lauantai 15. elokuuta 2015

Kesäisten päivien viettoa, kylillä ja kotona...

Nyt viimeinkin on ilmojen-haltija suosinut meitä oikein urakalla!
Olen nauttinut päivistä kotona, "kylillä" ja välillä vähän metsässäkin.

Maanantaina vietimme siskoni kanssa laatuaikaa yhdessä ja lähdimme Korkeasaareen.
Ajokortittomina menimme tietenkin bussilla.
Kävelimme kaikessa rauhassa Espan puiston kautta Kauppatorille josta ostimme herneitä ja katselimme kojuja ja ihmisvilinää.
Leidit lautalle ja suuntana Korkeasaari.






Aivan ihana päivä, -kaikessa rauhassa kuljimme ja kävimme syömässä Korkeasaaren Pukki ravintolassa.
Takaisin tullessa piipahdimme Kauppahallissa ja vielä ennen bussiin menoa Forumissa Fazerin kahvilassa hiukan huikopalaa nauttimassa.



Kävimme myös Akateemisessa Kirjakaupassa sillä halusin itselleni Aikuisten värityskirjan.
Ennen poikani menehtymistä kun olin töissä päiväkodissa, niin lasten kanssa värityskuvien värittäminen oli minusta niin ihanaa... (en olisi malttanut lopettaa...)








Olen hoitanut itseäni, niin sisäisesti kuin ulkoisestikkin...
Sillointällöin aamuisin (kun jaksan) ihanaa smoothieta ja joskus mm. jalkojen hoitoa.






Metsässä olen käynyt kävelyllä, -en kovin usein sillä helteellä se ei aina oikein innosta.
Viime reissulta keräsin vähän lillukan marjoja, joista keitin pienen hillon oman puutarhan vadelmien kanssa.





Metsälenkiltä tietenkin myös vähän kukkia.





Oman maan sadosta olen kokannut.





Pihalla olen vähän touhunut ja myös nauttinut vain olostani.
Rakastan polttaa kynttilöitä, ja minulla on lyhtyjä pihalla ympäri vuoden.
Näin elokuussa laitan niitä lisää...











Kotona sisällä en hirveästi ole mitään tehnyt...
Tämän vanhan munakaapin, jossa vuosia pidin tekemiäni koristemunia siirsin keittiöön ja nyt sen sisällä on kananmunia.


 Syksyä kohti mennään, mutta ilmojen puolesta toivon, että "vielä on kesää jäljellä."

Osa kuvista on otettu kännykällä, joten laatu ei ole kovin kaksinen...




10 kommenttia:

  1. Kylläpä on ihania kuvia! Tuo teidän reissu kuulosti kivalle. Ihastelin tuota pergolaa, todella viihtyisän näköinen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mari!
      Itse en oikein tykkää nyt tällä hetkell tuosta pergolasta... -haluisin siitä viihtyisämmän.
      Tuo rautasohva saisi lähteä sieltä!!

      Poista
  2. Kyllä oli mieluisia tarinoita ja Leidit korkeasaaressa ja se oli varmasti muistorikas päivä kaiken kaikkiaan! Ihanat ilmat aurinko on paistanut kokoviikon pötköön ja hymyilevät ihmiset ympärillä siitä nauttien, Kesä! Aikuisten värikirja onkin maailmalla nyt suurta huutoa! Mikäs sen mukavampaa ja nautittavampaa! Kaunis värityskirja joka sopii niin hyvin sävyihisikin. MInäkin kävin jalkahoitolassa ja kyllä oli nautittavaa ja sain lisäksi kauniit punaiset lakatut kynnetkin varpaiden kynsiin ja kynsiin vaaleaa lakkaa. Menen uudestaan ensi kuussa. Olen myös iltaisin poltellut tuikkuja. Sinulla on paljon kauniita lyhtyjä varsinkin tuo ensimmäinen.
    Olen laittanut jonninverran tavaroitani kiertoon ja nyt minulla ei ole enää mieheni tekemää munakaappiakaan:)) Mutta ei se tavara näytä vähenevän missään aina sitä jostain komeron kätköistä pursuaa:)) Pistimme sohvankin tuusan nuuskaksi ja nyt ei tosin ole sohvaa siinä mielessä on avaraa, mutta ei kauan sillä uusi on tilattu:)) sitä odotellessa, vaikka sanoinkin, että en osta uutta sohvaa.
    Niin on oikein viihtyisän rentouttavan oloinen tuo teidän luksus oleskelu paikka! Siisti ja selkeä. Ensi viikolla on ennustettu tämän kesän parasta säätä!
    Halein ja aurinkoisin ajatuksin<3

    VastaaPoista
  3. Ihanuus ja kauneus! niin kauniita kuvia, jälleen. Hauska ajokortittomien reissu tervehtii ajokortiton! Niin usein olisi ollut sille ajokortille käyttöä! Oikein ihanaa ja lämpimiä elokuun päiviä Sinulle toivottelen ♥

    VastaaPoista
  4. Voi et kai sentään lasten värityskuvia töissä värittänyt.
    Värityskuvia aikuisille löytyy ihan netistä printattavaksikin, nuo kirjathan on aika kalliita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, -ihan lasten värityskuvia väritin!☺
      Printtasin useamman kuvan niin kaikille riitti!
      Aika arvokkaitahan ne kirjat ovat, mutta `pitäähän`niitä nyt pari olla.☺
      Tulostan myös netistä!

      Poista

Iloitsen kommenteista!♥
Muistathan kuitenkin muotoilla sanasi niin ettet loukkaa ketään ja että olet valmis seisomaan sanojesi takana ihan omalla nimelläsikin.
Blogini on julkinen, mutta kirjoitan tänne OMIA näkemyksiäni ja ajatuksiani.
Jos tuntuu että haluat tuoda oman -eriävän- mielipiteesi julki, niin voit laittaa minulle sähköpostia. Näin vältymme turhilta reposteluilta kommentti boxissa!♥