäinen eikä viimeinen kerta!! 

Tungos messuilla oli hirmuinen, -moneen paikkaan en viitsinyt edes yrittää lähelle.
Kuvaaminen oli myös hankalaa, -tuntui, että aina oli jonkun pää linssin edessä... ;-)
Tässä nyt joitakin otoksia sekä Sisustus, että Puutarha messuilta.


Ensimmäisenä Virpi ja Terhi sekä yksi lähikuva heidän osastoltaan.





Riitan Wanilla Rose sekä Penni ja Lilli olivat yhdessä ja ihmisiä oli niin paljon että kuvaaminen oli todella vaikeaa (en siis halua kuviini täysin tuntemattomia ihmisä, vaan minun silmilleni kauniita kohtia!!) Yhtään en tungosta ihmettele, -niin paljon kaikkea kaunista rouvilla oli! Minun ja mieheni kevään auto-ajelu kohde tulee ilman muuta (vihdoinkin) olemaan Wanilla Rose! 
 




Sisustus puolella ehdottomia suosikkejani olivat juuri nuo yllä mainitut, sekä Loviisan Aitta.

Sitten vielä jokunen kuva Puutarha puolelta. 








Nämä Magnoliat kukkivat Puutarha Tahvosen osastolla.
Ostin magnolian itselleni parisen vuotta sitten, mutta kun oli se kova talvi niin ei tuo kasvuun lähtenyt. 
Ei tosin ole sata varmaa että syy olisi ollut juuri se kova talvi, -minulla nimittäin ei peukalo viherrä... :(
 




Koiramäen Pajutallin osasto oli myös todella ihana!
Ovat muuttaneet Tuusulaan, joten tässä yksi kevään/kesän retki kohde!





Tässä vielä kaunotar jollaista haaveilen omaan puutarhaani; ruusumanteli. 

 


Ostoksia tuli tietenkin tehtyä... Onneksi ei tarjolla ollut ostoskärryjä, -olisi varmasti tullut ostettua enemmän. Nyt ostoksia rajoitti ruuhka ja tungos sekä kädet; -ihana mieheni kylllä jaksoi kulkea mukanani, odotella vieressä kun tapailin blogi tuttuja sekä kantoi kassejani! 
Hänelle iso kiitos!! ♥ 
Ihania kukkia ja kasveja oli NIIN paljon, -en vain vielä oikein innostunut ostamaan, -yksi syy taas se hirveä tungos sekä se, että meidän pihalla on vielä ihan talvi. :( 
En luota siihen että olisin saanut ne pysymään hengissä siihen asti kunnes voisi ulos istuttaa... Kukkivia jaloleinikkejä ostin muutaman sekä myös ko. mukuloita. Ovat yksi lempi kukistani; -vaaleanpunaisena sekä valkoisena! Toivotaan että kestävät minulla niin kauan kunnes saan istutettua kunnon ruukkuihin ja kasvihuoneeseen!!


Laitan kuvia ostoksistani seuraavassa postauksessa. 
Nauttikaa keväästä te joilla sitä jo pihassa näkyy.


Tiedän kyllä että kevät on jo (vaikkei siis vielä meidän pihalla...) näin nimittäin lauantaina matkalla Helsinkiin auton ikkunasta ensimmäisen perhosen sekä leskenlehtiä! 
Ja sunnuntaina kun olimme vanhempieni luona puutalkoissa/risusavotassa, niin siskoni keskimmäinen tytär löysi sinivuokkoja ja sitruunaperhonen lenteli vierellämme kun keräsimme risuja nuotioon.
Ja eräälläkin rouvalla jo raparperit puskevat alkuja mullasta... ;-) 
Terveisiä vain hänelle, -meillä ei viherrä kuin minä, -kateudesta ;-)






 

22 kommenttia:

  1. Minä en ole vielä onnistunut näkemään yhtään kevätkukkasta. Ojien reunat täällä ovat vielä niin lumisia.
    Kauniita kuvia taas!

    VastaaPoista
  2. Voi miten upeat messut ovatkin varmasti olleet :)

    Ja pikkuisen kateutta on ilmassa kun katson kevätkukkakuviasi :D Ei täällä meillä Lapissa vielä..

    VastaaPoista
  3. Voi kun ois kans päässyt tuonne messuille!! Kateellinen olen! Miksi kaikki kiva on aina niin kaukana täältä? :(
    Innolla odottelen ostospostaustasi.. Sitten tuntuu melkein kuin ois ollut mukana!

    VastaaPoista
  4. Ihanat messut, haaveilin niin messuille lähdöstä, mutta tuli mutkia suunnitelmiin. Onneksi sinä postasit niistä.

    Voi miten ihania sinivuokkoja jossain jo kukkii. Meillä on lunta vielä niin reilusti, että menee hieman aikaa ennen kuin kukkia löytyy.

    Voimahalaus sinulle♥
    -Hanne-

    VastaaPoista
  5. Hei Titti!
    Kauniit kuvat olet saanut napsittua messuilta. Paikotellen kuvaaminen oli hankalaa siinä ihmispaljoudessa.

    Oli todella mukava nähdä Sinua. Ehkä tapaamme joskus paremmalla ajalla.

    Ei näy esikoita, eikä muitakaan kukkasia pihassamme. Lunta on vielä vaikka kuinka.

    Halauksin ^_^Piitis

    VastaaPoista
  6. Kauniita kuvia ja paljon sellaista, jota en itse huomannutkaan :) Itse kävin messuilla torstaina ja silloin siellä oli "siedettävästi" ihmisiä eli ei erityisemmin tungosta.

    Mukavaa viikkoa sinulle Titti!

    VastaaPoista
  7. Olen tosi iloinen, että sinulla oli noin ihana messupäivä! Ja siinä tuli muutama vinkki tosiaan, minne kesällä voisi ajella. Kauniita kuvia ja sinivuokkojakin jo! Lämpöisiä kevätpäiviä sinulle.

    VastaaPoista
  8. Ihanat kuvat messuilta! Tulee mukava olo, kun vain katseleekin kaikkea kaunista, se on sitä silmänruokaa parhaimmillaan!

    Meidänkään pihassa ei kevät näy, lunta on kasoittain, vähän havukasvien yläosia pilkottaa hangen alta. Täällä Etelä-Suomessa on lunta varmaan vielä juhannuksenakin ellei kohta ala sataa kuumaa vettä! Odotellaan kärsivällisesti... Huomenna ajattelin joka tapauksessa hakea narsisseja ruukkuihin kuistia keväistämään.

    Mukavaa kevään odotusta ja valoisaa mieltä sinulle Titti toivottelee Niini

    VastaaPoista
  9. No mehän olimmekin messuilla samaan aikaan!
    Iltapäivästä tungos alkoi onneksi helpottaa, viimeisellä tunnilla, jolloin alennukset olivat tosi hyviä, olikin jo aika väljää.
    Olisinkohan tunnistanut jos olisit tullut vastaan?

    Mukavaa kun olit kuvannut, omia kuviani en ole saanut siirrettyä koneelle kun piuha on ihmeellisesti piiloutunut jonnekin.

    Pääkaupunkiseudulla oli kevät selvästi pidemmällä, tänään tuntui että täälläkin lumi suli aivan silmissä.

    VastaaPoista
  10. Kauniita kuvia:-)
    Olisipa ollut kiva käydä messuilemassa.
    Riitan liikkeeseen kantsii kyllä mennä..ihastuttava liike<3
    Oikein mukavaa alkanutta viikkoa<3

    VastaaPoista
  11. voi kuinka ihanaa, että pääsit messuille....minunkin alkoi tekemään mieli, kun katselin kauniita kuviasi:) Haleja ja kevään lämpöä <3

    VastaaPoista
  12. Titti, ihania kuvia olit kuitenkin saanut napsittua messuilta.
    Taisit "eräälläkin rouvalla" tarkoittaa meitsin raparpereja, vai? Olin itsekin ihan ihmeissäni, kun näin niiden puskevan lumen seasta.Heh...keväällä on mieletön voima.
    Ihanaa oli todellakin tavata sinut liven, kun niin kauan jo olemme virtuaalisesti tunteneet.
    Titti, kyllä ne lumet teiltäkin sulavat, meillä on talo aika aurinkoisella paikalla, joten sulaminen on sen takia nopeaa.Mutta ei tarpeeksi nopeaa minulle, malttamattomalle.

    Ihanaa viikkoa sinulle Titti.Aurinkoa sydämeen ja puutarhaan.

    -tuija

    VastaaPoista
  13. Kyllä noilla messuilla on ollut ihanaa nähtävää! Ruusumanteli on minunkin haave listallani puutarhaan...

    VastaaPoista
  14. Ihanaa, että pääsit noin hienoille messuille. Kiitokset ihanista kuvista. Voin vaan kuvitella mitä muita ihanuuksia messuilla näit.

    Valoisaa mieltä ja voimia sinulle tulevaan.

    VastaaPoista
  15. Ihania kuvia messuilta sinulla!
    Minäkin miehen kanssa siellä pyörähdin, mutta näemmä kaikkea en ehtinyt nähdäkään, joten kiitos kuvistasi.
    Penniltä ja Lilliltä ostin yhden sabluunan ja kukkasia tuli osteltua.

    Mukavaa viikkoa! :)

    VastaaPoista
  16. Ihanaa kun laitoit paljon kuvia!!!!! Kiitos! Myös keväiset kuvat toivat hyvää mieltä! Jee, se tulee sittenkin!
    Milana

    VastaaPoista
  17. Kiva kun kävit meillä : )

    Aurinkoista kevättä!

    Kirsi

    VastaaPoista
  18. Voi minkä päivän sait viettäät armaan miehesi kanssa! Kaikkesta kauniista nauttien <3 Onneksi kaikkea sitä ei tarvitse ostaakaan vaan ihaileminenkin jo täyttää iloisuus akkuja... ja ehkä se vielä enemmän :D

    VastaaPoista
  19. Katoin täällä kateellisena sinivuokkokuvia ym ja ajattelin, että ei meidän pihassa vaan. Tänään kauppareissun jälkeen kiersin meidän takapihan ja olihan siellä jo...! Krookukset on tulossa ja täällä myös ne raparperit! Mahtavaa! Raparperit olen siirtänyt mummulasta Pirkanmaalta tänne Varsinais-Suomeen ihan ronskisti vaan kerrostalon takapihalle! Mummula on myynnissä ja raparperi mun herkkua, joten pakko oli jotenkin reagoida.
    Ihania messukuvia!
    - x -

    VastaaPoista
  20. Olipas sulla kaikinpuolin mahtava reissu!
    Aurinkoisia päiviä :)

    VastaaPoista
  21. Ihana käydä messuilla kuviesi kera. Itse en päässyt messuille mieheni sairaspäivän takia, mutta ehkä ensi vuonn.

    Ihan tuli keväinen olotila vaikkakin pihalla on vielä paljon lunta ja kevät kukat vasta hiukan nostavat nuppujaan esille.

    VastaaPoista
  22. Ihania kuvia. Olin alkuviikon Helsingissä, mutta ensi vuonna, jos terveyttä on, niin tuonne on päästävä. Olen käynyt aikaisemmin muutaman kerran, mutta silloin sisustustavarat eivät olleet tälläisiä kuin nykyään ja näin paljon kaikkea erilaista, kaunista, ei tiedetty maalaisromanttisesta sisustuksesta juurikaan... Messulippu oli juuri Sinulle tarkoitettu. Hyvää viikonloppua, uusia kuvia odotellessa...

    VastaaPoista

Iloitsen kommenteista!♥
Muistathan kuitenkin muotoilla sanasi niin ettet loukkaa ketään ja että olet valmis seisomaan sanojesi takana ihan omalla nimelläsikin.
Blogini on julkinen, mutta kirjoitan tänne OMIA näkemyksiäni ja ajatuksiani.
Jos tuntuu että haluat tuoda oman -eriävän- mielipiteesi julki, niin voit laittaa minulle sähköpostia. Näin vältymme turhilta reposteluilta kommentti boxissa!♥