lauantai 30. tammikuuta 2010

Huutonet päättyy tänään...

Tänään päättyy Huutonet myyntini.
Olen ollut aivan ihmeissäni kuinka taas kerran tekeleeni tuntuvat tekevän hienosti kauppansa!
Osaltaan luulisin siihen vaikuttavan sen, etteivät lähtöhintani eivätkä korotuksetkaan ole omasta mielestäni kovin suuria. Minusta kun huutokaupan periaate on se, että lähtöhinta ei ole korkea!

Minä ostin syksyllä ihanaa valkoista Novitan lankaa (olisikohan ollut R
ustica).
Ostin sitä vain kaksi kerää ajatellen jotakin pientä värkkääväni jossakin vaiheessa.
No, näin ei kuitenkaan tapahtunut, (ompelu on enemmän se minun juttuni).
Tässä alkuvuodesta kysyin äidiltäni voisiko hän neuloa minulle yö-säärystimet (vanhan ja kankean luita ja niveliä kun kolottaa...). Valkoinen lanka ei riittänyt emmekä mistään lisää löytäneet niin ostimme rosan väristä Teddyä, joka oli paksuudeltaan lähinnä sopivin.
Tällaiset ihanuudet rakas äitini minulle neuloi. =)



Torstaina kun rakas ainokaisani pääsi kerrankin aikaisemmin koulusta, niin minä paistoin hänelle lettuja. Tein ne vanilja soijajogurtista ja raastoin vähän sitruunankuorta makua lisäämään. Poika tuli kylmästä ja viimasta posket punaisina, -ja letut maistuivat!



Löysin eräänä päivänä kierrätyskeskuksesta kauniin lasisen -olisiko joku salaatinkastike- pullon. Sopii hyvin joskus kirpputorilta löytämäni maustesetin kanssa.



Vielä kuva ihanista herkuista, suklaaleipäset olivat hyviä, mehua en ole raaskinut vielä aloittaa...



11 kommenttia:

  1. Suloisen näköset säärystimet!
    Lettuja (lättyjä meillä) vois joskus kokeilla, kuulostaa herkulliselta.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Sinun ompeluksesi ovat niin kauniita, etten yhtään ihmettele, että menevät kaupaksi. Säärystimet ovat ihanat. Hyvää lauantaita!

    VastaaPoista
  3. Minäkään en yhtään ihmettele, että ompeluksesi menevät kaupaksi, ovat niin kauniita.

    Ihanat säärystimet!

    VastaaPoista
  4. Ihanaa että ompeluksesi löytävät arvoisensa asiakkaat :)) Olen myös aina ihaillut ruoanlaittotaitoasi, toteutat siinäkin luovuuttasi :) ja tuloksia saamme ihailla täällä blogissasi! Voi, letut maistuivat varmasti herkullisilta!

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  5. Kauniit säärystimet!
    Hienoa, että kauppa on käynyt kauniiden ompeluksien kanssa:-)
    Mukavaa lauantaita!

    VastaaPoista
  6. Hei Titti,
    Ja mukavaa lauantai-iltaa :)

    Hienosti tekevät ompeluksesi kauppansa. En saanut mitä halusin... :(

    VastaaPoista
  7. Niin tekivät kauppansa, en minäkään saanut kaikkea mitä halusin :)

    Mukavaa valkoista sunnuntaita!

    Kristiina :)

    VastaaPoista
  8. Vielä..mä kyllä uskon ja odotan, että sulla on vielä joskus pikkuruinen puoti, josta voin ostella ihania ompeluksiasi lahjoiksi (Joo..o tämä oli vinkki :)

    :)Kristiina :)

    VastaaPoista
  9. Nam, kuulostaa hyvältä. Pitääpä kokeilla lettujen tekoa tuolla ohjeella. Kaunis punainen pullo.

    VastaaPoista
  10. hei ja kiitos kun piipahdit blogissani:)
    en yhtään ihmettele :), ompeluksesi ovat ihania ja taitavasti tehtyjä joten kauppa käy!
    säärystimet ovat kauniit ja jokapäiväisessä käytössä minullakin:)
    kiitos kauniista kuvista, täällä on aina ilo piipahtaa<3
    lämmin halaus, päivi

    VastaaPoista
  11. Hei, kiitos kauniista blogistasi, kuviasi katselee mielellään!
    Voimia sinulle ja halaus!
    t. Mellukka

    VastaaPoista

Iloitsen kommenteista!♥
Muistathan kuitenkin muotoilla sanasi niin ettet loukkaa ketään ja että olet valmis seisomaan sanojesi takana ihan omalla nimelläsikin.
Blogini on julkinen, mutta kirjoitan tänne OMIA näkemyksiäni ja ajatuksiani.
Jos tuntuu että haluat tuoda oman -eriävän- mielipiteesi julki, niin voit laittaa minulle sähköpostia. Näin vältymme turhilta reposteluilta kommentti boxissa!♥