torstai 16. lokakuuta 2008

Työhön paluu siirtyy...

Lämpimät kiitokset teille kaikille jotka kommentoitte työhön paluutani!
Tilanne on nyt kuitenkin muuttunut. Olin siis valmis palaamaan töihin koska psykiatri niin oli päättänyt.
Sen tarkemmin tässä kertomatta totean, että sairausloman jatkaminen lähti pomosta sekä
työpaikan lääkäristä. Olen heille kiitollinen! Vaikkei minulla mitään työhön paluuta vastaan ollutkaan, niin en kuitenkaan tuntenut itseäni "täysin valmiiksi". Kuukauden nyt ainakin olen vielä sairaslomalla. Päivä kerrallaan yritän mennä, ja kun työhön palaan, niin se tehdään työkokeiluna ja saan siis aloittaa lyhyemmällä päivällä. Kuten oli tämän aiemmankin tarkoituksena.

Kävimme tässä yhtenä päivänä äidin kanssa kirpputorilla ja siellä on eteisessä sellainen pöytä josta saa ottaa siihen jätettyjä tavaroita. Yleensä en sitä edes tarkastele, sillä tavarat ovat aivan roinaa. Nyt kuitenkin löysin neljä kaunista valkoista kahvikuppia. Ja otettavahan ne oli.
(vaikka niitä ennestäänkin jo jokunen on...)


Eipä puutu enää kuin kahvivieraat... Niitä meillä ei juurikaan ole käynyt, sillä minulla ei ole voimia kutsua ja kestitä vieraita. Siinähän tietysti olisi yksi "askel" jonka toteuttamista voisi kokeilla, mutta vielä kuitenkaan ei ole sen aika...

Tuolla samaisella kirpparilla kierrellessämme sattui silmiini eräässä myyntipaikassa jotakin tuttua... Minun ompelemani vintage-sisustussydän sekä minun kauniisti paketoima saippua. Muutama viikko sitten myin niitä toisella kirpputorilla...
Tottakai jokainen tekee omille ostamilleen tavaroille mitä haluaa; -mutta väkisinkin heräsi kysymys, että onkohan kyseinen henkilö todella ostanut ne muutama viikko sitten viereiseltä kirpputorilta, huomannut ettei pidäkkään niistä ja päättänyt myydä toisella kirpparilla...

Kirpputoreiltahan lähtee tavaraa paljon kassan ohi...

Kirpparilla sanoin äidilleni, että jos jossakin näkee vanhoja kuusenkynttilän pidikkeitä niin hihkaisee heti minulle. Äiti totesi, ettei niitä tarvitse kirpputorilta etsiä, sillä hänellä on niitä kotona. =) Ja niinpä minä sain vanhassa Pulmu-sokeri laatikossa vanhoja ihania kynttiläpidikkeitä, jotka ovat siis joskus minun pienenä ollessa koristaneet joulukuustamme. Näillä on tunnearvoa NIIN paljon.

17 kommenttia:

  1. Titti, hieno juttu, että sait lisää aikaa voimistua!
    Kauniit löydöt olet taas tehnyt kirpparilla. Sopiiko, että tule luoksesi kahville, näin virtuaalisesti;) Puhutaan kaikista käsitöistä ja askarteluista ja muistakin tyttöjen jutuista..ja ehkäpä vähän surusta masennuksestakin, jos siltä tuntuu.
    Mielessäni lähetän sinulle rakastavia ajatuksia.

    t.kaikella on aikansa

    VastaaPoista
  2. Titti,
    ...halaus, mutta onkohan meillä sama maku...katsos kun silmäni osuivat noihin kuppeihin, niin kipasin nopeasti alakertaan ja näytän sinulle katsos, ovat ne samanlaiset:)
    ja vielä löytyy täältäkin meidän kotoa noita vanhoja kynttilänpidikkeitä.

    VastaaPoista
  3. Hienoa, että inhimillisyyttä löytyy, ja sait hieman lisää aikaa, ennen kuin arkinen aherrus alkaa työn merkeissä! Iloinen olen myös ihastuttavista löydöistäsi, jotka olet vielä niin kauniisti tänne kuvannut!
    Kirpputori touhu, niin mukavaa kun se onkin, on kuitenkin myös myös hyvin raadollista... Itsekin olen löytänyt itse myymiäni tavaroita toisten hyllyistä, hintaa vain on nostettu :(
    Eli jotkut kiertävät kaupantekotarkoituksessa etsimässä löytöjä, ja tietysti on niitä pitkäkyntisiäkin... Oletko huomannut saman ilmiön, että kun menet kasseinesi kirppikselle, heti on "hyeenat" ympärillä', kaivelemassa jo kassejasi,kyselemässä lasitavaraa, haluavat herkut päältä, ja usein nämä on juuri niitä jotka omassa kojussaan sitten myyvät kalliimmalla....

    Tälläistä se on, mutta ei anneta sen viedä iloa siitä, että vilpittömiäkin, ihania ihmisiä löytyy kirpikseltä, jotka iloitsevat löytäessään jotain kaunista ja käsintehtyä, ja kantavat ne aarteinaan kotiin!!!

    VastaaPoista
  4. Heippa.
    Mukava kuulla, että sairaslomasi sai kaipaamasi lisäajan ja jatkostahan voi aina neuvotella, jos siihen tunnet tarvetta.
    Kauniita nuo uudet kuppisi ja miten liekin päätyneet ilmaiskoriin. Hyvä kun hoksasit katsoa.
    Kynttilän tuiketta toivottaen Elina

    VastaaPoista
  5. Kiva kun sait vielä aikaa töihin paluuseen..

    Ja nuo vanhat pidikkeet on aivan ihania, minulla on vaan uusvanhoja tuollaisia..

    VastaaPoista
  6. Voi miten hienoa! Todella upeaa suhtautumista työnantajaltasi!

    Ihania nuo kynttilänpidikkeet. Ja aivan mahtavaa, että niitä löytyi äidiltäsi! Tunnearvoa ei voi rahalla saada!

    VastaaPoista
  7. hei taas<3
    ihanat löydöt oletkin tehnyt, valkeita astioita ei ole koskaan liikaa!
    minäkin sain äidiltäni vuosi sitten mummolan vanhat kynttilänpidikkeet, olen varmaan itsekin niitä pikkuisena kuuseen kiinnitellyt:D
    ihanasti olet omasi esille asettanut,herkän kauniita kuvia taas, kiitos niiden tuottamasta ilosta<3 <3
    mukavaa loppuviikkoa sinulle, päivi

    VastaaPoista
  8. Jokaisena aamuna aurinko nousee, vaikka pilvet peittävät taivaan.
    Elämäniloa sinulle!
    t. eräs lapsensa menettänyt

    VastaaPoista
  9. Kylläpä tuntuu mukavalta, että pomosi ja tplääkärisi ajattelevat sinua!
    Ihania löytöjä tosiaan olet tehnyt kirppikseltä (aloin itsekin miettimään, onkohan vanhemmillani vielä noita vanhoja kuusenkynttilöiden pidikkeitä tallessa..).

    Terveisin ja voimia toivottaen,
    Terhi

    VastaaPoista
  10. Hienoa, että sait lisäaikaa työhönpaluutasi ajatellen. Kyllä onneksi vielä on ihmisiä, jotka ymmärtävät. Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  11. Hei!
    Olipa hyvä juttu, että töihin paluusi vielä siirtyi.
    Hienja kirppislöytöjä sinulla! Minullakin kirppispöytä varattuna parin viikon kuluttua. Tähän kirppuiluun liittyy valitettavasti näitä lieve ilmiöitä.. onneksi on kuitenkin rehellisiäkin ihmisiä, jotka saavat iloa ihanista löydöistä!
    Kiitos vielä tämänkin kautta ihanista käsitöistäsi, joista teimme kauppaa! Sinä olet tosi taitava ja työn jälki oli kyllä niin vimpan päälle hyvää! :)
    Voimahalauksin Päivi

    VastaaPoista
  12. Kiitos, kultainen Titti. Olen hyvin nöyränä myötätuntosi edessä, että jaksat aina välittää meistä muista, jakaa lämpöä. Se on ihana, suuri asia.

    Kahvikupit ovat ihastuttavat, huikea löytö! Ja kynttilänpidikkeet; oman sukusi historiaa.

    VastaaPoista
  13. Ja vielä: luojan kiitos jollakulla lääkärillä oli sentään järki päässä ja sait tarvitsemasi aikalisän.

    VastaaPoista
  14. Heitin noita kynttilänpidikkeitä viime jouluna roskiin viisi kappaletta.Nyt harmittaa tavattomasti.Sait ne säihkymään ja loistamaan kuvissasi niin kauniisti.

    Hyvä,kun saat vielä rauhassa,ilman työn painetta,levätä ja koota voimia.
    - E -

    VastaaPoista
  15. Mukava kuulla, että sait sairauslomaasi pienen jatkon ja että työnantajallasi on ymmärrystä.

    Kauniit kahvikupit löysit kirpputorilta.
    Tuollaisia kuusenkynttilöiden pidikkeitä taitaa löytyä vielä äitini kätköistä. Täytyypä kysäistä. Taitaa vain muistini mukaan mahtua normaalia ohuempi kynttilä niihin. Kiva idea laittaa ne kauniin lautasen reunalle :)

    VastaaPoista
  16. Hyvä, että sairaslomasi jatkui! Kyllä sen itse tuntee, jos ei ole työhön vielä aivan valmis. Voimia sinulle!

    VastaaPoista
  17. Hei !
    Löysin vasta tänää ihana blogisi , jäin kiikkiin ja tässä istun silmät kyynelissä. Itselläni on kolme lasta suurinpiirtein samaa ikäluokkaa kun sinun ja kipuilen tässä heidän kanssaan murrosiän koukeroissa. Otan osaa suureen suruusi, ihanaa , että kuitenkin jaksat päivittää loistavaa blogiasi.Myös minä ajattelen sinua lämmöllä.Terv.Tuija Klaukkalasta

    VastaaPoista

Iloitsen kommenteista!♥
Muistathan kuitenkin muotoilla sanasi niin ettet loukkaa ketään ja että olet valmis seisomaan sanojesi takana ihan omalla nimelläsikin.
Blogini on julkinen, mutta kirjoitan tänne OMIA näkemyksiäni ja ajatuksiani.
Jos tuntuu että haluat tuoda oman -eriävän- mielipiteesi julki, niin voit laittaa minulle sähköpostia. Näin vältymme turhilta reposteluilta kommentti boxissa!♥