torstai 19. maaliskuuta 2015

Vihertää(kö) jo....

Vielä ei viherrä...
On ollut aurinkoista ja lämmintäkin.
Puutarhassa emme ole tehneet vielä muutakuin puiden ja pensaiden leikkausta.
Maa on jäässä ja koska takatalveakin luvattiin, niin ajattelin että haravointi yms. voi hyvin vielä odottaa. Raparperi ja pionit ovat jo aluillaan!

Vaikka ulkona ei viherrä vielä niin sisällä kyllä.
Uusia kuntoiluvälineitä hankittu (mistähän sitä motivaatiota voisi ostaa... ☺)





Jokin aika sitten otin äitini puutarhasta katkenneesta ruusuorapihlajasta maljakkoon muutaman oksan.







Joista nuput aukesivat...





Liedellä ja lautasella minulla vihertää aina...


Tässä mm. lehtikaalia, parsakaalia, ruusukaalia, fenkolia, varsiselleriä, pinaattia, sitruunaruohoa, purjoa sekä tofua.




Oma sekoitus viherjauhetta jota tein viime kesänä. Ja tietenkin niitä tuoreita yrttejä.



Liemen tein tällaisista jääkaapista löytyneistä tarvikkeista!

 

Pinnalle hamppurouhetta, pekaanipähkinää ja juustoraastetta.


Toissa päivänä tein tällaista.
Tässä mm. aasialainen pakaste kasvissekoitus, + purjo, selleri, paprika ja maissi.





Soijarouhetta ja chili sin carne.



Vielä kikherneitä, viherjauhetta.



Tomaattia, katkarapuja, tuoreita yrttejä ja kookosmaitoa.



Tuoreen raikkaan salaatin kanssa maistui niin hyvältä...


Odotan kovin luonnon vihertymistä ja ihania luonnon herkkuja omasta puutarhasta.


Narsisseja olen laittanut syksyisten callunoiden tilalle.



Ulkoilusta olen nauttinut yksin ja mieheni kanssa.


Parhaan ystäväni Oton (siskoni keskimmäisen tyttären koira) kanssa.


Siskoni kanssa.





Eilen vietimme ihanan päivän äidin kanssa, -hänen piahallaan sekä parin mökkinaapurin metsässä ja pihalla (ihan luvan kanssa saamme siellä käydä, äitini pitää vähän silmällä että kaikki on ok).


Tänään olen taas menossa äidin luo ja käymme kävelyllä, -äitini on 78 vuotias ja minulla on ihan täysi työ pysyä hänen perässään...

Toivottavasti tekin olette ehtineet nauttia ihanista aurinkoisista päivistä!



24 kommenttia:

  1. kaunis ja herkullisen näköinen postaus!

    VastaaPoista
  2. Ihania kevätkuvia ja nuo sinun ruokasi, ah, joka kertaa tulee nälkä!
    Onko tuo Lahokalliolle menevä silta, joka on kuvassa?
    Nuo äidit ovat mahtavia pakkauksia. Minulla oli sellainen mamma joka vielä 80-vuotiaana käveli meidän muiden tahdissa ja teki pari vuotta papan kanssa kovaa metsänsiivoustyötä vielä 85-vuotiaana. Kyllä meillä mökillä puita riittää, vaikka mamma ja pappa eivät niistä enää pääsekään nauttimaan. Mutta me kyllä muistamme heitä lämmöllä joka saunan- ja kaminanlämmityskerta.
    Olin kolme päivää tällä viikolla Helsingissä kurssiavustajana, joten omat ulkoilut ovat jääneet vähiin ja harmittaa tosi kovin. Mutta onneksi kesää kohti mennään.
    Hyvää loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari!
      Silta on Haikarin suunnalta ja menee Liessaareen.
      Ihanaa kun nuo meidän vanhukset jaksavat ja ovat jaksaneet, -hattua voi nostaa!
      Minä en osaa äidistä edes käyttää sana "vanhus"...☺

      Poista
  3. Noin kasvis-pohjaisella ruuallla,äkkiä painokin putoaa:)
    jos ei muuta herkkuja napsi:)
    -pinaatti-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeassa olet -pinaatti-!
      Ikävä kyllä minun ongelmani on ne herkut... :(

      Poista
  4. Hei! miten teit viherjauheen, mitä laitoit siihen?
    terkuin Tiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Tiina, -keräsin omasta puutarhastani mm. voikukanlehteä, vuohenputkea, nokkosta.
      Muutakin tuossa oli, mutta en kirjoittanut niitä silloin muistiin.
      Kuivatin kuivurissa ja jauhoin blenderissä. Tuota on kiva lisätä esim. smoothieen.
      Suosittelen kokeilemaan! Sesonki alkaa pian!☺

      Poista
    2. kiitos ohjeesta, kyllä aion kokeilla ! :)

      -tiina

      Poista
  5. Ihania terveysherkkuja olet taas kokannut ja kuvannut. Voisitkin kirjoittaa kasviskeittokirjan meille muillekin kannustukseksi, en osaa lainkaan hyödyntää kasviksia noin monipuolisesti. Mukavaa viikonloppua! t. Päivi Isolasta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päivi!
      Muutama muukin on joskus ehdottanut että kasviskeittokirja voisi olla minun juttuni...
      No en kyllä usko että minun taidoillani onnistuisi. Ei taitaisi enää sujua jos pitäisi mitata ainekset.☺

      Poista
  6. voi kuule Titti :)
    meitä taitaa olla ...ainakin kaks`´,herkkusuuta:)).
    Hyvää viikonloppua!!

    -pinaatti- ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ☺ Kiitos samoin, hyvää viikonloppua pinaatti! ☺

      Poista
  7. Aivan ihana blokkaus taas kerran ja niin inspiroiva !!!!!
    Tuikku

    VastaaPoista
  8. Kiva postaus! Täälläkin olis halukkuutta ostaa tuota motivaatiota kuntoiluun. Viime viikonloppuna tuli kyllä käveltyä tosi paljon ihanassa keväisessä säässä. Minä rakastan kevättä ♥ Se on yksi lempivuodenajoistani. Odotan kovasti,että loput lumet sulaisivat pois meidän pihalta ja luonto heräisi eloon. Kevään vihreys on niin kaunista ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Krisse!
      Minäkin innostuin juuri kauniiden säiden takia kävelylenkeistä. Se on tällaiselle sohvaperunalle suuri saavutus!
      Minunkin lempi vuodenaikani on myös kevät!☺

      Poista
  9. Ihania kokkailuja, nam ❤️ Pirteän väriset kahvakuulat ❤️Aurinkoista lauantaita ❤️

    VastaaPoista
  10. Sinun kokkailut näyttää aina niin herkullisille, nam! Tuo ruusuorapihlaja on sitten kaunis kukkiessaan, harmi, että se ei täällä mene... Suloista sunnuntaita ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mari ihanainen
      Minä toivoin että oksat olisivat juurtuneet maljakossa... -mutta taitaa joutua ostamaan itselleen ihan valmiin taimen!☺

      Poista
  11. Hei Titti ! Voisitko ajatella, että tekisit keväällä postauksen siitä, mitä laitat tuohon viherjauheeseen ja kun olet niin mahtavan taitava kuvaaja niin kuvat kasveista olisivat plussaa. Ainakaan itse, en oikein osaa poimia mitään, kun en tiedä mitä niistä tekisin....
    terveisin vakkari lukijasi Tuikku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Tuikku!
      Idea oli oikein kiva, -kiitos siitä!♡
      Ihanaa kun joku ehdottaa postaus-ideoita!☺
      Sain juuri yhtenä päivänä ehdotuksen tehdä postausta hortolilusta.
      Nuo kaksihan voi hyvin yhdistää!
      Kunhan alkaa vihertää ja kasvu pääsee vauhtiin niin teenkin ko. postauksen!

      Poista

Iloitsen kommenteista!♥
Muistathan kuitenkin muotoilla sanasi niin ettet loukkaa ketään ja että olet valmis seisomaan sanojesi takana ihan omalla nimelläsikin.
Blogini on julkinen, mutta kirjoitan tänne OMIA näkemyksiäni ja ajatuksiani.
Jos tuntuu että haluat tuoda oman -eriävän- mielipiteesi julki, niin voit laittaa minulle sähköpostia. Näin vältymme turhilta reposteluilta kommentti boxissa!♥