torstai 28. huhtikuuta 2016

Ompelua...


Enhän minä mitään arvontaa ole saanut aikaiseksi... (anteeksi) -yritetään ensiviikolla.
Ollut vähän väsymystä ja olen ommellut.

Viimekuussa mainitsinkin täällä että olin Omaishoitaja-yhdistyksessä tekemässä vapaaehtoistyötä esittelemällä kankaanpainantaa silittämällä.
Tämän viikon maanantaina oli taas sellainen päivä, -ensin menimme naapuri kaupunkiin ja illaksi vielä tänne Lohjalle.
Päivä oli mukava mutta pitkä (9-10h) ja olin illalla todella väsynyt.
Samoin seuraavana päivänä, joka menikin lepoon ja palutumiseen.

Olin pidemmän aikaa ommellut valmiiksi tyynynpäällisiä sekä pussukoita, -niihin on helppo silittää kuvat.
Asiakkaat toivat omia kuvia joita tulostimme ja minä neuvoin kuvan silityksessä.
Ihania ihmisiä, -oli myös mukava kuulla tarinoita kuvien takaa.
Oli omia lapsia pieninä, lapsenlapsia, kissoja, koiria ja mm. eräs rakennus 1800-luvulta.










Olin tehnyt malliksi myös joitakin.









Hortaa olen omalta pihalta kerännyt ja tehnyt taas mm. kotijuustoa.
Nytkin tiskipöydällä odottaa maidot, piimät ja munat, -käyn vähän taas keräämässä villivihanneksia ja teen juustoa.





Löysin jokin aika sitten ihanan kukkakimpun Lidlistä, eikä hinta ollut kuin 3,99€.







12 kommenttia:

  1. Kaunista! Ihana kimppu! Jos haluat blogipäivitykseni jatkossakin uusi osoitteeni: http://www.kukkaiselamaa.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu!♥
      Ehdottomasti seuraan päivityksiäsi jatkossakin!

      Poista
  2. Kauniita tyynynpäällisiä ja pussukoita!
    Ihana kukkakimppu!
    Mukavaa torstai päivää!

    VastaaPoista
  3. Niin kauniita ovat käsityösi, jälleen! Aivan ihania! Iloinen kukkakimppu! Mukavaa Vapunaikaa Sinulle!

    VastaaPoista
  4. Kauniit ompelukset.
    Hauskaa Vappua Sinulle.

    VastaaPoista
  5. Kommeita ovat ompelukset.
    niin aurinkoinen kukkakimppu :)
    oikein hyvää wappua!!

    siipirikko

    VastaaPoista

Iloitsen kommenteista!♥
Muistathan kuitenkin muotoilla sanasi niin ettet loukkaa ketään ja että olet valmis seisomaan sanojesi takana ihan omalla nimelläsikin.
Blogini on julkinen, mutta kirjoitan tänne OMIA näkemyksiäni ja ajatuksiani.
Jos tuntuu että haluat tuoda oman -eriävän- mielipiteesi julki, niin voit laittaa minulle sähköpostia. Näin vältymme turhilta reposteluilta kommentti boxissa!♥