perjantai 14. syyskuuta 2012

Tilda enkeli ja rosvopaisti juhlia...

Päivät on kuluneet nopeasti ja syksy on saapunut.
Kynttilöitä olen poltellut jo jonkin aikaa. Parina aamuna on ollut ihana nousta seitsemän maissa ylös kun takka on rätissyt iloisesti, -mies on ennen töihin lähtöään laittanut tulet ja tuonut minulle vielä korillisen puita.

Olen onnistunut olemaan vähän vähemmän tietokoneella ja sen sijaan esim. ommellut, kokkaillut, leiponut ja tänä aamuna säilöin vihreitä tomaatteja.
Käsivarsi ja varsinkin olkapää on edelleen kipeä ja jäykkä, mutta saan jo käyttää sitä. Edelleenkään en saa nostaa enkä kantaa mitään painavampaa. Ja mikä ikävintä, en vieläkään saa nukkua oikealla kyljellä... Tylsää, sillä se on lempiasentoni nukkuessa.


Serkkuni vaimo teki minulta pienen tilauksen heidän remontoituun eteiseensä. Sain tietooni eteisen värisävyt ja vapaat kädet toteuttamiseen. Tällaisen tein.








Lisäksi hän tilasi pari pientä tyynynpäällistä.






 Meillä oli viimeviikon lauantaina lapsuuden kodissani eli Mummilassa jo vuosia perinteenä olleet Rosvopaisti-juhlat. Ensimmäiset ilman isää...
Rosvopaistihan kai perinteisesti on lammasta mutta meillä oli tällä kertaa possua. 
Maakuopassa kypsennetty. Kuopassa oli ensin pidetty nuotiota, jonka äiti oli jo aikaisin aamulla sytyttänyt.

Osa läheisistämme oli töissä tai kovassa flunssassa eikä siten päässyt paikalle, -mutta oli meitä silti 12.
Ruokailun jälkeen oli tietokilpailu. Veljeni perheessä on vaihto-oppilas Meksikosta joten oli hänellekkin varmasti mukava tapahtuma. Tietokilpailussa oli hänet otettu huomioon Meksiko aiheisilla kysymyksillä.
Siskoni oli tehnyt, ja myös piti tuon tietokilpailun. Minä sekä hän itse veimme palkintoja.
Ruoka oli ihanaa ja minä tein sinne appelsiini-juustokakun jonka koristelin oman pihan krassin kukilla.

Osa joutui lähtemään aikaisemmin mutta me muutamat jäimme vielä ulko-kisoihin jossa tikoilla heiteltiin ilmapalloja. Ei vain ollut minulle kovin helppoa tämän käden kanssa... En siis saanut yhtään osumaa!




Mimmi iloitsi monista leikittäjistä.


Tässä hän vaanii sohvalla tyynyn takana. ;)



Väsymys iskee...


Ei enää jaksa...


IHANAA JA AURINKOISTA VIIKONLOPPUA KAIKILLE!

TOIVOTAAN ETTÄ OLISI KAUNIS ILMA, MEILLE TULEE TÄNÄÄN YÖ-HOITOON SISKONI KESKIMMÄISEN TYTTÄREN KOIRA, OTTO!


18 kommenttia:

  1. Ihana enkeli (värit ihan parasta) ja tyynynpäälliset. Kuvasarja väsyvästä kissasta on mainio, miten onnistuitkin saamaan nuo lupsuvat silmät noin hienosti tallennettua.
    Iloista viikonloppua ja tsemppiä käden kanssa!

    t. Tuuli

    VastaaPoista
  2. Hienoa, että käsi alkaa parantua! Ja oikein hyvää viikonloppua, toivottavasti vähäisellä myrskyllä.

    VastaaPoista
  3. Hei,
    Aivan Hirrrveän ihanat kädentyöt!
    Laitoinkin sinulle sähköpostia.
    Mukavaa viikonloppua!
    -päivi-

    VastaaPoista
  4. Aivan ihana Tilda! Mukavaa viikonvaihdetta :)

    VastaaPoista
  5. Ihanat Tildat<3 Ja mukavaa onpi teillä ollut, se on aina kiva kuulla:)) Voi tuota kisua...niin söpö<3

    VastaaPoista
  6. Ihanan Tildan olet tehnyt! Ja teillä on olleet mukavat kekkerit, rosvopaisti kuulostaa tosi hyvälle :)
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  7. Onpa kiva että pystyt taas ompelemaan.Ihana Tilda.

    Mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
  8. Voi miten IHANA Tilda-enkeli. Olet sinä taitava. :)
    Kisulin ilmeet olet hauskasti saanut kuvattua, söpö ku mikä.
    Mukavaa viikonloppua ja kivoja hetkiä päiviisi.
    -Ritva-

    VastaaPoista
  9. VOI KIITOS KAUNIS YSTÄVÄT IHANAISET SANOISTANNE!!♥

    VastaaPoista
  10. Todella paljon hienoja yksityiskohtia Tilda-enkelissä! Teillä on ollut mukavat kekkerit. Mukavaa viikonloppua, huomiseksi luvattiin kaunista ulkoilusäätä.

    VastaaPoista
  11. Moi !
    Mikä toi ekassa kuvassa oleva "hahmo" on, onks sillä joku nimi ?

    Ihmetteleepi,
    Terttu

    VastaaPoista
  12. Ihania ruokia ihan tulee vesikielelle . Meilläkin on tehty rosvopaistia ja se on todella hyvää. Kauniita käsitöitä . Nukke siinä on tekemistä . Hyvää sunnuntaita

    VastaaPoista
  13. Kivoja kissakuvia!

    Meillä oli myös eilen juhlat. Järjestettiin pihalle iiiiso teltta ja osan tarjoilupaikkana toimi meidän iso katettu terassi. Ilta oli jo näin syyskuussa viileä, mutta grillimestari (oikea mestari) piti porukan kylläisenä ja viinitietäjäystävämme sammutti porukan janon, viinejä oli tarjolla 13 erilaista, kaikkihan eivät pidä samoista lajeista.

    Teemana oli, grilliruuat, sorminaposteltavat, kalat, piiraat, vartaat, nyytit ym. herkut. Jälkiruokana joka torpan nainen oli tehnyt oman bravuurinsa, minulla se on suussasulava Charlotta. Nyt en aio kyllä syödä koko viikkona kuin vihanneksia : )

    Omenapuihin ripustettiin värilyhdyt ja muuta tunnelmantekijää. Paikalla meitä oli 25 ja kivaa oli. Tosi kivoja nämä rosvo/ym. puutarhakestit, näin syksymmälläkin.

    Syksyn inspiroimana,
    Riina

    VastaaPoista
  14. Kauniit ompelukset!

    Mukavaa alkavaa viikkoa<3

    VastaaPoista
  15. Johanna R: LÄMMIN KIITOS SINULLE YSTÄVÄIN!♥

    Terttu: TARKOITIT VARMAANKIN TILDA-ENKELIÄ...EI HÄNELLÄ SEN KUMMEMPAA NIMEÄ. MALLI ON Tone Finnanger:in JOSTAKIN KIRJASTA...
    SUOSITTELEN TUTUSTUMAAN ♥

    Kirsikka; LÄMMIN KIITOS SANOISTASI!♥
    ROSVOPAISTI (varsinkin äitini tekemä) ON HYVÄÄ. VAIKKA MIELUUMMIN SYÖN KASVISRUOKAA... SENKIN ÄITINI OLI OTTANUT KYLLÄ HUOMIOON!!

    Riina; VOI MITEN IHANILTA KUULLOSTIVATKAAN TEIDÄN JUHLANNE...♥
    JUURI TUOLLAISISTA PIDÄN ITSEKKIN!!

    Arja; LÄMMIN KIITOS YSTÄVÄIN.♥

    VastaaPoista
  16. Sinun serkkunasi olisi kiva olla. Ihania, niin kauniita yksityiskohtia sinun käsitöissäsi.
    Arvostan niin tuollaista taitoa. Toivon että kätesi kuntoutuu, (sille on käyttöä, sanan varsinaisessa merkityksessä.)

    VastaaPoista
  17. Mukavat juhlat vietitte! Hyvät juhlat syntyy, kun jokainen kantaa kortensa kekoon.

    Taitava ompelija olet! Tuossa Tilda-nukessa on hauskoja pieniä yksityiskohtia kuten kauniit kengät ja pitsiset housunlahkeet.

    VastaaPoista
  18. Leena: LÄMMIN KIITOS SANOISTASI YSTÄVÄIN!

    Irene; SINULLE MYÖS SUURET KIITOKSET!♥

    VastaaPoista

Iloitsen kommenteista!♥
Muistathan kuitenkin muotoilla sanasi niin ettet loukkaa ketään ja että olet valmis seisomaan sanojesi takana ihan omalla nimelläsikin.
Blogini on julkinen, mutta kirjoitan tänne OMIA näkemyksiäni ja ajatuksiani.
Jos tuntuu että haluat tuoda oman -eriävän- mielipiteesi julki, niin voit laittaa minulle sähköpostia. Näin vältymme turhilta reposteluilta kommentti boxissa!♥