perjantai 7. kesäkuuta 2013

Kesän tuoksua...


Puutarha töitä on tullut tehtyä, -helteestä huolimatta! 
Sireenit tuoksuvat niin ihanasti että se lisää työnteon iloa!
Kaikessa rauhassa kuitenkin ja välillä varjossa taukoa pitäen.





Tänään hyvin aikaisin aamulla heräsin ukkosen jyrinään... Tykkään, -vaikka myös pelkään...
Vihdoinkin luonto sai vettä!
Voi miten ihana olikaan aamulla kuljeskella pihalla ja ottaa samalla vähän kuvia.
Tuoksu kesäsateen jälkeen on jotakin aivan huumaavan ihanaa!










Vanhassa kasvihuoneessa tomaatin taimet odottelevat `uuteen kotiin` pääsyä. ;)
Kurkut jäävät tänne kasvamaan. 
Ulos olen istuttanut jo papuja sekä vaaleaa kesäkurpitsaa. Vuoroaan odottelee vielä lisää papuja sekä tavallista kurpitsaa.






Uudesta kasvihuoneesta puuttuu vielä lattia.  Mutta lämpömittari on jo... ;)




Vuonna 2004 kun muutimme tähän, niin pihassa ei ollut kuin yksi nurkka johon pystyi kasvimaan laittamaan, -sekin melko varjoinen. Siellä -en kovin hyvällä menestyksellä- koitin kasvattaa vähän kaikenlaista.
Viime syksynä halusin eroon puna- ja mustaherukka pensaista sekä karviaisista. Perhe on pienentynyt kun Esikoinen menehtyi ja Kuopuskin asuu omillaan... Totesin etten enää jaksa tehdä mehuja ja hilloja koska niitä ei enää samalla tavalla mennyt.
Nyt olenkin siiihen paikalle istuttanut vadelmia sekä siirsimme levinnyttä karhunvatukkaa. 
Kasvulaatikot siirrettiin sieltä varjoisesta nurkasta myös tähän uuteen kohtaan -johon nyt jonkin verran enemmän aurinko paistaa! 
Niissä on tulossa mm. kelta- ja punasipulia, porkkanaa, punajuurta, tilliä, retiisiä, salaattia, purjoa, pillisipulia.... -ja vähän mansikoitakin
Kasvimaalla kasvaa myös (ei laatikossa) perunaa ja siirsin sinne ruoho- ja valkosipulia. Katsotaan miten kasvavat kun ensimmäistä kertaa kokeilen hevosen turvelantaa! :)



Kasvulaatikoiden väliin laitan varmaan vielä kivituhkaa tai sepeliä. 
Toivotaan että satoa tulee. :)

OIKEIN IHANAA KESÄISTÄ JA LÄMMINTÄ VIIKONLOPPUA KAIKILLE!
-ITSE TYKKÄÄN KYLLÄ SATEISISTAKIN KESÄ VIIKONLOPUISTA- 



P.S. HUUTONET kohteeni ovat päättymässä parin päivän päästä... Kysyntää ei nukkekoti tarvikkeille oikein tunnu olevan.

20 kommenttia:

  1. Niin kauniita kuvia ja kukkia sulla ja kasvihuoneesta tule kyllä varmasti menestys :) Mäkin luin eilen tuon uuden JDL:n lehden, niin kauniita kuvia ja kivoja ideoita, mukavaa viikonloppua sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanne! :) JDL-Magazinet on niin ihania, -ja mukava kun saa nykyisin suomenkielisenä.

      Poista
  2. Ihanasti olet kätkenyt kesäsatee jälkeisen tunnelman kuviin, aivan todella upeita kuvia. Ja mikä ihana tunnelma välittyy myös tuosta ensimmäisestä kuvasta...huoh <3

    Ihanaa kesä viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos Ansku! Olen iloinen että sain sitä kauneutta vangittua noinkin hyvin... :)

      Poista
  3. Ihania kuvia sinulla Titti. :) Itsekin istutin mökille kasvilaatikoihin kukkia, kun kaikki penkit näyttävät joltain rikkaruohopenkeiltä. Katsotaan miten laatikoissa pärjäävät. Ihania sun raparperinlehdistä tehdyt savilaatat...mäkin haluun. :) Hyvää kesää sinulle ja paljon kauneutta puutarhaasi ja elämääsi. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tarjuska! :) Ei muuta kuin kokeilet raparperi-laattoja, -mukavaa puuhaa!

      Poista
  4. Sateen jälkeen luonto tuoksuu aivan ihanalle,, meillä alkoi just satamaan ihanaa, isoja vesipisaroita..
    Minä otin äitiltä sireenin oksia mutta ei ne voinutkaan olla sisällä kun mies on allerginen voimakkaille tuoksuille niin ne piti kiikuttaa ulos :(
    Minulla on tomaattia ulkona ja ne kukkii, sitten laitoin avomaan kurkkua ja nekin on pienillä taimilla, samoin kehäkukat on nousseet hyvin ne laitoin taas isoon kukkaruukkuun, on palkitsevaa seurata kun siemenestä kasvaa syötäviä juttuja..sekä kukissa kun ensin kylvät sitten seuraat kasvua ja sitten saakin iloita kukkaloistoa.
    Oikein ihanaa viikonloppua sinulle, olen hieman ollut laiska bloggaamaan..mutta eiköhän sinne kohta taas ilmesty jutuntynkää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hannele, sinulla jo tomaatti kukkii... Meillä joisssakin vasta pieniä nuppuja!
      En minäkään voi tuoda sireeninoksia sisälle, -liian voimakas tuoksu mielestäni.
      On kyllä niin ihana seurata kasvun ihmettä, -kun omin kätösin saa sitä aikaiseksi- ja vielä kun saa syödä oma-kasvattamiaan... :)

      Poista
  5. Voi kuinka kauniita kuvia, niin hieno tunnelma niissä. Kivat nuo raparperilaatat, minullakin niitä kuivumassa tuolla pihalla, saas nähdä onnistuukos.
    Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa! Raparperilaattojen teko on kivaa puuhaa, -ja palkitsevaa- kun näkee työnsä tuloksen ja saa puutarhaan kauneutta ja iloa! :)

      Poista
  6. Onnenpuutarhuri taidat olla kun sade on noin ihanasti hellinyt puutarhurointejasi. Täällä on kuivuus jatkunut lumien sulamisesta lähtien ja kohta kaikki vain paahtuu. Kauniita sateenjälkeisiä kuvia =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, -tuntuipa hyvältä tuo "Onnenpuutarhuri"... Siitä pitää iloita. :)

      Poista
  7. Voi Luoja miten kauniita kuvia Titti..mä oon ihan kade...kuule voitko käydä laittamassa mulle mun blogiin viestin mitä kuvankäsittelyohjelmaa käytät..mäkin tahtoisi vähän toisenlaisia kuvia.
    Titti, sulla on ihana puutarha.<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuija ystävin! Sinulla jos kenellä on IHANA puutarha, -niin vanha kuin tämä uusikin!
      Minäpä laitan sulle viestiä... :)

      Poista
  8. Kivaa että teillä oli kesäsadetta luonto sitä kaipaa. Ihania sinun puutarhakuvat Hyvää viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsikka!
      Kesäsade oli tosiaan paikallaan kuumuuden ja kuivuuden jälkeen. :)

      Poista
  9. Kauniita kuvia! Ihanasti olit saanut kuviisi sateen jälkeisen herkän tunnelman. Kaunista jälkeä olet pihaasi taikonut ja mikä kukkaloisto vielä tulossa noista ihanista nupuista.
    Tyyliin sopiva lämpömittarikin, siihen ihastuin.
    Mukavaa viikonloppua ja voi hyvin!
    -Ritva-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ritva! :)
      Malttamattomana odottelen pionin nuppujen avautumista...

      Poista
  10. Olet taas kauniisti vanginnut kesän kauneuden kuviisi...<3

    Ja niin reipas olet kun teet kaikkea ihanaa... jospa minäkin jaksaisin kun loma alkaa. Töiden jälkeen aina takki tyhjä ettei jaksa tehdä mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ystäväin!
      Minä kun olen kotona 24/7 niin ei muuta olekkaan kuin aikaa... Enemmänkin haluaisin tehdä, mutta `lorvikatari` vaivaa hyvin usein! ;)

      Poista

Iloitsen kommenteista!♥
Muistathan kuitenkin muotoilla sanasi niin ettet loukkaa ketään ja että olet valmis seisomaan sanojesi takana ihan omalla nimelläsikin.
Blogini on julkinen, mutta kirjoitan tänne OMIA näkemyksiäni ja ajatuksiani.
Jos tuntuu että haluat tuoda oman -eriävän- mielipiteesi julki, niin voit laittaa minulle sähköpostia. Näin vältymme turhilta reposteluilta kommentti boxissa!♥