sunnuntai 30. elokuuta 2015

Rapujuhlat ja venetsialaiset...

Me pidimme eilen ex-tempore omat pienimuotoiset rapujuhlat ja venetsialaiset.
Oli ollut edellisenä päivänä Poikani kanssa puhetta että tulisivat lauantaina käymään.
Olimme ajelulla kun Pojalta tuli viesti että mitäs jos ottaisivat rapuja mukaan.
Olivat saaneet Vaarilta (minun ex-appiukoltani) hänen pyytämiään ja valmistamiaan rapuja.
Mehän innostuimme mieheni kanssa asiasta ja päätimme pitää pienet rapu-kekkerit.
Meillä oli pakastimessa kaupan rapuja, mutta ne ei päässyt näihin kekkereihin mukaan, sillä olisi pitänyt ottaa jo edellisenä päivänä sulamaan.

Lisäksi mies loimutti lohta ja teki savuporo juustokeittoa (minä tein salaatin).
Hänen piti tehdä sienikeittoa, mutta koska miniäni ei syö sieniä niin isäntä päätyi tuohon porokeittoon. Taivaallisen hyvää!

Meinasin ensin kattaa pöytään rapu-rekvisiittaa (servetit yms.) mutta päädyin sitten kuitenkin tuollaiseen musta-valko-punaiseen.
Kukka-asetelman tein oman pihan kesäkukista.








































Olin laittanut etu- ja takapihalle lyhtyihin kynttilöitä palamaan...
Meillä oli aivan ihana ilta, -ruokailun jälkeen siivosimme yhdessä pöydän ja pelasimme myöhään yöhön lautapeliä.




10 kommenttia:

  1. Todella kaunis kattaus ja keitto ja ravut maistuisivat varmasti täälläkin..:)

    VastaaPoista
  2. herkulliselta näyttää, upea kattaus!

    VastaaPoista
  3. Kauniita tunnelmakuvia jälleen! Tunnustan, että en ole koskaan rapuja syönyt. Sanoin siitä kesällä eräälle ystävälle, ja hän on luvannut kutsua meidät mökilleen nyt vielä tämän syksyn aikana ja siellä sitten saan rapuja syödäkseni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena!
      Toivottavasti pääset pian rapuja syömään.
      Hyviä ovat vaikka onkin vähän syötävää...

      Poista
  4. Kaunis kattaus. Minä en ole rapuja syönyt,mutta lohi ja muu ruoka näyttää tosi herkulliselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos Sunrise!
      Minusta mukavinta rapujuhlissa on se pöydän kattaus yms.
      Vähänhän noissa on syömistä mutta kun on sitten muutakin niin nälkä lähtee!☺

      Poista
  5. Voi miten kaunis kattaus ja aivan upea kukkakimppu. Jaksat aina laittaa ruuat niin kauniisti tarjolle. Mahtoi olla ihana ilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso ja lämmin kiitos Päivi!
      Ilta oli kyllä aivan ihana!

      Poista

Iloitsen kommenteista!♥
Muistathan kuitenkin muotoilla sanasi niin ettet loukkaa ketään ja että olet valmis seisomaan sanojesi takana ihan omalla nimelläsikin.
Blogini on julkinen, mutta kirjoitan tänne OMIA näkemyksiäni ja ajatuksiani.
Jos tuntuu että haluat tuoda oman -eriävän- mielipiteesi julki, niin voit laittaa minulle sähköpostia. Näin vältymme turhilta reposteluilta kommentti boxissa!♥