keskiviikko 17. maaliskuuta 2010

Pientä päivitystä...


Minulla on ollut päiviä jolloin olen jaksanut tehdä asioita jotka monelle ovat jokapäiväisiä itsestäänselvyyksiä. Enemmän on kuitenkin niitä huonoja päiviä...
Olen tietoisesti jättänyt täällä niistä kertomisen. Yritän -niinkuin s
uinkin pystyn, pitämään tämän sellaisena "hyvänä henkireikänä". Jospa siten jaksaisin ajatella, että hyviäkin asioita on vaikka Lapseni menetinkin!
Olen jaksanut tehdä ruokaa (en edelleenkään joka päivä) ja toi
sinaan jopa kaksi ruokaa, -itselleni kasvisruokaa (jota mieskin syö) ja muille tavallista.
Eilen leivoin; -halusin tehdä sitä oikein "vanhanajan" rahkapiirakkaa (pullataikinasta koko uunipellin kokoinen) jota mummo teki kun olin lapsi. Samaista teki ja tekee yhä, äitini, -vain sillä erotuksella että minä käytin tavallisen rahkan seassa myös vaniljarahkaa. Sellaisia ei ollut lapsuudessani. Yleensä teen pääasiassa korvapuusteja, nyt myös pieni pitko miehelle. ;-)



Koristemunat ja tötteröt ovat viittävaille valmiit, -loppuviikosta kuvaan ja lähetän ne meilinä teille jotka tekeleitäni halusitte. Saatte katsoa kelpaavatko...
Melko hidasta hommaa on munien teko; ensin silppuan paperia pieniksi paloiksi, liotan niitä pehmeiksi sen jälkeen sauvasekoittimella ihan hienoksi. Taputtelen massan styrox-munien päälle ja kuivatan ne. Sekin kestää jonkinaikaa. Näin niitä kuivatan.




Hirssit ja quinoat ovat kiehumassa joten tänään on jaksettava valmistaa päivällinen, -ei tosin mitään sen ihmeellisempää, vain kasviksia ja tonnikalaa noiden sekaan. Ensin ajattelin laittaa soijasuikaleita, mutta mies varmaan söisi mieluummin tuota tonnikalaa. ;-)
Kun olen syönyt on sohvan vuoro. Olenhan aamulla lämmittänyt takkaa sekä pessyt pari koneellista pyykkiä ja myöhemmin tein pienen kävelylenkin, -olen siis sohvailuni ansainnut ;-)
Mies tulee 17 jälkeen ja Kuopus on isällään tämän viikon.


Näissä kuvissa joitakin löytöjäni kirpputorilta ja antiikkiliikkeestä. Tuosta ruokakellosta pidän kovasti ja vanhojen ruokailuvälineiden kauneutta ei uudet voita...

13 kommenttia:

  1. Olet kyllä ollut ahkera kaikesta huolimatta,todella kauniita munia ja isotöisiä niinkuin kuvailit.
    Kyllä niitä voimia vaan jostain aina löytyy vaikka välillä onkin voimat lopussa.Kaikkea hyvää ja jaksamisia sinulle Titti<3

    VastaaPoista
  2. oletpas ahkeroinut, jokaisella meillä on niitä ikäviä päiviä jolloin haluasi jäädä peiton alle:(
    jaksan kyllä odottaa munia, minulla ne ovat esillä muulloinkin kuin pääsiäisen aikaan, niin ihania ne ovat:)
    ja arvaan että isotöisiä, siksi luotankin sinuun noissa asioissa:)
    aurinkoisia ajatuksia sinulle, keskiviikko terkuin
    päivi

    VastaaPoista
  3. Ahkerahan sinä olet ollut. Niin hyvännäköisiä leipomuksiakin olet tehnyt.
    Arvelinkin jossain aikaisemmassa kommentissani, että munissa on paperimassaa päällä. Niistä tulee kaunis pinta.
    Kirppislöytösi ovat hienoja! Kello ja varsinkin lusikan kuviointi alapuolella on upea. Ennen sitä tehtiin kaunista!
    Voimia sinulle!

    VastaaPoista
  4. Wanhanajan rahkapiirakka ja korvapuustit saivat veden kielelle ja muistot omaan lapsuuteen jolloin äiti leipoi noita samoja makupaloja. Lettivehnästä en osaa tehdä, niistä tulee jotenkin kumman vänkyröitä ja sitten palavat päältä ja keskeltä raakoja.

    Itsellä on ollut 2 kk kipuja leikkauksen jälkeen ja monta monituista aikaa olen vain maannut tv-tuolissa ja katsellut elokuvia ihan vetämättömänä. Joskus taas on virtaa kuin pienessä pitäjässä, niin se ihmiselo menee. Tässä iässä antaa jo itselleen luvan olla vain, ei ole pakko jos ei jaksa.
    Joskus askartelen kuumeisen kiihkeästi jonkun jutun mielestäni pois ja sitten taas ollaan hiljaisuudessa ja mietitään, että mitä nyt - ei huvita mikään.
    Otanpa inspistä sinun töistäsi ja käyn kierroksella mitä olet tehnyt, sillä muutama munanen täällä odottaa päällystämistä.

    Aurinkoa päiviisi!

    VastaaPoista
  5. Kiitos Titti kauniista kommenteista joita aina jaksat lähettää vaikka itselläsi on rankkaa. Kauniita munia olet tehnyt ja parasta pullaa mitä tiedän, ei ole rahkapullaa voittanutta. Pitääpä tehdä pitkästä aikaa.
    Haluaisin sanoa sinulle jotain rohkaisevaa mutta olen sanaton. Voimia !
    terv.Maiju

    VastaaPoista
  6. Tuollainen olotila on minulle tuttua, sillä minullakin on masennus. Tosin tilanteemme ovat kovin erilaiset.

    Ihanaa pääsiäistunnelmaa blogissasi.:)

    Katselin tuota kaunista banneriasi. Ovatko kuvat vanhoja sukulaisia, vai kirpputorilöytöjä? Niin kauniita tyttösiä.

    Kauniita tosiaan myös nuo vanhat ruokailuvälineet.

    Voimia ja aurinkoa sinne!
    Paula

    VastaaPoista
  7. Heipsan Titti! Laitatko massan sekaan jotain liimaa tms?Mullakin munat odottaa tekijäänsä;-))
    Todella kauniita ovat askartelusi:-)
    Mukavaa torstaita!

    VastaaPoista
  8. Ps. Minäkin omistan yhden tekemäsi kauniin munan:-)) Sain sen Ainosofialta lahjaksi:-)

    VastaaPoista
  9. Valtavasti olet taas saanut aikaan kaikkea!

    VastaaPoista
  10. Kiitos ystävät ihanaiset kauniista sanoistanne. Vaikken aina muistakkaan täällä kiittää, niin jokainen sana lämmittää mieletäni todella!
    Paula kyseli yläbannerin kuvista, -ne ovat ihan netistä löytyneitä, valitettavasti en muista mistä...
    Arjalle kävinkin jo kertomassa, että näissä munissa paperimassan seassa on askarteluliimaa mutta olen käyttänyt liisteriäkin.

    VastaaPoista
  11. Oikun mukava oli nähdä miten sinä noita muniasi teet.
    Näyttää työläältä ja olisipa kiva kokeilla itsekkin joskus.

    Tosiaan annoin Arjalle (raskin) yhden sinun tekemän munan.
    Yhdessä niitä ihasteltiin :)

    Taitava olet tekemään asian kuin asian. Rahkapiirakankin :)

    Eikö olekkin kumma miten noissa vanhoissa tavaroissa on ihan eri tatsi kuin uusissa.

    Mukavaa viikonloppua sinulle jo toivottelen mikäli ei tule uutta postausta.
    Viikonlopulle olen jättänyt niin paljon töitä etten tiedä joutaako täällä bloggailemaan.
    Aina sitä kuitenkin välillä yrittää tänne aikaa säästää ;)

    VastaaPoista
  12. Oletpa ollut ahkera! Voi, tuskin maltan odottaa kuvia :) Ihania löytöjä olet tehnyt, vanhat ruokailuvälineet ovat sitten kauniita! Mukavaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
  13. Voi kamaluuden kamaluus, minun alkoi tehdä ihan hillittömästi mieli RAHKAPIIRAKKAA! Tuolla sen palaset kuvassa kurkistelevat niin herkullisen näköisenä... :)

    VastaaPoista

Iloitsen kommenteista!♥
Muistathan kuitenkin muotoilla sanasi niin ettet loukkaa ketään ja että olet valmis seisomaan sanojesi takana ihan omalla nimelläsikin.
Blogini on julkinen, mutta kirjoitan tänne OMIA näkemyksiäni ja ajatuksiani.
Jos tuntuu että haluat tuoda oman -eriävän- mielipiteesi julki, niin voit laittaa minulle sähköpostia. Näin vältymme turhilta reposteluilta kommentti boxissa!♥