keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Ruokaa, leivontaa, pyykkiä ja kuntoilua...

Hortoilu kausi on alkanut... Ihanaa!
Hyvin pieniä ovat vielä pihallamme ihanat voimaruuat, joten olen jättänyt kasvamaan ja vain toistaiseksi tyytynyt ihailemaan.
Minulta on kyselty blogi-postausta hortoilua ja kasveja koskien, -ja sellainen on jossakin vaiheessa kesää tulossa.

Vihreää on hakittu siis vain kaupasta (ja osa omalta ikkunalaudalta) ja niistä kokataan lähes päivittäin.

Eilen tällaista.
Sisälsi mm. retikkaa, tomaattia, fenkolia, lehtikaalia, maa-artisokkaa, tankoparsaa, purjoa, sipulia, valkosipulia, varsiselleriä ja tietty tuoreita yrttejä + omaa kuivatettua chiliä.
Kokeilin ensimmäistä kertaa tuoretta luomukurkumaa (ja sormissa vieläkin keltaisia läikkiä...)
Sekaan laitoin Alpron kookos soijakermaa.







Jälkkäriksi tein ananas-sitruunatortun.






Aiempien ruokien kuvia tuossa järjestellessäni ajattelin julkaista myös mieheni tekemän kasvisruuan kuvan.♡



Kalaa meillä syödään myös melko paljon.
Lohisalaattia...






Soijasuikaleet ja -leikkeet ovat myös suosikkejani.



Mieheni osti kevättalvella minulle uuden blenderin, Kitchen Aid on mielestäni hyvä ja tehokas.
Saman sarjan yleiskone minulla on ollut ja vuosia.
Smoothieen saa pian aineksia omasta puutarhasta!





Odotan niin kovin ilmojen lämpiämistä, -aika viileää ja tuulista on ollut. 
Ensimmäiset pyykit on jo kuivatettu ulkona.






Nämä mieheni minulle ostamat puutarhatarvikkeet odottavat käyttöönottoa.






Olemme mieheni kanssa aloitelleet kuntosalilla käyntiä.
Ihan rauhallisesti, pikkuhiljaa kuntoa kasvattaen. Minä kun olen Esikois poikani menehtymisen jälkeen lähes jämähtänyt sohvalle... Nyt Kuopus poikani sai houkuteltua meidät kuntosalille, -ja käymmekin usein koko perhe yhdessä. 
Mies kun yrittäjänä voi vähän itse vaikuttaa työaikaansa niin sen mukaan käymme.
Jokaikinen liike on tälle kankealle pullukalle hyväksi!



Loppuun on vielä pakko laittaa kuva upeasta liljasta, -löysin sen yhdestä Siwasta jossa piipahdimme. 
Siirrän ulos puutarhaan kun ilmat lämpiävät.






22 kommenttia:

  1. Voi miten ihania salaattikuvia, namskis!

    VastaaPoista
  2. Minä en ole vielä ennättänyt pyykkiä ulkona kuivattaa kun olen illalla sen verran myöhään kotona, ettei pyykki ehtisi siinä illan aikana kuivahtaa. Odotan kyllä sitä hetkeä, että saan laitella vaatteet ulos narulle. Se tuoksu vaan on niin ihana, vaikka heinänuhaisena en saisi pyykkiä ulkona edes kuivattaa.
    Lämpimiä kevätpäiviä odotellessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä myös tykkään ulkona kuivatetun pyykin tuoksusta, ja esim. siskoni ei yhtään.
      Niin se tuo heinänuha taitaa vähän rajoittaa sitä hommaa...

      Poista
  3. Missä lämpötilassa valmistit ylimmäisen kuvan aterian, johon laitoit soijakermaa? Kuinka pitkään pidit uunissa? Piri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piri, taisin ensin vähän aikaa pitää n.200 asteessa ja sitten laskin n. 170-180 asteeseen ja loppupuolella laitoin alalämmölle.
      Meillä on kiertoilmauuni ja pidin tuota reilusti yli tunnin.

      Poista
  4. Taas ihan huikeita kuvia ja kaikki näyttää niin herkulliselta. Ihanaa viikoloppua ja hyvää jatkoa kuntoilullesi, Titti! Toivottelee Päivi Isolasta

    VastaaPoista
  5. ♥nams miten herkullisen näköisiä aterioita! Hyvää viikonloppua♥

    VastaaPoista
  6. Hei Ystäväin<3
    Aloitan tällä super herkullisen kauniin ananastortun-sitruunatortun maistamisella, siis kuinka herkullinen piiras. Namsista nam, Kiitos! En minä sillä etteikö eturuuat maistuisi, kyllä vaan, mutta olen tälläinen herkuttelija:) Muistathan ne makoisat äitisi leipomat pullasetkin, kun luonasi minulle maistuivat:)
    Oijoi kuinka superit puutarhavälineetkin ja sisällä siemenpussikin miehesi Sinulle osti, varmasti hän sai kunnon muiskauksen:) Timo osti eilen minulle Fiskarsin keltaiset puutarhasakset, joita en saanut toimimaan. No sain apua ja sitten lähdin oitis niitä kokeilemaan, niin tosi huonosti leikkasivat, et en tykännyt ollenkaan. Mutta hyvä tarkoitus oli hältä, mutta sanoin hälle että olin katselin sellaisia pinkin sävyisiä…:)) Mene ja tiedä uskoiko vai ei, ettei ne leikannut kunnolla:) Mutta totta se oli!

    Tänään on meillä satanut lunta, rakeita. vettä ja aurinko paistanut…neljä vuodenaikaa!:))
    Rakkaat halit ja Iloista kevättä!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ystävä ihanainen!♥
      Kiva kun herkut maistuivat!☺
      Kyllä vain, armaani saa aina muiskauksen kun minut yllättää.☺
      On tosiaan ilmat olleet aivan käsittämättömän vaihtelevat, -eilen oli siskoni auttamamassa pihahommissa ja välillä paistoi aurinko ja hetken kuluttua tuli vettä tai rakeita...

      Poista
  7. Niin herkullisen ja terveellisen näköisiä ruokia, namskis!
    Taidat olla kasvissyöjä, kun on noin paljon vihreää ja lisäksi soijasuikaleita.
    Tuota kuntosalia pitäisi minunkin aloitella, mutta nyt alkoi puutarhakausi, joten se käynee sitten tuosta kuntoilusta.
    Katsotaan sitten syksymmällä uudestaan asiaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irene, syön pääsääntöisesti kasviksia ja kalaa.
      Hih, mietin tuossa juuri eilen pihahommia tehdessäni, että sen jälkeen ei salille jaksaisi lähteäkkään...☺

      Poista
  8. Aijai, nuo sinun kasvisruuat on niin herkullisen näköisiä! Tsemppiä kuntoiluun...!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mari!
      Tsemppiä kyllä tulen tarvitsemaankin...☺

      Poista
  9. Voi että ihailen teidän ihania ruokia herkullisen näköistä. Kuntosalilla on hyvä käydä kunto nousee hiljalleen . Hyvää viikkoa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsikka!
      Minun kuntoni on rapistunut näiden seitsemän surun vuoden aikana niin paljon, että on paljon tekemistä ennenkuin on edes jonkinlaisella perustasolla. Mutta pikkuhiljaa!☺

      Poista
  10. Ihanat kuvat ja herkulliset ruoat ! Lähdenpä minäkin noita kokeilemaan... Muistathan laittaa sen yrtti blokkauksen niistä yrteistä joita pihaltasi löydät jotta täälläkin innokas blenderin käyttäjä saa vinkkejä :) Kiitos taas kerran inspiroivista jutuista !
    Tuikku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuikku!
      Jep, on tulossa kyllä se juttu luonnon ihanista vihreistä antimista...
      Kunhan tuota kuvattavaa löytyy pitkin kevättä ja kesää!☺

      Poista

Iloitsen kommenteista!♥
Muistathan kuitenkin muotoilla sanasi niin ettet loukkaa ketään ja että olet valmis seisomaan sanojesi takana ihan omalla nimelläsikin.
Blogini on julkinen, mutta kirjoitan tänne OMIA näkemyksiäni ja ajatuksiani.
Jos tuntuu että haluat tuoda oman -eriävän- mielipiteesi julki, niin voit laittaa minulle sähköpostia. Näin vältymme turhilta reposteluilta kommentti boxissa!♥