lauantai 26. heinäkuuta 2008

Helteinen päivä...

Aurinko on hellinyt muutamana päivänä.
Jos elämässäni ei olisi tätä suurta menetystä, niin olisin viettänyt kaiken liikenevän aikani auringossa... Tänä kesänä en ole ollenkaan niin ruskea kuin muina kesinä. Auringonotto ei kiinnosta, -tämän värin pintaani olen saanut ollessani (joskus iltapäivisin) puutarhahommissa.
Auringonotto, -kuten niin moni muukin asia tuntuu aivan toisarvoiselta...
Tänään sain kuitenkin ehkä hiukan väriä pintaan, kun kävimme miehen kanssa Somerniemen kesätorilla...



Vaikka lähdimme jo ajoissa liikkeelle, niin kesätorille saavuimme sen verran myöhään, että jossakin vaiheessa huomasimme myyjien keräilevän jo tavaroitaan. (meillä kun oli pientä kesäajelua ennen tähän varsinaiseen kohteeseemme pääsyä...) En arvannut, että alue on niin suuri, -ja paljon katsottavaa.
Ensin ajattelin, ettei minua varmaankaan jaksa kiinnostaa koko paikka, -mutta ilokseni sain huomata, että pienen hetken taisin jopa pystyä nauttimaan kesätorilla kiertelystä ja sen tunnelmasta....


Mieheni yllätti minut torstaina; tullessaan töistä oli käynyt parturissa ja sanoi minulle, että seuraavana päivänä minulla olisi aika parturissame (ennen Esikoisen hautajaisia kävin viimeksi, -ja sekin mieheni tilaamana) ja myös raidat kuuluisivat tähän "pakettiin". Ensimäinen ajatukseni oli: "Voi ei".... En halua enkä jaksa... Mielessäni manasin, että kunpa olisi kysynyt minulta sopiiko.... No, päätin, että hiukset voin käydä leikkauttamassa, mutta mitään raitoja en nyt kyllä jaksa edes ajatella. Sanoin sen myös miehelleni eilen päivällä puhelimessa kun soittelimme hänen ollessaan töissä (olin huomaavinani äänessään hiukan pettymystä...).
Kun parturiin menin, niin päätin että minulla on oltava sen verran voimia, että jaksan istua myös raitojen laiton ajan, -sillä mieheni tarkoitti hyvää ja halusi piristää minua.


Parturi/kampaamo on meille vakituinen ja siten myös tuttu, -ja "helppo" minun loppujen lopuksi oli siinä olla ja istua. Parturini kyseli vointiani ja sain kertoa hiukan tapahtumia. Tarjottiin juotavaa, -ja jossakin vaiheessa kun kovin yskin (olen saanut pienen kesäflunssan) minulta kysyttiin haluaisinko pastillia...
Nyt vain on totuttelemista tähän "uuteen päähän".... Raitoja tuli aika reilusti, ja kun oma värini (harmaita lukuunottamatta) on melko tumma, niin nyt tuntuu kuin olisin "blondi"...
Ihan hyvä juttu tämä loppujen lopuksi varmasti oli. Peilikuva näyttää oudommalta kuin parin viime kuukauden aikana, mutta ihan ok:lta kai kuitenkin...


Helteestä huolimatta -lämpimiä ajatuksia ja halauksia kaikille Teille. =)



10 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia, niin herkkiä. Kyllä tukan leikkaus ja raidat varmaan piristävät. Minulle ystäväni ehdotti myös raitojen ottamista seuraavalla kampaajakäynnillä. Siirsin niiden oton kuitenkin syksymmälle. En vielä jaksa...

    VastaaPoista
  2. Suloisia pieniä tapahtumia surusi keskeltä. Voimia joka päivään!

    VastaaPoista
  3. Ihanaa, että miehesi jaksaa sinua piristää ja kannustaa. Todellinen kumppani!
    Voimia ja pieniä ilonpisaroita päiviisi!

    Halaten Jaana

    VastaaPoista
  4. Kiitos vieraillustasi ja minähän heti tänne...tänään olenkin vieraillut illasta ahkerasti , muutamissa ..
    tulin just ulkoa sisälle kukkieni parista...ruusujen leikkaamista sekä kastelua, kiitos helteelle hyvä näin.
    Tosi hyvä että menit sinne kampaajalle, uskon että se kannatti kuitenkin ja saihan miehesi hyvän mielen siitä.
    Laventelin tuoksua sinulle.

    VastaaPoista
  5. Kaikki mieluinen rutiinista poikkeava vie pois surua.
    Antaa tilaa hengittää.
    Luo päiville tarkitusta...

    VastaaPoista
  6. Ihana mies sinulla, kun on huomannut tilata sinulle kampaajan ja piristää sinua. Muista halata häntä kunnolla!

    VastaaPoista
  7. Ihanaa, että miehesi keksi piristää sinua. Kiitos myös kauniista kuvista.

    Paljon lämpöä ja pieniä ilon hetkiä viikkoosi.
    :) Titta

    VastaaPoista
  8. Miehesi on kyllä todella kultainen... ja nuo sinun kuvasi saa sydämeni melkein pysähtymään, niin upeita ne on..

    Nautihan kuitenkin auringosta jos se sattuu vielä paistaan, voimia viikkoosi..

    VastaaPoista
  9. Kiitos sinulle vierailuistasi blogissani. Tuo kesätori kuulostaa kivalle,
    siellä en ole vielä käynytkään.
    Ihana mies sinulla.
    Voimia sekä aurinkoa elämääsi!

    VastaaPoista
  10. Kiitos, kultainen Titti. Jaksat jakaa peruspositiivisuuttasi ja tasapainoasi muillekin, se vetää minut hiljaiseksi ja nöyräksi.

    Sydämessäni olen joka päivä muistanut sinua ja toivonut voimiesi ja elämänilon palaamista. Aikanaan.

    Lämpimät terveiset!

    VastaaPoista

Iloitsen kommenteista!♥
Muistathan kuitenkin muotoilla sanasi niin ettet loukkaa ketään ja että olet valmis seisomaan sanojesi takana ihan omalla nimelläsikin.
Blogini on julkinen, mutta kirjoitan tänne OMIA näkemyksiäni ja ajatuksiani.
Jos tuntuu että haluat tuoda oman -eriävän- mielipiteesi julki, niin voit laittaa minulle sähköpostia. Näin vältymme turhilta reposteluilta kommentti boxissa!♥