keskiviikko 16. helmikuuta 2011

Aurinkoa ja askartelua...

Lämpimät kiitokset kaikille ihanista kommenteista ja tervehdyksistä edellisessä postauksessa! Minulle on iso juttu kun saan niitä lukea, -sitä kun päivät pitkät on yksin kotona. (jota en toki valita!!)

Olen taas kuvaillut auringonsäteitä kodissamme, -ihana on auringon paiste, mutta paljastaa armotta myös pölyn yms. !! Se ei ole kiva!



Sisko piipahti maanantaina, -katsoimme isän juhlista otettuja kuvia. Hän toi minulle kauniin ystävänpäiväkimpun...


Sunnuntaina loppuu HUUTONET myyntini. Ensimmäistä kertaa taitaa käydä niin etteivät tekeleeni menekkään kaupaksi yhtä hyvin kuin aiemmin... :(
Olen miettinyt että hintojen nosto ei tainnutkaan olla hyvä idea. Moni on minulle sanonut että myyn turhan halvalla ja niinpä nostin vähän hintoja... Se oli siis virhe!
Toki sekin voi vaikuttaa, että mm. noita tyynyliinoja kuvalla on muillakin nykyisin myynnissä... Täytyisi siis keksiä jotakin uutta!
Olenkin koittanut, kun olen jaksanut, askarrella jotakin. On edelleen hyvää terapiaa minulle, kun vain saan aloitettua.
Koristemunia ja tötteröitä on tällä hetkellä työn alla.


Pieniä pahvirasioita olen myös tuunannut uuteen uskoon.


En minä pysty itselläni kaikkia tekeleitäni pitämään ja säästämään... Mutta kun käsillä tekeminen on hyvää terapiaa -silloin kun sitä jaksan tehdä- niin tehtävä on!!
Koitan sitten joskus jossakin vaiheessa Huutonetin tai blogini kautta yrittäisin taas kaupata.

13 kommenttia:

  1. Voi miten kauniita rasioita :) Koristemunat voisi olla kyllä mukava askartelu... Täytyykin pistää mietintään ;)

    VastaaPoista
  2. Hei Titti!
    Luulenpa, että ainakin ensin kannattaa myydä blogin kautta, vaikka ainakin jouluna tais mennä miltei kaikki tuotteesi :)
    Se on niin kiva kun saa minkä haluaa, eikä tarvitse seurata milloin huudot umpeutuu.

    Nättiä näyttää taas olevan tekeillä ♥

    VastaaPoista
  3. Auringon säteet tekevät meille niin hyvää pitkän pimeän kauden jälkeen...:))
    Kauniita rasioita olet tehnyt...:))
    Mukavaa keskiviikkoa!!
    Lämpöisin terkuin Jaana

    VastaaPoista
  4. Voi miten IHANA ruusukimppu!
    Kauniita rasioita olet askarrellut, tosi viehättäviä.
    Valoa päiviisi, aurinkohan piristää meitä kaikkia. Voi hyvin! :)

    -Ritva-

    VastaaPoista
  5. Kauniita rasioita olet tehnyt.. Tule käymään minulla on arvonta... Tervetuloa !
    Kraam
    Sanne

    VastaaPoista
  6. Kaunis ruusukimppu!
    Ihania rasioita!
    Titti..sinun tekemät munat ovat kyllä ihan omaa luokkaansa.!!!
    Halaus sinulle<3

    VastaaPoista
  7. Söpöjä munia ja rasioita! Ne viedään takuulla käsistä, jos myyntiin laitat. Olet tosi taitava!
    Paistetta päiviisi, toivoo johanna r.

    VastaaPoista
  8. Titti hyvä - ei sinun tyynynpäällisesi ole kalliita.
    Anna vaan hintojen olla.
    Laita uudelleen tuonne myyntiin.
    Menevät varmasti kun ostaja kohtaa tuotteen.
    Minä tykkään noista kovasti, mutta kun mulla on kaapit täynnä noita tyynynpäällisiä niin on pakko vetää johonkin se raja.

    Rasiasi ovat myös valloittavia.

    Mukavaa torstaita sinulle ~♥~

    VastaaPoista
  9. Heippa!

    Tulin heti kurkkimaan sinun blogiasi. Ihana :)
    Ja tottakai saat laittaa blogilistallesi minut.
    Ihanaa viikonloppua sinulle :)

    T.Henriikka

    VastaaPoista
  10. Helkkari, huomasin etten ollut sun lukijasi vaikka luen pitkään ja hartaasti :D
    Tulipa korjattua asianlaita!

    Viikonloppuja!!

    VastaaPoista
  11. Hei Titti!

    Minä olisin halukas ostamaan jällen sinun tekemiä munia! ovathan ne NIIN kauniita!!
    Onko sinulle ne vielä tekeillä?
    Tuunatut rasiat myös ihastuttavia!

    -Karita

    VastaaPoista
  12. Hei! Huutonetissä on niin paljon muitakin myyjiä, jotka myös haluaisivat saada tavaroitaan myytyä ja tarvitsisivat rahaa, mutta ei ole blogia missä mainostaa myyntiään. Olen sun myyntejä huutonetissä katsellut kun olet mainostellut ja sulla menee tavarat todella hyvin kaupaksi moneen muuhun verrattuna.
    - Tiina -

    VastaaPoista
  13. Suuret kiitokset ihanista kommenteistanne!♥

    Karita, minulla on teon alla juuri koristemunia, -otan pikimmiten sinuun yhteyttä!

    Tiina, sinulle myös kiitos, -minun ei missään nimessä ole tarkoitus mitenkään "valittaa", -olen ikionnellinen jokaisesta kaupasta jonka saan! Itseäni ei kiinnosta seurata muiden myyntejä.
    Minulla on onni kun blogini kautta (kenen tahansahan on mahdollista tällainen itselleen tehdä)
    olen saanut IHANIA ihmisiä jotka vuosi toisensa jälkeen haluavat töitäni, -ilman Huutonettiäkin!

    VastaaPoista

Iloitsen kommenteista!♥
Muistathan kuitenkin muotoilla sanasi niin ettet loukkaa ketään ja että olet valmis seisomaan sanojesi takana ihan omalla nimelläsikin.
Blogini on julkinen, mutta kirjoitan tänne OMIA näkemyksiäni ja ajatuksiani.
Jos tuntuu että haluat tuoda oman -eriävän- mielipiteesi julki, niin voit laittaa minulle sähköpostia. Näin vältymme turhilta reposteluilta kommentti boxissa!♥