torstai 4. toukokuuta 2017

Ei mitään uutta auringon alla...


Täällä eletään normaalia rauhallista elämää, -lämpimiä päiviä odotellen.
On niitä pari tässä nyt ollut, mutta ei mitään t-paita keliä kuitenkaan.

Vappu oli ja meni, -vietimme sen kotona ihan kahdestaan.
Mies innostui tekemään munkkeja.

 

Sain mieheltäni Vappu-kukan, -kauniin ruukkuruusun ja takametsästä keräsin pienen kimpun valkovuokkoja.







Kodissa ei mitään uutta ole tapahtunut sisustus rintamalla, -kun jokin vuosi sitten luovuin suuresta määrästä tavaraa, niin päätin että shoppailu saa vähentyä, -ja aika hyvin on pitänyt.
Otin jo jokin aika sitten rhodosta pari oksaa maljakkoon, -kauan kesti mutta viimein kukat avautuivat!




Kurkut tekevät jo satoa sisällä... Saa nähdä miten käy sitten kun viimein siirrän ne suurempiin astioihin ja kasvihuoneeseen.




Horta aika alkaa olla käsillä, -viime vuonna tähän aikaan olin jo löytänyt vaikka mitä ihanaa vihreää.
Nyt kylmä kevät on selvästi vaikuttanut myös niihin.
Salaattiin olen jo hakenut pihalta vuohenputkea.
Aamusmoothieen olen käyttänyt viime vuotista kuivaamaani hortaa.




Pian haen pihalta hortaa myös leivälle.


Ompeluksia syntyy vaihtelevalla menestyksellä.



 
Ihanaa ja aurinkoista viikonloppua kaikille!🌞


14 kommenttia:

  1. Ihania kuvia!Sulla on kätevä mies,kun leipoo.Nuo kasvit ovat jo noin isoja,mulla ei vielä mitään kasvamassa.Kauniit ompelukset olet tehnyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana Aikku!♥
      Mies tosiaan aina silloin tällöin innostuu leipomaaan, ruuanlaittajana hän on ihan huippu.
      Jos olisin tiennyt kurkkujen noin hyvin kasvavan niin olisin kylvännyt myöhemmin.

      Poista
  2. Kerrassan ihanat kuvat.Sinulla kultainen mies:).ja niin kauniita ompeluksia,sinulla hyvä "värisilmä"
    Mulla välivuosi puutarhajuttuissa;)
    ...mutta älä sinä :) kitke kaikkia "elämänlankoja"...rikkaruohoina,jotta minä saan jonkun alun tänne pohojolaan..
    Palataan asiaan kun meiän lumet sulaneet...loppukuusta:)...ehkä ???

    -lasienkeli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, olet ollut ajatuksissani Lasienkeli!♥
      Kunhan elämänlanka alkaa kasvaa niin varoen otan sinulle talteen!
      Ihanaa viikonloppua, -voi hyvin!♥

      Poista
  3. Upeita kuvia. Oletpa ommellut hauskoja ompeluksia. Munkkeja mmmmm.... Pitääkin näyttää postaus ukkelille :D

    VastaaPoista
  4. Ihanat kuvat ja tarina niin rauhoittavan rauhallista. On Sinulla ihana mies, voi kun saisin minäkin joskus leipomuksia. Mieheni leipoi kyllä silloin joskus nuorena. Ihanat ompelukset, ne on niin kauniin tyylikkäitä. Mukavaa kesäperjantaipäivää Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana Leena!♥
      Mies aina joskus saa noita leipomis-inpiraatioita!☺
      Ruokaa hän on kova tekemään, -joskus melkein harmittaa- minäkin kun tykkään kokata!☺

      Poista
  5. Ihanat kuvat ja niin kaunis koti <3
    Kivaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  6. onpa kurkut jo hienossa kasvussa!

    VastaaPoista
  7. Ihanaa Äitienpäivää sinulle <3

    Suvi

    VastaaPoista

Iloitsen kommenteista!♥
Muistathan kuitenkin muotoilla sanasi niin ettet loukkaa ketään ja että olet valmis seisomaan sanojesi takana ihan omalla nimelläsikin.
Blogini on julkinen, mutta kirjoitan tänne OMIA näkemyksiäni ja ajatuksiani.
Jos tuntuu että haluat tuoda oman -eriävän- mielipiteesi julki, niin voit laittaa minulle sähköpostia. Näin vältymme turhilta reposteluilta kommentti boxissa!♥