perjantai 6. maaliskuuta 2009

Ruoka postaus...


Minulla on ruuan laitto (monen muun kotityön ohella) jäänyt melko vähäiseksi.
Laihtumaan en ole päässyt -päinvastoin- sillä ruokahalu on palanut ja lisääntynytkin (syön lohdukseni ja useimmiten se "lohtuni" on herkkuja...).
Mutta oma kokkaamiseni on työn ja tuskan takana.
Hoitajani kanssa olemme sopineet, että yritän ainakin silloin tällöin tehdä ruokaa.
Kasvisruokaa tykkään tehdä ja niinä viikkoina kun ainokaisani on isällään, niin sillointällöin innostun kokkaamaan. Tänään mm. oli sellainen päivä.
Kollaasissa vasemmassa reunassa näkyvistä kasiksista tein kasvis-kaalilaatikkoa. Soijarouhetta, tattaria ja quinoa sekaan. Myös suklaa muffinit ovat tämänpäivän tekosia.
Voin olla ylpeä itsestäni kun jaksoin, -menee varmaan taas monta päivää ennenkuin kokkaus tai leivonta kiinnostaa...
Kuvakollaasissa on myös muita tässä talven aikana tekemiäni ruokia; vihreää kasissose keittoa sekä kasvis-tattari-spelttilaatikkoa. Pinnalla mantelilastuja ja auringonkukan siemeniä.
Löysin kirpputorilta kauniin lasisen maustesetin, joka kuvassa myös
(alhaalla keskellä).
Äitini osti minulle tänään kauniin muurinkellon, -naistenpäivä kukaksi. Päivähän on vasta sunnuntaina, mutta sain tuon jo tänään. Kiitos Äiti!


20 kommenttia:

  1. Munkin ruuanlaitto on nykyään jäänyt vähemmälle, nämä ihanat blogit vievät nykyisin aikaani:) Nytkin mahassa jo vähän kurnii. Kiitos näistä herkullisista kuvista. Kaunis on myös tuo muurikello. Hyvää naistenpäivää toivottelen myös minä, ensi kertaa täällä piipahtava, sinulle näin etukäteen.

    VastaaPoista
  2. Ensimmäistä kertaa blogissasi.
    Olet kohdannut suurimman surun mitä elämässä voi kokea.
    Niinpä lähettelen täältä voimahaleja sinulle...

    VastaaPoista
  3. Miten kauniita kuvia, ihan kuin jostain kirjasta. Sinulla on tosiaan silmää!


    Kaunista viikonloppua,
    t.kaikella... :)

    VastaaPoista
  4. Voi kertakaikkiaan aikaansaannoksiasi ja kuviasi, olet taitava ja vielä aikaansaavakin!

    Hyvää viikonloppua !!

    <3 Sara

    VastaaPoista
  5. Herkullisille näytti ruokasi ja suklaamuffinsit;) kauniissa kuvissasi!:)

    Hyvää naistenpäivää!

    VastaaPoista
  6. Voi kuinka kauniita kuvia! Kasvisruoka on kyllä on ihanaa, itse myös tykkään kovasti siitä, pitäisi vielä vaan perehtyä kokkaamiseen lisää. Iloista viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  7. ruokasi ja niiden esillelaitto näyttävät herkullisislta<3
    kuviasi on aina ilo katsella:)
    minun on kokattava joka päivä ja montaa lajia , siitä pitävät kolme miesta ja erilaiset mielihalut ja allergiat huolen:)
    itse syön etupäässä kasvisruokia , odotan vain kesää ja oman kasvimaan herkkuja<3
    leppoisaa sunnuntaipäivää sinulle ystäväni<3
    lämpimin halauksin, päivi

    VastaaPoista
  8. mukavan näköinen ruokakollaasi...namm,,,nammmmm...

    VastaaPoista
  9. hei!
    aivan upeita nuo pààsiàimunat,tahtoo myòs itselle!!
    muutenkin kaiki kuvasi ovat kauniita. tulee halu alkaa tekemàn jotain omaan kotiin!

    halauksia,
    mimi

    VastaaPoista
  10. Herkullinen ruokakollaasi! Ihanan kukan olet saanut :) Oikein mukavaa naistenpäivää sinulle!

    VastaaPoista
  11. LÄMMIN KIITOS TEILLE IHANAISET TAAS MIELTÄ LÄMMITTÄVISTÄ KOMMENTEISTA JA KEHUISTA! <3
    AURINKOISTA NAISTENPÄIVÄÄ!

    VastaaPoista
  12. Herkullinen kollaasi.....
    Onkos tuo muurinkello semmoinen kun menestyy kesällä pihapenkissäkin??
    Näyttää nätiltä!!
    Alempana upeita pääsiäismunia!!

    KAunista naistenpäivää sinulle!!

    VastaaPoista
  13. Ompas kaunis kollaasi... miulle taisi justiinsa tulla nälkä :)

    Mukavaa naistenpäivää!

    Halauksin,
    Kantriina

    VastaaPoista
  14. Ihania kuvia tosiaan ja kauniita asetteluita. Suussasulavia herkkuja olet taikonut.

    Maustesetti on oikein soma!
    Muurinkello tulee oikeuksiina kauniissa valkoisessa astiassa.

    VastaaPoista
  15. ihania herkkuja olet loihtinut ja kauniita kuvia.. minä olen pääasiassa myös kasvisruokailija ja nuo tekemäsi herkut kyllä saa veden kielelle nam=)

    VastaaPoista
  16. Heips, blogissani on sulle jotain jos vain tahdot sen käydä noutamassa.:)

    VastaaPoista
  17. Kauniita, herkullisia kuvia ja upea kollaasi :)! Ja aivan mahtavia nuo edellisen postauksen pääsiäismunat!!! Itselläni ei riittäisi kärsivällisyys eikä taidot moisten kaunokaisten tekemiseen. Pitääkin tulla huuto.nettiin kurkkimaan :).

    VastaaPoista
  18. Ihanan herkullinen kollaasi,voi vapaasti nauttia ilman yhtään kaloria,nam,nam.Kauniita pääsiäismunia..
    Mukavaa päivää sinulle<3

    VastaaPoista
  19. Ihanaa Naistenpäivää ja Ystävänpäivää Titille, joka on joka päivä!

    Voi kuinka kaunista silmänruokaa on edessäni...
    kuvakollaasi hurmaa kaikki sopien yhteen...

    Ihanaa päivää Titille ja kiitos!

    VastaaPoista

Iloitsen kommenteista!♥
Muistathan kuitenkin muotoilla sanasi niin ettet loukkaa ketään ja että olet valmis seisomaan sanojesi takana ihan omalla nimelläsikin.
Blogini on julkinen, mutta kirjoitan tänne OMIA näkemyksiäni ja ajatuksiani.
Jos tuntuu että haluat tuoda oman -eriävän- mielipiteesi julki, niin voit laittaa minulle sähköpostia. Näin vältymme turhilta reposteluilta kommentti boxissa!♥