tiistai 25. lokakuuta 2011

Pesästä lento....

Enpä taas ole aikoihin päivittänyt blogiani. No tuota jouluista kuitenkin vähän.
Ja niin hävettää ja harmittaakin etten ole pitkiin aikoihin jaksanut muiden blogeissa vierailla...
Jonakin päivänä koitan jaksaa ottaa ihan erikseen ajan sille että vierailen luonanne! 
Tosin se ei käy ihan lyhyessä ajassa, -niin paljon on blogeja rästissä.

Jotenkin vain mikään ei huvita! Suuria mietteitä ja asioita on pyörinyt mielessäni jo pidemmän aikaa.
Yksi niistä on sellainen, että Rakas ainokaisani muutti pois kotoa...

Olihan hän jo pitkään siitä puhunut että haluaisi omilleen, mutta nopeasti se sitten kuitenkin kävi. Viime viikolla kävimme yhdessä katsomassa erästä vuokra yksiötä. 
Omistaja sanoi soittavansa joko samana iltana tai viimeistään seuraavana päivänä päätöksensä. Muitakin katsojia siis oli. 
Emme ehtineet olla Pojan kanssa kotona varmaan puolta tuntia kun tuli soitto, -hän sai asunnon! 
Samantien palasi takaisin tekemään vuokra-sopimusta ja kotiin tultuaan kertoi muuttavansa seuraavana päivänä!!
Minä itkin ja nauroin häntä halatessani... Toki olin äärimmäisen iloinen Kuopukseni puolesta, mutta samalla tuli se suru, että nyt Lapseni lentää pesästä... 
Luulen kyllä ettei tämä hänen muuttonsa ole niin kauhean vaikea asia minulle, -menetinhän toisen pojistani kokonaan ja lopullisesti. Kuopus asuu kuitenkin suht lähellä.

Seuraavana päivänä kiertelin kaupoissa "ihan täpinöissäni", ja ostelin kaikenlaista pientä, ja vähän suurempaakin; -purkinavaajasta kahvinkeittimeen. ;-)
Minulla on niin paljon astioita, että Kuopus sai uuteen kotiinsa tummansinisen Teeman ruoka- ja kahviastiaston, Vernan koboltinsinisiä viini- ja tavallisia laseja sekä saman sarjan lasikulhoja erikokoisia. 

Samana iltana minä menin kahden tytön kanssa siivoamaan asunnolle (oli jätetty kyllä todella siistiin kuntoon) ja miehet tekivät muuttoa. Kuopus toi minut välillä kotiin kun tulin tekemään pizzaa muutto/siivousväelle. 
Väsyneitä olivat kun kolmanteen kerrokseen piti tavarat kantaa, hissiä talossa ei ole. 
Kun sitten Kuopukseni ja tyttöystävänsä tekivät illalla lähtöä, huusi mieheni Pojan vielä eteisestä takaisin; -ja sanoi, että jos meidän mikroaaltouunimme kelpaa, niin saa viedä samantien mukanaan... 
Poika oli mielissään (ja seuraavana päivänä mies osti meille uuden).
Vaikka asunto on pieni, niin on viihtyisä ja todella valoisa, kun yhdellä seinällä oleva ikkuna on todella suuri. 
Eikä sitä nuorimies ensimmäisessä asunnossaan suuria tiloja tarvitse! 
Silmin nähden tyytyväinen näyttää ainokaisani olevan uuteen kotiinsa ja elämäntilanteeseensa.   
Äidillä tässä onkin sitten vähän "opettelemista"... Olen sellainen oikein "Emo." Huolehdin vähän liikaa, -nyt saa poika opetella huolehtimaan itse ja äiti on päättänyt, ettei puutu nuorensa asioihin ja elämään liikaa... 
Rohkea oli kun muutti omilleen, vaikka kotona olisi vielä hyvin voinut asua ja halvemmaksikin se olisi tullut. ;-)

Tällaisia siis mm. Näillä mennnään ja opetellaan taas uutta elämäntilannetta. 
En ole vielä edes oppinut elämään sen kanssa ettei Esikoista enää ole, niin nyt sitten opettelen tätä, että Kuopus aloitti oman elämän. 
No, jälkimmäinen on kuitenkin huomattavasti helpompi kestää!


Tänään aamusella kuvailin pihalla hiukan pakkasherran jättämiä pieniä ensimmäisiä jälkiäään...

Kuvat suurenevat klikkaamalla, -ja suosittelen niin myös tekemään niin näkee paremmin sen kauneuden mikä niissä on!









Lintujen juoma-allaskin jäätynyt...



Muratit ovat vielä hyviä, tarkoitus kuitenkin vaihtaa havuihin.





Joulublogini puolella ollut huutokauppa ei oikein toiminutkaan, joten laitoin töitäni sinne nyt myyntiin ihan kiinteällä hinnalla. Varaa kuka haluaa ja ehtii... ;-) 
Jossakin vaiheessa laitan varmaan lisää.

   Voikaa hyvin ystävät armaat!   

11 kommenttia:

  1. Onnea pojallesi uudesta kodista! Itse isosiskon ominaisuudessa olen miettinyt tupari ja joululahjaa omalle pikkuveljelle, joka kanssa muutti ihan omilleen ekaa kertaa (ilman tyttöystävää tai muuta kämppistä). Ikea taitaa kutsua :)

    VastaaPoista
  2. Onnea pojallesi itsenäistymisestä!

    Kerroit noista tuntemuksestasi. Minulle tuli elävästi mieleen ainokaiseni muutto omaan kämppään armeijan jälkeen. Tunnekuohu oli suuri, luopuminen raskasta, vaikka eihän se ollut lopullista, mutta yksi kausi omassakin elämässä oli ohi. Luopuminen ja irtipäästäminen on varmasti meille emoille vaikeaa.

    Aikaa siitä on kulunut jo vuosia ja olen siihen hyvin sopeutunut. Poika kutsuu vieläkin asuntoaan kämpäksi ja tätä meidän asuntoa kodikseen, mutta ehkä se sitten perheen perustamisen jälkeen muuttuu.

    Mukavaa viikonjatkoa!

    VastaaPoista
  3. Äitinä ei raaskisi luopua lapsista, keskimmäinen lähti syksyllä opiskelemaan ja minä itkin....
    On kuitenkin hienoa, että nuori antaa tuulen tulla siipien alle, kotiin saa aina tulla hakemaan apuja, jos siltä tuntuu.
    Se helpottaa sitä lähdön tuskaa ja varttumista itsenäiseksi.

    VastaaPoista
  4. Pojallasi alkaa ihana oma elämä.Vanhemmille vaikeampaa:)Minulla ulkomuratit talvehtii ihan huonekasveina.Eräskin ja useamman talven.Tykkäävät vissiin vanhan talon viileästä ilmasta...

    VastaaPoista
  5. Elämä kulkee eteenpäin, halusi sitä tai ei, niin se vain menee. Jokaiselle tulee aikanaa se itsenäistymisen kaipuu, toisille aiemmin, toisille myöhemmin. Oma jälkikasvu on kumpikin muuttaneet kotoa 18 vuotiaina. Tyttö olisi lähtenyt jo aiemmin kokeilemaan siipiään, mutta täysi-ikäisyys oli meillä ehtona. Ja poikakin (-92) on asunut jo vuoden omaa asuntoa. Meillä tosin tilanne on se, ettei sitä "lapsuudenkotiakaan" enää ole,vaan puheissa se on "koti-koti" ja nykyisin minun luonani on "äidille/äidillä".
    Ihmeesti nämä nykyajan pojat pärjäävät. Meilläkin poika paistelee pihvejä ja laittelee ruokaa, siivous tosin edelleen on pakkopullaa. Mutta kummasti se elämä opettaa tekemään, kun saa itsekseen hääräillä. Eli kyllä nuo pärjäävät. Uskon siihen, että kun kotoa saa lapsuudesta asti elämään hyvät "eväät" pärjää kyllä.

    VastaaPoista
  6. Niin ne lapset lähtee pesästä..oma tytär lähti kanssa heti 18-vuotiaana omilleen, ja lapset on fiksuja kyllä ne pärjää, varsinkin kun lapsuudenkotiin saa aina palata ja rakasta äitiä halata:)
    Ihanaa päivän jatkoa!

    VastaaPoista
  7. Oi, miten kauniita kuvia jälleen kerran!
    On sinulla nyt opettelemista, kun lapsi lähti pois kotoa, mutta se on kuitenkin sitä normaalia elämän kiertokulkua. Muutosta meilläkin jo esikoinen haaveilee, mutta pidän vielä kiinni "kynsin hampain". Pian se on edessä kuitenkin.

    VastaaPoista
  8. Voi tiedän niin hyvin tunteet, joita käyt läpi. Oma poikani (-92) muutti omaan pikkuyksiöönsä loppukeväällä ja kyllä minä monet ikävän itkut olen itkenyt. Toisaalta äidin sydäntäni lämmittää, kun näen miten seesteinen nuori mies hän on.

    Sinulle lämpöinen ajatus ja halaus♥

    VastaaPoista
  9. Hei !
    Ensimmäistä kertaa lueskelen blogiasi. Ihania nuo "Kuuran Kukat", saisipas ne tuossa huurretilassa sisään vaikka joulupöydän koristukseksi.
    Ystävällinen tervehdys!
    Sirppu

    VastaaPoista
  10. Kauniita kuvia jälleen. Voin vain kuvitella miten kaunis koti pojallesi tulee, jos Sinun kädenjälkesi näkyy siellä. Hän on onnellinen nuori kun omistaa noin huolehtivan, ajattelevan äidin. Hyvää syksynjatkoa♥

    VastaaPoista
  11. Minun viimeinen lapseni muutti pois, poden luopumisen tuskaa, onkohan kaikilla äideillä sama tunne kun lapsi muuttaa?kotinne on kaunis ja puhtoinen, postaus minultä tänään ja vastaavasti lukijaksikin toivon.

    VastaaPoista

Iloitsen kommenteista!♥
Muistathan kuitenkin muotoilla sanasi niin ettet loukkaa ketään ja että olet valmis seisomaan sanojesi takana ihan omalla nimelläsikin.
Blogini on julkinen, mutta kirjoitan tänne OMIA näkemyksiäni ja ajatuksiani.
Jos tuntuu että haluat tuoda oman -eriävän- mielipiteesi julki, niin voit laittaa minulle sähköpostia. Näin vältymme turhilta reposteluilta kommentti boxissa!♥