perjantai 6. huhtikuuta 2018

Pääsiäistä kuvina...


Pääsiäinen oli ja meni, -muutama kuva kuitenkin vielä.🐥
Hirveästi en kuvannut. Nykyisin tulee kuvattua kännykällä, kun se käy niin nopeasti ja helposti.

Paljon ei tullut pääsiäistä laitettua, -less is more.

Vietimme pääsiäisen kotona miehen kanssa kahden, -sunnuntaina kävimme äitini luona syömässä.











Tänä vuonna pääsiäisenä ei tullut hirveästi laitettua ulos mitään, -kun oli ihan talvi niin ei jotenkin oikein innostanut.😕 Muutaman narsissin ja vähän pajunoksia.







Sunnuntaina äidin luona meitä oli ruokapöydän ääressä 16.💕
Ihan kaikki eivät päässeet, -osa oli ulkomailla ja siskoni nuorin tytär oli töissä.
Saimme kyllä myös vieraita (sukulaisia) ulkomailta kun siskoni vanhimman tyttären (kummityttöni) miehen äiti ja sisko tulivat suomeen.💛
Äitini täyttää tänä vuonna 82v ja on todella nuorekas ja energinen, -vuosikymmeniä hän on meitä kestinnyt niin jouluna kuin pääsiäisenäkin (ja monena muunakin ajankohtana).
Osan ruuista tekee myös monet meistä, -kuten nytkin.
Siskoni nuorin tytär joka oli töissä teki meille herkullisen suklaajuustokakun, siskoni teki täytettyjä munanpuolikkaita, hänen ex-miehensä perunasalaattia (vuosikymmeniä ollut ehdoton suosikkini)  kummityttöni mies täytettyä possurullaa (hän on kokki) ja hänen siskonsa teki heidän pääsiäiskakkua (pullaa).😋
Ja äiti teki paljon kaikkea ihanaa ja herkullista!

Ruuat jäi minulta kuvaamatta, -koska leikin siskoni tyttärien lasten -Sofian ja Veikon kanssa yhdessä huoneessa. Onneksi mieheni kuvasi sen herkullisen suklaajuustokakun.





 Ruokapöytää piti jatkaa...


Tämän kauniin kimpun veljeni + vaimonsa olivat tuoneet äidille, ennenkuin  lähtivät ulkomaille tapaamaan tytärtään joka opiskelee siellä.




Me veimme äidille tämän.


Äiti koristelee kodin aina niin kauniisti, -on sitten pääsiäinen, joulu tai mikä muu vain.



Pääsiäisen aikoihin tuli myös ommeltua ja askarreltua.
Näitä koristemunia olen tehnyt kymmenisen vuotta.
Kauniit keltaiset ja turkoosit höyhenet sain ystävältäni Tialta!
Kiitos ihana Tia!💛 💙





Siskoni keskimmäinen tytär kuvasi näitä tekeleitäni.
Noitia ja tuoksu- + muita pussukoita.




Voih, -tärkein meinasi unohtua... 💓💙
Maaliskuun puolivälissä kun olin siskoni luona viettämässä hänen syntymäpäiviään, niin mukana olivat myös hänen vanhin ja keskimmäinen tytär lapsineen, -askartelimme Veikon ja Sofian kanssa virpomisoksia.


Ihanaa viikonloppua kaikille teille!💛

12 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia jälleen! Kyllä kännykälläkin saa nykyään niin hyviä, että eipä tuota tuu muuta enään käytettyäkään. Teidän pääsiäinen kuulostaa mukavalta ja herkulliselta 😋

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna ihanainen!♥
      Totta, kännykällä saa tosi hyviä kuvia!

      Poista
  2. Tuollaiset perhekokoontumiset ovat kyllä mukavia!
    Minun isäni täyttää 22 päivä 88 vuotta♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin totta Hannele, -minulle perhe on aina ollut tosi tärkeä ja olemmekin hyvin perhekeskeisiä.♥
      Isälläsi on kunnioitettava ikä!

      Poista
  3. Ihanuus ja kauneus ♥ niin ihania kuvia ♥ Oikein ihanaa, lämmintä, aurinkoista kevättä Sinulle ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana Leena!♥
      Sinulle myös aurinkoisia kevätpäiviä!♥

      Poista
  4. Oi mikä ihana kakku ja nuo sinun käsityöt on aina niin kauniita!
    Aurinkoisia kevätpäiviä��

    VastaaPoista
  5. Todella kauniilta näytti teidän pääsiäinen. Ja kuinka kauniita nuo pienet pussukat ovatkaan. Aivan ihanat :)

    VastaaPoista

Iloitsen kommenteista!♥
Muistathan kuitenkin muotoilla sanasi niin ettet loukkaa ketään ja että olet valmis seisomaan sanojesi takana ihan omalla nimelläsikin.
Blogini on julkinen, mutta kirjoitan tänne OMIA näkemyksiäni ja ajatuksiani.
Jos tuntuu että haluat tuoda oman -eriävän- mielipiteesi julki, niin voit laittaa minulle sähköpostia. Näin vältymme turhilta reposteluilta kommentti boxissa!♥