sunnuntai 13. helmikuuta 2011

Auringon säteitä...

Tänään on ollut todella kaunis talvinen sää! Kuvailin joitakin kohtia kodista kun auringon valo osui niin kauniisti.

Tässä "munakaapissa" on tekemiäni vintage-koristemunia ympäri vuoden.


Kevään lähestyessä otan joitakin koristemunia enemmän esille.


En ole ollenkaan tekokukkien ystävä, mutta näin talvisin kun ei omasta puutarhasta kukkia saa, ja kaupasta ostetut ovat kuihtuneet, saatan laittaa tekokukkia näkyville.



Nautin siis auringon paisteesta sisällä, (ulkona oli yli 20 astetta pakkasta) ja leivoin aamulla piimä-spelttisämpylöitä. Kokeilin myös uudessa Maalaisunelma lehdessä ollutta "Maapähkinäistä mutakakkua." Emme ole vielä maistaneet, -jälkiruuaksi sitten.


Hiukan olen siis jaksanut touhuta kotona, -perjantaina jopa siivosin piiiitkästä aikaa.
Ihan normaalit kotiaskareetkin kun ovat yhä edelleen minulla "työn ja tuskan takana..."
Olen aina ennen niistä nauttinut ja mielelläni tehnyt, mutta nykyisin on kaikki toisin...

Pyysin miestä kauppareissulta tuomaan jotakin kukkaa, -niitä kun on aina mukava laittaa siivouksen jälkeen pöydälle. Mies ei ollut tyytyväinen tavaratalon kukkavalikoimaan, vaan oli hakenut naapurustossamme olevalta kauppapuutarha Sohlmanilta. Sielläkään ei kuulemma valkoisissa kukissa valikoima ollut kovin kaksinen. Sain kolme suurta ja upeaa tulilatvaa
,
-ei meinannut löytyä sopivan kokoisia koristeruukkuja näille kukille!


Loppuun vielä kuva ihanista pitsi poposista... Sillon kun olin flunssassa enkä voinut muuta kuin makoilla sohvalla, niin otin miehen läppärin vatsan päälle ja surffailin mm. Huutonetissä, josta silmiini osuivat nämä kaunokaiset. Ihan kodin koristeeksi ja sisustus esineeksi ne ostin.
Kenkien päällä näkyvät kynsikkäät ostin Pepiltä. Ovat niin kauniit!!





AURINKOISTA ALKAVAA VIIKKOA JA OIKEIN LÄMMIN VIRTUAALI HALAUS HUOMISELLE YSTÄVÄNPÄIVÄLLE

22 kommenttia:

  1. Onpa kauniit kengät.
    Upea tulilatva. Ihanaa kun miehesi noin vaivaa näkevä.
    Kauniita kuvia taas kodistasi.
    Ihana munakaappi suloisine munineen.
    Voimia alkavaan uuteen viikkoon!<3

    VastaaPoista
  2. Voi miten ihania juttuja ja kauniita kuvia jälleen! <3

    Itsekään en ole mikään tekokukkien ystävä, mutta on meille kuitenkin muutama "ikivihreä" rantautunut myös.

    Mukavaa ystävänpäivää huomiselle ja muutenkin kivaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  3. Ihania valoa tulvivia kuvia!!! Ja tuo suklaakakku näyttää niiiiin houkuttelevalta!!

    Pitsipoposi näyttävät myös söpösiltä!
    Samoin Pepin kutomat kynsikkäät - minunkin piti saada samanlaiset :DDD
    ja Pepi toteuttikin toiveeni!

    Hyvää ystävänpäivää sinulle Titti!

    VastaaPoista
  4. Kaunista, kaunista taas täällä! Mutakakku näyttää herkulliselta ja varmasti sitä onkin:) Mukavaa ystävänpäivää sinulle myös <3

    VastaaPoista
  5. VOi miten kauniita kuvia ja hyvää ystävänpäivää myös sinullekkin
    Halauksin Nina

    VastaaPoista
  6. Ihanan keväisiä pilkahduksia alkaa näkyä joka blogissa -ei uskoisi, että ulkona on mitä on :D

    Täällä pinkki lisääntyy -ihan melkein katseen voimalla..

    Onpas kauniiseen seuraan kynsikkäät päässeet!

    VastaaPoista
  7. Kauniisti aurinko on hellinyt kotianne :) Keväisen piristäviä kuvia!

    Kaunista alkavaa viikkoa sinne!

    VastaaPoista
  8. Siis niin kaunista ja ihania nuo munat ja mullahan on ONNI omistaa niitä muutama=) Vieläköhän niitä saa tilailla ja niitä tötteröitä myös....pääsiäinen onkin nyt hiukan myöhemmin!

    VastaaPoista
  9. Hei Titti,
    voi miten suloisia kuvia sinulla taas täällä.
    Sinun muniasi täälläkin on jo esillä - ne ovat tosi kauniita. Ja olet mielessä kun niitä katson.

    Nuo kengät ovat ihanat ihanat oijoi!!

    Hyvää Ystävänpäivää sinulle <3

    VastaaPoista
  10. Niin kauniita kuvia! Ihania munia
    ja söpöt popot ja kynsikkäät...
    Komeat tulilatvat miehesi löysi.
    Ihanaa ystävänpäivää sinulle,
    toivoo johanna r

    VastaaPoista
  11. Uhkeat tulilatvat miehesi löysikin.
    Ihanaa että jaksoi etsiä niitä.
    Halaus ystävänpäivänä sinulle!

    VastaaPoista
  12. Hyvää Ystävänpäivää blogiystäväin!

    VastaaPoista
  13. Ystävänpäivähalaus myös Sinulle!
    Ihanat kengät ja tosi hyvän näköinen kakku! Toivottavasti myös maku oli herkullinen.
    Ja jälleen kerran niin kauniita kuvia, että päivä on taas pelastettu!

    VastaaPoista
  14. Ihania kuvia! Oikein Hyvää Ystävänpäivää:)

    VastaaPoista
  15. Ihania kuvia, niistä huokuu kauneus ja jonkinlainen puhtaus, kai se on tuo valkoinen väri.
    "Yksi toive ois nyt mulla, voisinpa mä hetken lintu olla. Ikkunastas kurkistaisin ja Hyvää Ystävänpäivää toivottaisin."♥

    VastaaPoista
  16. Kauniita ja auringon kultaamia kuvia sinulla täällä!

    Oikein hyvää ystävänpäivää sinulle! :)

    VastaaPoista
  17. Ihanan kauniita kuvia. Kyllä nuo kukka-asetelmasi on NiiiiiN tavattoman tyylikkäitä.
    Aurinkoa päivääsi! Voi hyvin!

    -Ritva-

    VastaaPoista
  18. Oletpa laittanut esille paljon kaunista, kaikki on niin kaunista en mitään lähde erittelemään...
    tulin toivottamaan sinulle Titti ystäväni hyvää ystävänpäivää halauksen kera.

    VastaaPoista
  19. Taas niin kaunista täällä... Oliko hyvää tuo maapähkinämutakakku? Katselin myös ohjetta, mutta en ole vielä tehnyt...
    Hyvää Ystävänpäivää!

    VastaaPoista
  20. Ystävänpäiväterveiset Titille!
    Riitta

    VastaaPoista
  21. OI MIKÄ MÄÄRÄ TÄÄLLÄ ON IHANIA KOMMENTTEJA, KAUNIITA SANOJA JA TOIVOTUKSIA!
    SUURET JA LÄMPÖISET KIITOKSET!!♥♥
    TIETÄISITTEPÄ MITEN KIVALTA TUNTUU... TÄMÄ VIRTUAALI ELÄMÄ ON MINULLE NIIN OMIAAN! ;-)

    VastaaPoista

Iloitsen kommenteista!♥
Muistathan kuitenkin muotoilla sanasi niin ettet loukkaa ketään ja että olet valmis seisomaan sanojesi takana ihan omalla nimelläsikin.
Blogini on julkinen, mutta kirjoitan tänne OMIA näkemyksiäni ja ajatuksiani.
Jos tuntuu että haluat tuoda oman -eriävän- mielipiteesi julki, niin voit laittaa minulle sähköpostia. Näin vältymme turhilta reposteluilta kommentti boxissa!♥