perjantai 16. tammikuuta 2015

Kotoilua...

Kauniit kiitokset kaikille työhuoneeni kehuista edellisessä postauksessa!♡
Tykkään itsekkin kovin, vaikka joitakin muutoksia olen vähän miettinytkin,
-lähinnä huonekalujen suhteen.

Nyt kun selkäkivut ovat paljon helpottaneet (se välilevynpullistuma josta aiemmin olen maininnut) niin mielikin on piristynyt ja olen viimein oppinut nauttimaan tästä eläkkeellä olosta!
Ei sitä olisi koskaan voinut uskoa, että viisikymppisenä jää eläkkeelle, mutta se on nyt helpotus, kun ottaa huomioon kaikki menneet tapahtumat mitä minulla on ollut.

Olen ollut hiukan väsynyt ja jonkinlainen vatsaflunssakin on vähän vaivannut, joten olen vain nauttinut kotona olosta -lämmittänyt takkaa (mies sytyttää ennen töihin lähtöään) ja "lääkkeeksi" juonut teetä johon olen raastanut inkivääriä.
Yhtenä aamuna ei läppärini jostakin syystä toiminut (poikani kävi sen iltapäivällä korjaamassa♡) joten valloitin siis isännän työhuoneen ja hänen koneensa.



Takkatulen loimussa aamut ovat niin ihania.



Eilen alkoi ns. ottamaan päähän makaaminen ja hissukseen siinä touhuilin kotihommia; -pesin keittiön ikkunan sisäpuolelta sekä silitin ja vaihdoin verhon. Ja teetä tietenkin.




Sen jälkeen kuorin ja raastoin kasvikset ja laitoin linssikeiton valmistumaan.





Keiton poreillessa liedellä päätin leipoa, -kääretorttua.









Illalla tuli rakas isosiskoni auttamaan kirpputori tavaroideni hinnoittelussa, -mukava ilta. 
Ensin katselimme kuvia ja muistelimme vajaan kahden vuoden takaista Pariisin matkaamme, nautimme vähän viiniä, juttelimme ja hinnoittelimme.♡
Tänään vein taas tavaraa Moduuliin.
Minä niin tykkään tuosta kirppiksestä, -hyvällä paikalla, avara, valoisa ja siisti.
Henkilökunta on todella mukavaa, -ja yksi mistä myös tykkään on se että myyntejään voi seurata netistä.
Kivasti on kauppa käynyt!

Mukavaa viikonloppua kaikille! 
Palaillaan!



15 kommenttia:

  1. Oi ok oi kun ivanan näköistä kääretorttua! Annapas ohje :)
    Nätit työhuoneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiinuli ihanainen!
      Ohje on netistä kopsattu, -tai no täyte on omasta päästä- minulla siinä oli vanilja tuorejuustoa ja hillon tilalla ihan tuoretta appelsiinia.
      Appelsiininen unelmatorttu
      pohja:
      6 kananmunaa
      1,5 dl sokeria
      2 tl leivinjauhetta
      2,5 dl perunajauhoja
      2 rkl kaakaojauhetta

      kostutukseen:
      n. 1 dl appelsiinimehua

      täyte:
      2 dl mascarponea (tai maustamatonta tuorejuustoa)
      1 dl kuohukermaa
      4 rkl appelsiini- tai aprikoosihilloa
      2 rkl sokeria
      ripaus vaniljajauhetta

      Valmista kääretorttupohja: Sekoita keskenään kuivat aineet, esilämmitä uuni 225 asteeseen. Vaahdota kananmunat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita joukkoon jauhoseos, varo sekoittamasta liikaa ettei taikina lässähdä. Kaada leivinpaperilla vuoratun pellin päälle, tasoita taikinaa tarvittaessa lastalla ja paista noin 10 minuutin ajan. Kumoa vastapaistettu kääretorttupohja puhtaan ja sokeroidun leivinliinan päälle ja irroita leivinpaperi. Anna pohjan jäähtyä.

      Ei muuta kuin leipomaan!☺

      Poista
  2. Takka olisikin ihana! Tykkään tuosta mukista ja kääretorttu, tottakai, maistuisi kyllä!
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kristiina! Marimekon Siirtolapuutarha on minunkin makuuni!
      Ja ei muutakuin sinäkin leipomaan vain!☺

      Poista
  3. moi! tyylitaju, Titti, tyylitaju, se on sana mikä kuvastaa sinua parhaiten. olipa sisustus vaalea romanttinen tai selkeä mustavalkoinen, onnistut aina!

    terveisin Tiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Tiina, -kiitos ja niiaus- aivan liikutuin sanoistasi!♡

      Poista
  4. Herkullisen näköiset ruuat, herkkuineen.
    Itsekkin aloitan aamut uunin lämmittämisellä on kiva katsella tulen leikkiä ja antaa se uuni lämpöäkin.
    Samoin viikonloppui sinnekkin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tellupa!♡
      Kyllä -ihan parhautta ovat aamut takan tai uunin lämmittämisellä!

      Poista
  5. Kitchen Aidin yleiskone on NIIN ihana! Silläpä näyttää saavan aikaan ihania herkkuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kitchen Aid on verraton leivonnassa, -ja tyylikäskin se on!☺

      Poista
  6. Kauniit sommitelmat sinulla aina ja taas niin ihanat suuat. Hyvää lauantaita.

    VastaaPoista
  7. Sinulla on ollut oikein toimelias päivä. Nuo ruokakuvat tuovat edelleenkin aina veden kielelle ja lupasin mennä vasta tunnin kuluttua ruokikselle meidän alokkaan kanssa. Nyt hän on jo ensimmäisellä lomalla ja on alkanut kummasti siellä vihreissä viihtyä. Illalla sitten lähtö takaisinpäin. Ehkä minäkin tästä saisin jonkun touhuvaihteen päälle, enkä vain juuttuisi tv:n ääreen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari!♡
      Minulla on toisinaan näitä toimeliaita päiviä ja toisinaan taas niitä jolloin vietän aikaani sohvalla telkun ja läppärin ääressä...
      Molemmille on aikansa ja paikkansa.☺
      Ihanaa että olet saanut alokkaasi jo lomille ja mukava kuulla että viihtyy!♡

      Poista

Iloitsen kommenteista!♥
Muistathan kuitenkin muotoilla sanasi niin ettet loukkaa ketään ja että olet valmis seisomaan sanojesi takana ihan omalla nimelläsikin.
Blogini on julkinen, mutta kirjoitan tänne OMIA näkemyksiäni ja ajatuksiani.
Jos tuntuu että haluat tuoda oman -eriävän- mielipiteesi julki, niin voit laittaa minulle sähköpostia. Näin vältymme turhilta reposteluilta kommentti boxissa!♥