lauantai 5. syyskuuta 2015

Ruuanlaittoa ja leivontaa... (kukkakaalipizzaa)

Lämmin kiitos niin Rapujuhla kuin Leevin Fiksuvaihto postauksiin kommentoineille!

Tällä kertaa täällä vähän ruokaa ja leivontaa.
Tein viikolla ruuaksi kukkakaalipizzaa.
Siis pizzapohja oli kukkakaalista.
Suosittelen kokeilemaan, kannattaa googlettaa tuota ohjetta, -pohjia löytyy hiukan erilaisia.



Hienonsin pestyt kukkakaalin nuput monitoimikoneessa, lisäsin suolaa (valkosipuli vuorisuolaa) pippuria ja vähän juustoraastetta.
Kuumensin hetken mikrossa, lisäsin vielä vähän juustoraastetta sekä kaksi kananmunaa.
Taputtelin massan leivinpaperin päälle uunipellille kahdeksi pizzapohjaksi.
Esipaistoin 220-225 asteessa n. 15 minuuttia, -kannattaa seurata että pinta saa kauniin värin, mutta ei pala.
Annoin pohjien hetken jäähtyä ja tein täytteen.
Täytteessä oli murennettua Alpron Tomaatti-Basilika Luomutofua, kermaviiliä, hummusta ja tomaatti tapenadea (kaksi jälkimmäistä Lidlistä, -ja hyvänmakuisia).
Tuohon lisäsin vielä omia ihania tuoreita yrttejä sekä valkosipulia.
Seoksen levitin pizzapohjille, päälle vielä omia lehtikaalia sekä tomaatteja, yrttejä ja ruohosipulia. 
Juustoraastetta ja 200 asteiseen uuniin n.5-10 minuutiksi, -kannattaa taas seurata, -kaunis väri pintaan ja juusto kun sulaa niin on valmista!
Oli todella hyvää... Ehdottomasti teen pian uudelleen!

Tällä viikolla olen tehnyt myös kasvis-tofu vuokaa. Ehdottomia lemppareitani ovat juuri nuo kun voi uuniin laittaa kasviksia (ja esim. juuri tofua).
Nytkin jätin tuon miedolle lämmölle uuniin ja lähdin kävelylenkille.


Eilen leivoin porkkanakakkua. 
On nyt jääkaapissa pakattuna, huomenna kuorrotan ja otan mukaani kun menemme Poikani ja Miniäni luo.







Tänä aamuna jo puoli seitsemän jälkeen laitoin kynttilät palamaan.







Olen pelastanut puutarhasta sateen riepottelemia gladioluksia sisälle maljakkoon.

Jokos te lukijat kovin odotatte syksyä? 

 


14 kommenttia:

  1. Kappas, tein justiinsa suklaakakkua, jonka pohjassa oli kukkakaalia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä Sanna-Mari, kävinkin jo blogissasi kurkkaamassa ja löysin ohjeen.☺

      Poista
  2. Ihana postaus ja taas tunnelma koneen taakse välittyi... kaunista , herkullista, rauhaisaa...
    Syksyä ja syksyn värejä odotelle...
    Tuikku

    VastaaPoista
  3. Ihania kuvia jälleen! Nuo pizzat näyttivät aivan suussasulavilta.
    Minä odotan syksyä, kun se on mielestäni paras vuodenaika. Ulkoilu sateessa ei haittaa kun on kunnon varusteet. Työpäivinä sade tuntuu kurjalta, kun on kuljettava paikasta toiseen eikä saa vaihdettua vaatteita. Muulloin ei haittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari!
      Minä myös tykkään syksystä, -ja nyt eläkeläisenä siitä nauttii jotenkin eritavalla.
      Pukeutumis kysymyshän se huonolla ilmalla ulkoilu on!

      Poista
  4. Kauniita kuvia ja kaunis koti teillä. Tämä pizza on ollut minullakin tehtävien listalla, joka on muuten aika mahdottoman pitkä... ;)
    Mukavaa syksyä, kiva kun piipahdit blogissani :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Tuo `tehtävien lista`kuulostaa niin tutulta.☺
      Minulla on tarkoitus taas huomenna tehdä kukkakaalipizzaa, kun saan pari vierasta.

      Poista
  5. Tuo pizza kuulostaa hyvältä, ehdottomasti kokeilen kukkakaaliversiota. Sinun ruokakuvat on aina niin herkullisen näköisiä!

    VastaaPoista
  6. Voi nam mitä ruokakuvia täällä :)
    Tuota pitsaa täytyy ehdottomasti kokeilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Niina!
      Suosittelen kyllä kokeilemaan!☺

      Poista
  7. Tuo on sellainen pizza jota on ehdottomasti kokeiltava! Vesi herahti kielelle upeista kuvistasi ja upeahan on blogisikin ;) Hyvää syksyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Annabella!
      Suosittelen kokeilemaan, -täytteet voi laittaa oman mielen mukaan.☺
      Piipahdin sinun blogissasi ja jäin ehdottomasti lukijaksi!

      Poista

Iloitsen kommenteista!♥
Muistathan kuitenkin muotoilla sanasi niin ettet loukkaa ketään ja että olet valmis seisomaan sanojesi takana ihan omalla nimelläsikin.
Blogini on julkinen, mutta kirjoitan tänne OMIA näkemyksiäni ja ajatuksiani.
Jos tuntuu että haluat tuoda oman -eriävän- mielipiteesi julki, niin voit laittaa minulle sähköpostia. Näin vältymme turhilta reposteluilta kommentti boxissa!♥