torstai 3. marraskuuta 2011

Isin tyttö ja äitin poika...

 
...Näin isi sanoi kun olin pieni...   Se oli sellaista hellittelyä.

Nyt ei enää isiä ole...

Isä nukkui pois eilen aamuyöllä!
Olimme käyneet häntä päivällä katsomassa sillä sairaalasta oli soitettu että tilansa oli huonontunut.
Suurimman osan ajasta isä nukkui lääkityksestä johtuen, mutta ennenkuin lähdimme, hän viimeisillä voimillaan nosti oikeaa (toimivaa) kättään josta tiesimme hänen haluavan halata. Jokainen meistä painautui vuorollaan aivan lähelle isää ja hiljaa hän nosti kättään ja laski sen selkämme päälle...   Äidin kohdalla se tapahtui kahteen kertaan!
Totesimmekin siskoni kanssa että tämän voimalla me jaksamme pitkään!  

Kävimme vielä eilen aamuyöllä isää katsomassa sairaalassa (siis äiti ja me kolme lasta) kun oli jo nukkunut pois. 

Meillä ei puhuta että isä meni taivaaseen sillä isä ei uskonut eikä kuulunut kirkkoon.
Me haluamme kunnioittaa isän toiveita ja ajatuksia. 
Hautajaiset tulevat olemaan pienet ja lähipiirin kesken. 
Jos emme kunnioittaisi isän toiveita niin niistä tulisi melko suuret ja vieraita olisi varmaan aika paljon.

Me menemme eteenpäin päivä kerrallaan!

37 kommenttia:

  1. Otan osaa Titi suureen suruusi. Tiedän hyvin miten raskasta sinulla on. Menetin oman isäni 3 viikkoa sitten. Hiljaiset kauniit hautajaiset olivat viime lauantaina. Menetin myös kuopukseni samoihin aikoihin, kun sinä menetit esikoisesi. Halauksia ja voimia sinulle.

    Kirsi-Marja

    VastaaPoista
  2. Otan osaa suruusi <3
    Saatoimme äitini viime lauantaina viimeiseen lepoonsa :(
    Voimia sinulle,surussasi myötä eläen Päivi

    VastaaPoista
  3. Otan osaa. Vaikken tunne sinua, tulee kyynelet silmiin lukiessa, sillä ihan liian lähellä on oman isäni kuolema, aivoverenvuotoon,vaikka siitä on jo kaksi vuotta aikaa.

    VastaaPoista
  4. Otan osaa suureen suruunne. Voimahalaus ♥

    VastaaPoista
  5. Osanottoni! Halaus ja voimia ♥

    VastaaPoista
  6. Lämmin osanottoni.♥
    Voimia teille kaikille!

    VastaaPoista
  7. Osanottoni,voimia ja jaksamista tuleviin päiviin.

    VastaaPoista
  8. Lämmin osanotto <3 Jaksamista sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista
  9. Lämmin osanotto suureen suruun, paljon halauksia ja voimia.

    VastaaPoista
  10. Otan osaa. Voimia ja jaksamista sinulle <3 minun oma isäni kuoli neljä vuotta sitten. Ikävöin häntä vieläkin paljon... olin isän tyttö.

    VastaaPoista
  11. Osanottoni Suruun. Voimia teille .

    VastaaPoista
  12. Lohtuhalaus sinulle isin tyttö.

    VastaaPoista
  13. Otan osaa suruunne. Voimia sinulle ja perheellesi.. Halaus, ystäväiseni.

    VastaaPoista
  14. Sitä,mitä kaipaamme
    emme menetä koskaan.
    Sitä,mitä rakastamme
    kaipaamme aina.

    (Claes Andersson)

    Lämmin osanottoni.
    Siunausta ja voimia koko perheelle.

    halauksin :siipirikko

    VastaaPoista
  15. Voi Titti, suuri halaus surussa jaksamiseen! Tiedän tunteesi, muistan kuin eilisen, kun oma äitini nukkui pois kesäkuun alussa... <3

    VastaaPoista
  16. Otan osaa, voimia ja jaksamista!

    VastaaPoista
  17. Täältä meiltä kaikilta suuri osan ottomme suruunne!!! Halauksia ja voimia!!

    Sanna-Riikka, Espe & pojat

    VastaaPoista
  18. Osanottoni sinulle ja koko perheellesi.

    Iso voimahalaus

    VastaaPoista
  19. Otan osaa suruusi, Voimia ja jaksamista tuleviin päiviin! Saitte kauniin herkän hetken olla isänne kanssa sairaalassa.
    kiitos kun piipahdit blogissani, tutustuthan siihen sitten kun ehdit ja jaksat

    VastaaPoista
  20. Lämmin osanottoni sinulle Titi suuren surusi äärellä.
    Voimia sinulle ja läheisillesi.
    -Ritva-

    VastaaPoista
  21. Lämmin osanotto suruunne ja jaksamista koko perheelle!

    VastaaPoista
  22. Tässä tärisen kauttaaltaan aivankuin minut olisi vedetty vietärillä...
    paleltaa...luettuani kirjoitustasi...

    Titti rakas otan osaa suureen suruusi,
    kuin myös osaanottoni perheellesi ja läheisillesi.

    <3

    VastaaPoista
  23. Myötäeläen surussanne.

    halauksin toinen isin tyttö

    VastaaPoista
  24. Ei ole sanoja lohduttamaan, mutta toivotan voimaa sinulle ja läheisillesi jaksaa tulevat päivät!
    Ilona

    VastaaPoista
  25. Osanottoni eron ikävään.
    Voimia valoisista muistoista, poistuneet rakkaamme elävät muistoissamme.

    Lämmöllä!

    VastaaPoista
  26. Titti, lämmin osan ottoni teille kaikille läheisille.
    Lohdullista että saatoitte jättää noin kauniit ja lämpimät hyvästit.

    VastaaPoista
  27. Lämmin osanotto sinulle Titti ja läheisillesi.

    Halauksin Arja

    VastaaPoista
  28. Osanottoni suuressa surussanne.
    "Jonain päivänä suru on helpompi kantaa, muistot rakkaat meille voimia antaa"

    Enkeleitä viikkosi varrelle <3

    VastaaPoista
  29. Osanotto suureen suruunne <3
    Voimia ja jaksamista teille kaikille jatkoon.


    Tiedän tunteen, isäni kuoli tammikuussa ja edelleen puhun aina äidistä ja isästä, vaikka äiti on vaan enää olemassa.
    Viikonlopulla olimme kirkossa kuuntelemassa vuoden aikana kuolleiden listaa, jossa isänikin mainittiin.
    Tilaisuus oli koskettava.

    Kynttilöiden loistetta ja valoa päiviisi <3

    -päivi-

    VastaaPoista

Iloitsen kommenteista!♥
Muistathan kuitenkin muotoilla sanasi niin ettet loukkaa ketään ja että olet valmis seisomaan sanojesi takana ihan omalla nimelläsikin.
Blogini on julkinen, mutta kirjoitan tänne OMIA näkemyksiäni ja ajatuksiani.
Jos tuntuu että haluat tuoda oman -eriävän- mielipiteesi julki, niin voit laittaa minulle sähköpostia. Näin vältymme turhilta reposteluilta kommentti boxissa!♥