lauantai 14. toukokuuta 2011

Pihapuuhia, uusi Pupu-herra ja kankaita...

Otsikko kertookin pääpirteittäin viimeajan kuulumisia.
Se, mitä se ei kerro, -on se jolle ei edelleenkään ole sanoja...

Eilen, tai tarkemmin to-pe välisenä yönä tuli kolme vuotta Esikoisen menehtymisestä... Äitienpäivästä lähtien olen ollut niin itkuinen.
Kuten olen joskus aiemminkin todennut, niin suru on muuttanut muotoaan, mutta on edelleen suuri ja voimakas, -on läsnä aamusta iltaan ja yölläkin.
Kolme vuotta on vielä lyhyt aika oman Lapsen yllättävässä menettämisessä... Hän kuoli kolme vuotta sitten, hän on kuollut nyt ja aina. Se ei miksikään muutu, -ja minä vain yritän opetella elämään tämän kanssa. 


Ystävät ja läheiset ovat käyneet haudalla; kukkia ja kynttilöitä on paljon!

Nyt otsikon muihin aiheisiin. Pupu perheeni on kasvanut yhdellä jäsenellä, 
Bob muutti meille Pikku-Iidan Puodista. Tarjalla on myös ihana blogi 
On aina ihanaa saada paketti Tarjalta, -hän paketoi niin kauniisti kaiken!




Seuraava aihe on meidän piha... 
Puutarhatyöt ovat aina olleet minulle mieleisiä, -ja vaikka kolmen vuoden ajan on keväät olleet raskasta aikaa, niin olen kuitenkin jonkun verran jaksanut tehdä.. 
Kankeus ja ylipaino ovat haitanneet tänä vuonna jonkinverran ;-). 
En tästä nuorene ja puutarhamme ei ole ihan pieni pläntti, niin ajattelin että mahdollisimman helppohoitoisen koittaisin siitä saada; mitä vähemmän paljasta pintaa (maassa siis) niin sitä vähemmän kai rikkaruohojakin... 
Kuvissa paljasta/tyhjää näkyy paljonkin, mutta ajattelin että josko niihin kohtiin vaikka kesäkukkia ennenkuin havut kasvavat suuremmiksi.
Joka vuosi häviän taistelun rikkaruohoille, suurimpana harminani vuohenputki joka oli vallannut yhden perenna penkkini lähes kokonaan. 
Vuohenputkeahan voi käyttää ruuanlaitossa ja niin olen tehnytkin, muttei sellaista määrää pysty kyllä kukaan syömään... ;-)

Olin päättänyt että nyt tänä vuonna kaivan ne ylös siitä yhdestä penkistä, ja vuoraan maan katekankaalla. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, mutta ilman omaa rakasta Pihasuunnittelija/Puutarhuriani olisi tuo homma saattanut jäädä tekemättä... 
Siis Rakas Isosiskoni pisti hihat heilumaan ja niin homma lähti käyntiin!!
Rakastan erilaisia kukkia, perennoja ym. mutta nyt surutta nostimme kaikki mitä näkyi, ylös maasta. Tiedän että jotakin jäi vielä kun ei kasvu ollut vielä alkanut kaikilla, mutta eipä tuo niin vakavaa ole. Osa on istutettu uusille paikoille ja osa odottaa vielä minun istutus inspiraatiotani!
Siskolla oli -ja on edelleen- hyviä ideoita, mutta naureskeli että hänen pitää tietenkin aina ensin varmistaa minulta. 
JOS nyt joku miettii, että onko siskoni puutarhuri tms. -niin kerrottakoon, että ei ole! On vain erittäin tarmokas ja rakastaa pihatöitä. Hän asuu kerrostalossa joten siellä niitä ei paljon tehdä, -mutta näkisittepä kauniin lasitetun parvekkeensa!!  
Seuraavassa kollaasissa muutama kuva kohteestamme, -seuraava kohde on jo aloitettu, -mutta jouduin sanomaan siskolle, että ihanaa kun tulet ja autat, mutta nyt pysyt kyllä muutaman päivän pois täältä, -minulla ei kunto kestä!!
Ja teimme niitä hommia alkuviikosta jolloin oli hellettä!
Apurina hääri myös ihana ystäväni Otto, -siskon keskimmäisen tyttären chihu.
Kaikille apureille karvoihin katsomatta, ISO JA LÄMMIN KIITOS!
 

Ja vielä tähän loppuun kangas asiaa. Ompelu intonkin on ollut täysin hukassa, mutta nyt olen löytänyt netin ihmeellisestä maailmasta kangas-kaupat!! 
Voi mitä kaikkea kaunista niistä löytyykään. Lisäksi olen "oppinut" Huutonetissä itsekkin ostamaan toisilta. ;-) Kivoja löytöjä olen sielläkin tehnyt. Terveisiä ja kiitokset jos joku ihanista kauppa-kumppaneista sattuu täällä piipahtamaan!

Minun "tuote-merkkinihän" on vuosia ollut nämä vaaleat/valkoiset tekeleet kauniilla vintage yms. kuvilla. Nyt olen huomannut että Huutonetissä samantyylisiä on kaupan todella paljon ja mietinkin että koittaisin jotakin muutakin välillä. Tuosta "tavara-merkistäni" en kuitenkaan luovu!!
Siltä varalta että jos joku nyt miettii että miten niin muka minun tavara-merkkini... Huomatkaa sitaatit sanan kohdalla!! Ei todellakaan ole minun yksinoikeuttani enkä missään nimessä sitä tarkoita. Se vain on aina ollut se mitä minä teen, -eikä niitä silloin vuosia sitten tainnut olla kovinkaan montaa minun lisäkseni. Olenkin itseasiassa tehnyt sillä tyylillä monenlaista, -koristemunista, patalappuihin,pannumyssyihin ja tyynyliinoihin. Oi, ja muistan kun tein niitä pyykkipoikapusseja jokunen vuosi sitten. Täytyykin ottaa niitä taas työn alle kun inspiraatio löytyy.

Nyt kuitenkin siis netti-kangaskaupoista sekä Huutonetistä olen ostanut värikkäitä ja ihan erilaisia kankaita. Se, -keksinkö näistä jotakin uutta kivaa, on jo sitten ihan toinen juttu!! ;-)   
Ihana näitä herkullisen suloisia kankaita on kuitenkin hypistellä!






KAIKILLE TÄÄLLÄ PIIPAHTAVILLE TOIVOTAN KAUNIITA JA AURINKOISIA PÄIVIÄ! 
JA TE BLOGI-YSTÄNI JOTKA MINUT TÄÄLLÄ TUNNETTE, NIIN MUISTATTEHAN, ETTÄ VIERAILEN KYLLÄ EDELLEEN PIKAISESTI BLOGEISSANNE, NYT ON JONKIN AIKAA OLLUT NIIN ETTEI VAIN OLE JAKSANUT KOMMENTOIDA... LUOTAN ETTÄ YMMÄRRÄTTE, -AJATUKSISSANI OLETTE SIIS EDELLEENKIN!! 
TOIVOTAAN ETTÄ TÄMÄ TÄSTÄ HELPOTTUU JA MUUTTUU, NIIN VOIMME TAAS JAKAA KOMMENTTI-BOXEISSA AJATUKSIAMME... 

                         

13 kommenttia:

  1. Hei Titti.
    Ihania kankaita olet löytänytkin. Netti on hyvä kankaiden ostopaikka, kun kaupunkien kangaskaupat ovat vähentyneet valtavasti.

    Olen ajatellut sinua paljon, sitä miten olet jaksanut tämän raskaan ajan.Voimaa sinulle ja auttavia enkeleitä vierellesi olen pyytänyt.
    Toivottavasti kaunis kevät ja tuleva kesä jälleen helpottavat oloasi.
    Halauksin♥
    -Hanne-

    VastaaPoista
  2. Moi Titti! Pitkästä aikaa...lähetätkö mulle sun osoitteen olis postia tulossa (:
    ISOOO voima hali ja valoa vaikeisiin hetkiin.

    VastaaPoista
  3. Ihania kankaita, nyt vain jään odottelemaan kuvia, mitä niistä olet tehnyt, sinulla kun on taitoa ja näkemystä kaikkeen kauniiseen.
    Rakkauden jäljet eivät häviä. Kaikki on tallella sydämessä, muistoissa. Ja tuo kaikki on jättänyt minuun pysyvän jäljen. Hanna Ekola.
    Luin eilen Hannan uuden kirjan.
    Olet ajatuksissani, Titti♥

    VastaaPoista
  4. Kolme vuotta ei ole pitkä aika - mutta aina se on kuitenkin elämää eteenpäin.
    Ihanaa että poikasi elää niin monen muistoissa.

    Kauniita ja hauskoja kankaita oletkin löytänyt, saadaan varmaan jossain vaiheessa nähdä mitä kaikkea olet niistä keksinyt.

    Ja vuohenputkea vastaan tuntuu moni käyvän jatkuvaa taistoa, se valloittaa tosi nopeasti kukkapenkit.

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  5. Sielläpä pupu-trio istuskelee sohvan sopukoissa =)

    Ihastellut olen myös Bob-pupusta, mutta korkea hinta on lykännyt ostopäätöstäni. Toisinaan löytyy onneksi jotakin Mailegia myös tarjouskorien puolelta.

    Toivottavasti saat laajasta valikoimasta kankaita jotakin mukavaa aikaiseksi ;)

    Sunnuntain jatkoa!

    Titta

    VastaaPoista
  6. Voimia sinulle, ystäväiseni.

    Puutarhastasi tulee varmasti kaunis ja hyvä, että saa helppohoitoisuutta myös samalla.

    Ihania kankaita, varmasti loihdit jotain upeaa niistä.

    VastaaPoista
  7. Voimia Titti näihin vaikeisiin päiviin!

    VastaaPoista
  8. Suloisia pupuja ja niitähän on sinulla kohta koko perhe! :)
    Puutarhahommissa on minullakin aika kulunut, vaikka ne on tuntuneet minustakin hiukan työläiltä. Nyt tänään onneksi sataa ja taimet saavat vettä luonnostaan.

    Kaunis kangaskollaasi, viehättäviä kuoseja.

    Voimia ja jaksuja sinulle Titti! :)

    VastaaPoista
  9. Hei, rakas ystäväni, kevät on sinulle surun aikaa, toivon kuitenkin, että jaksat puuhastella pihalla kukkien kanssa, se on niin terapeuttista, voi kasvattaa uudelleen jotain ainutlaatuisen kaunista.
    Minullakin on ollut vähän turhan kiireistä, niin, etten ole kerennyt kyläilemään blogiystävien luona niin usein kuin olisin halunnut.
    Onnea muuten sinulle myös, kultapojasta...:) hieno juttu, tuo kultahuuma...!

    Ihanaa ja aurinkoista kevään jatkoa Titti, ollaan yhteyksissä, oletko muuten tulossa Billnäsiin silloin kuun lopulla?

    -Tuija-

    VastaaPoista
  10. Oi, miten kaunis blogi sulla on..mun tulee liian harvoin katseltua muiden blogeja..kaikkea hyvää Sinulle toivottaa romulyyli-riitta

    VastaaPoista
  11. Uusi gentlemanni on niin suloinen.
    Täällä myös aika on mennyt pihalla touhutessa.
    Lämpimät halaukset sinne.
    ♥ -tiina.

    VastaaPoista
  12. Kiitos Titti postauksestasi ja pusihalit meiltä molemmilta olet ajatuksissani ja kerkisit tulla ennen minua... ja Otolle myös hellät katseet ja paijaukset..ja kaunis kiitos rakkaalle siskollesi minunkin puolestani, kun on seuranasi ja apunasi puutarhan hoidossa nauttien!
    Olen käynyt ainoastaan vastavierailulla...juu on niin monia juttua mitä ajatella...kaikki ei ole vaan ilon kanssa temmelleystä minullakaan...
    Vuohenputkien kanssa olen minäkin saanut aikani viettää ja ei niiltä valkojuurilta mihinkään pääse ne kun ovat niin pitkiä...mutta teet oikein tai teette kun laitatte katekangasta, mutta on se vaan niin sitkeä putki,.. riittäisi hyvin pupusille syötävää) meillä citykanit näyttävät niitä karttavan.
    Kauniita kankakaita sinulla ja on ihanaa hypistellä kaikkea kaunista!

    Lämmin halirutistuskin täältäkin ja tiedä, että olet ajatuksissani,
    soitellaan!)

    VastaaPoista

Iloitsen kommenteista!♥
Muistathan kuitenkin muotoilla sanasi niin ettet loukkaa ketään ja että olet valmis seisomaan sanojesi takana ihan omalla nimelläsikin.
Blogini on julkinen, mutta kirjoitan tänne OMIA näkemyksiäni ja ajatuksiani.
Jos tuntuu että haluat tuoda oman -eriävän- mielipiteesi julki, niin voit laittaa minulle sähköpostia. Näin vältymme turhilta reposteluilta kommentti boxissa!♥