torstai 17. marraskuuta 2011

Huutonet myyntiä taas...

Kiitos te kaikki ihanaiset!! ♥
Sananne lohduttavat ja lämmittävät mieltä!
En ole jaksanut edes blogeissa vierailla kun tuntuu että tämä suru vie kaikki voimat!
Ajatukset on tulevassa... Huomenna menemme saattamaan kun isä siirretään sairaalasta kappelin tiloihin. 
Lauantai aamupäivällä on jäähyväishetki. 
En muista olenko maininnut että isä ei kuulunut kirkkoon eikä uskonut mihinkään -muutakuin kovaan työn tekoon ;)
Jäähyväishetki on siis järjestetty juuri niin mitä tiesimme isän mistäkin ajattelevan. Haluamme kunnioittaa hänen muistoaan! Tänään terapeutilleni kerroin siitä kuinka saimme tavallaan jättää isälle jäähyväiset (vaikka emme silloin vielä voineet varmuudella tietää että se oli viimienen kerta...) ja kerroin myös miten olemme suunnitelleet jäähyväishetken, ja kuinka hautaan isän mukana laitetaan hänelle aina niin tärkeät: lompakko (johon varmaankin laitamme perhekuvan joka meistä otettiin kun isä helmikuussa täytti 80v), kotiavaimet (varsinkin kotiavaimet ja lomapkko olivat ne mitkä isällä piti aina olla mukana) sekä puukko, (joka hänellä aina roikkui vyöllä). Terapeuttini sanoi, että kaikki se mitä kerroin kuullosti hänestä aivan liikuttavan kauniilta!
Jäähyväishetki tulee olemaan hyvin vaatimaton, -ei musiikkia eikä pappia, -sillä isä ei olisi halunut. Surullinen se tulee olemaan...
Isä oli hyvin vaatimaton, -muistan yhden lapsuuden opetuksen; -isä aina teroitti meitä muistamaan, että koskaan ei saa esittää parempaa kuin on! Sen opin mukaan olen koittanut mennä, -vaikka lapsena toki olin perheen prinsessa!
Ja itseasiassa vielä aikuisenakin, mutta se on sellainen perheemme inside-juttu! ;-)

Viikon päästä lauantaina me lapset äidin kanssa laskemme isän uurnan hautaan (sukuhauta). Toivon että sen jälkeen hiukan oloa helpottaisi, kun on nuo raskaimmat asiat takana! 

En oikein osaa vielä yhtään ajatella enkä suunnitella joulua...  
Kolme edellistä kun ovat olleet niin raskaita ja erilaisia kuin koskaan ennen, -ei ole ollut rakasta Esikoista! Nyt ei ole isääkään... Mutta joulu menee miten menee, tärkeintä on ettei äidin tarvitse olla yksin.

Kuvat suurenevat klikkaamalla.





Huutonettiin olen taas laittanut myyntiin niin ompeluksiani kuin muutakin tavaraa. Lisää on tulossa kunhan jaksan kuvata. Karisma kirpparille olen vienyt myöskin.
Minulla on ollut mm. sellaiset aarteet  kuin vanha valkoinen enkeli sekä kaunis seimi. 
Niiden myymistä mietin kahteenkin kertaan, -mutta koska niihin ei liity mitään muistoa tai tunnesidettä (itse olen joskus ostanut) niin ajattelin että voin hyvin niistäkin luopua!
Nyt vain on tunne että paljosta tavarasta haluan luopua... 






Klikkaa tätä: HUUTONET sanaa, niin pääset suoraan kohteisiini!

Myös Jouluinen Blogini on päivitetty, -siellä lisää kuvia!

 VOIKAA HYVIN YSTÄVÄT RAKKAAT!

8 kommenttia:

  1. Voimia rakas ystäväni suureen suruusi <3
    Kauniita ompeluksia olet jaksanut tehdä...

    VastaaPoista
  2. Voimia, valoa ja lohtua päiviisi!

    VastaaPoista
  3. Olette suunnitelleet kauniin jäähyväishetken isällenne, voimia raskaaseen päivään!

    VastaaPoista
  4. Kaunis ja liikuttava muistohetki on isällesi tulossa<3
    Voimia koko perheellesi<3<3<3

    VastaaPoista
  5. Otan osaa isäsi poismenon johdosta.
    Sinulla on ollut vaikeaa aikaa.

    Voimahalaus!

    Ps. kurkkaa arvontaani:)

    VastaaPoista
  6. Jospa löytäisin jostakin sanan, joka toisi osallesi lohdun, mutta huokaisen vain, että suru ja kaipaus hiljalleen asettuvat kauniiden muistojen rykelmäksi sydämeen. Niin koskettavasti kirjoitit isästäsi. Voimia kestää surun yli. Anna joulun tulla sellaisena kuin se tulee. Sinä olet joutunut kokemaan niin paljon luopumisen tuskaa. Siunausta yllesi!

    VastaaPoista

Iloitsen kommenteista!♥
Muistathan kuitenkin muotoilla sanasi niin ettet loukkaa ketään ja että olet valmis seisomaan sanojesi takana ihan omalla nimelläsikin.
Blogini on julkinen, mutta kirjoitan tänne OMIA näkemyksiäni ja ajatuksiani.
Jos tuntuu että haluat tuoda oman -eriävän- mielipiteesi julki, niin voit laittaa minulle sähköpostia. Näin vältymme turhilta reposteluilta kommentti boxissa!♥