lauantai 31. toukokuuta 2008

Jäljellä Rakkaus...


Rakas Esikoiseni on tänään saatettu viimeiselle matkalleen.
Siunaustilaisuus oli kaunis; Pappi puhui kauniisti ja todella osoitti sanansa meille kaikille sureville läheisille.
Minäkin kestin ja jaksoin yllättävän hyvin. Olin kyllä ottanut lääkkeen -varmuuden vuoksi.
Mutta tunsin, että minua kannatteli Taivaan Isä. Ja mistä olen iloinen, pystyin (itkien tosin) itse lukemaan muistosanat hautavihkostamme. (Ne tuolla aiemmin jo kirjoitinkin.)
Suru, tuska ja ikävä olivat käsin kosketeltavissa, mutta kuitenkin jonkinlai
nen "rauha" täytti ainakin minun sisimpäni... Rakas Poikani on nyt hyvissä käsissä.
Kuten Pappimme siunaustilaisuudessa sanoi, että jo nupulla ollessamme on meidän päivämme määrätyt. Herra antoi elämän ja hänen käsissään on myös lähdön hetki.
Vaikka tuskani on suuri ja on vaikeaa ymmärtää etten enää Poikaani tässä elämässä näe, niin yritän olla onnellinen siitä, että sain pitää hänet nämä 19 vuotta. Lainaahan lapsemme ovat...

Muistotilaisuudessa Poikani lähimmät ystävät halusivat soittaa erään kappaleen joka oli ollut tärkeä Pojalleni (jolle isänsä tapaan musiikki oli "henki ja elämä") ja jonka hän oli omistanut tyttöystävälleen. En tässä tarkemmin siitä kerro, mutta voitte arvata, että kun on kyse
nuoresta, niin kappale ei ollut iskelmää tms. ;-) ( Kappale oli erään suomalaisen yhtyeen ja joistakin sanat saattoivat olla "oudot", -mutta kun kappale soi, niin salista kuului vain nyyhkytyksiä...)
Ajattelivat ihmiset mitä tahansa sanoista, niin varmaan meistä jokaista se kosketti kun tiesimme miksi kappale siellä soitettiin! (Olen kuullut, että poikani on tehnyt tyttöystävälleen kappaleeseen myös videon, mutta vielä minulla ei ollut voimia katsoa sitä)

Poikani siunannut pappi on Anna-Mari Kaskisen mies. Kuten aiemmin varmaankin olen maininnut niin minun kuopukseni ja heidän poika ovat saman ikäisiä ja yhtäaikaa käyneet niin esikoulua kuin tavallista kouluakin, eli olemme siis tuttuja.

Muistotilaisuudessa Pappimme välitti vaimoltaan osaanotot ja kertoi Anna-Marin lähettäneen minulle kirjan (jonka pappimme kävi autosta hakemassa).
Sain siis (joillekkin ehkä nimeltä tutun) Anna-Mari Kaskisen kir
jan "Ota hänet vastaan" Pekka-pappimme kysyi, kirjan minulle antaessaan, että: "Eikö tämä ollut teidän...." Jatkoin, että oli meidän (minun ja nuoremman poikani sekä avomieheni) muisto sanoina....
Kirjan "Ota hänet vastaan" lisäksi sain myös Anna-Marilta cd:n "Lauluja särkyneille".
Myös veljeni vaimo antoi minulle ihanan kirjan: "Kuiskauksia yli virran ja veen" (jossa runoja ja säkeitä tueksi ja lohduksi).



Tämän kirjan yksi teksti:

Jäljellä Rakkaus

Ei syvempää surua,
ei kovempaa kaipuuta,
ei mitään sanoja,
ei mitään lohtua,
on vain hiljaisuus.

On hiljaisuus,
on muistot,
on jäljellä rakkaus,
on luonasi enkelijoukot.

Nyt minä sekä muut läheiset pikkuhiljaa opettelemme elämään ilman Poikaani....

Kaunis ja Lämmin Kiitos minulta sekä muilta läheisiltä Teille kaikille jotka olette ottaneet sanoin tai ajatuksin osaa Suureen Suruumme!!






24 kommenttia:

  1. Lämpimin osanottoni..
    Kyyneleet tuli silmiin tekstiäsi lukiessa.
    Voimia ja halauksia sinulle ja perheellesi.

    VastaaPoista
  2. Halaus minulta sinulle Titti!!!
    Ei ohi mennen heitetty,
    ei turhaan annettu,
    vaan rakkaudella ja huolella sydämestä annettu rutistus.
    Rutistus jonka annan
    on kaikella annettu!!!<3<3<3
    Isä pitäköön sinusta huolta!!!
    Olet rakas!!!!

    VastaaPoista
  3. Lämpimiä ajatuksia, voiman toivotuksia!

    VastaaPoista
  4. Halauksia tuhansin kappalein! Eilen olit mielessäni ja rukouksissani monta kertaa.

    VastaaPoista
  5. Lämmin halaus ja osanotto. Tulin blogiisi pitkästä aikaa ja luin kerralla kaikki kirjoituksesi tuosta 13.5 alkaen ja kyyneleet valuivat putouksen lailla. Sinua on kohdannut suurin suru mitä voi elämässä kohdata. Onneksi sinulla on läheisiä ihmisiä jotka tukevat.

    Teillä on surutyö vasta aluillaan. Omasta kokemuksesta tiedän, että voi mennä kauan ennen kuin selviää siihen pisteeseen, että uskaltaa muistella ja surra.

    Minusta tosi ihania eleitä nuo kirjat joita olet saanut. Itsekin sain tuon Kuiskauksia yli virran ja veen- kirjan ja lisäksi lasienkelin kun parikymppisenä jouduin hautaamaan oman äitini. Nämä lahjat sain tädiltäni eli äidin siskolta.

    Siunausta ja voimia teidän perheelle!

    VastaaPoista
  6. halauksia ja Taivaan isän siunausta

    VastaaPoista
  7. Osanottoni suureen suruun! Vaikea on löytää oikeita sanoja, ja aikaisemmin olenkin muistanut teitä vain ajatuksissani. Paljon jaksamista ja voimia sinulle, veljelle, tyttöystävälle, ja kaikille muille läheisille!

    VastaaPoista
  8. Lämmin osanottoni suureen suruunne.
    Lohduttavat halaukset ja myötäeläen surussanne ja voimia ja jaksamista teille toivoen . :(

    Eksyin tänne blogiisi aivan sattumalta ja voi miten itkettää ja satuttaa suuri menetyksenne.
    Elämä kertakaikkiaan joskus on aivan liian julmaa ja vaikea ymmärtää kaiken tarkoitusta !
    Pian tulee vuosi veljeni pojan äkillisestä poismenosta, hänkin vain 21-vuotiaana ja itse olen menettänyt ensimmäisen lapseni ja lapsenlapseni :(

    Olette ajatuksissani !

    VastaaPoista
  9. Laitan osoitteeni blogiini, huomasin edellisestä kommentistani, että se tuli anonyymina, ei ollut tarkoitus .
    hellumarja.vuodatus.net

    VastaaPoista
  10. Tunnemyrskyssä ja sanattomana istun lukemassa kauniisti kirjoittamiasi asioita. Olet kokenut jotain niin tavattoman suurta ja vaikeaa, että järjellä sitä ei voi käsittää. Voimme luottaa ja uskoa vain siihen, että Taivaan Isä pitää sinusta ja läheisistäsi huolta, ja että tapaatte esikoisesi vielä kerran. "Siellä ei ole itkua eikä murhetta, vaan iankaikkinen elämä".

    VastaaPoista
  11. Paljon lämpimiä ajatuksia lähetän.

    VastaaPoista
  12. Paljon lämpimiä ajatuksia lähetän.

    VastaaPoista
  13. Lauantainen päivä on ollut sinulle ja läheisillesi äärettömän raskas. Olit koko päivän ajatuksissani. Mietin, että toisille se on ilon päivä...kuten olisi kuulunut olla nuorellesikin. Kohtalo päätti toisin. Olet ajatuksissani ja halauksia sinulle ja perheellesi. Toivottavasti noista kirjoista löydät jotain lohdutuksen sanoja.
    Voimia arkeesi!

    VastaaPoista
  14. Lämpimät osanottoni Sinulle ja koko perheellesi. Toivon kovasti voimia teille kaikille. Menetin juuri oman läheseni ja tiedän että sattuu. Päivä kerrallaan, niin se on edettävä. Tulee vielä monta itkua, mutta suru muuttaa ajan mittaan muotoaan ja vaikka nyt tuntuu vaikealta ajatukselta, niin se jonain päivänä vähän helpottaa. Iso halaus Sinulle, Äidille. Ja voimia, paljon voimia ja enkeleitä.

    VastaaPoista
  15. Jälleen kävin lukemassa mitä teille kuuluu. Ehkä vaikein päivä on ohitettu, ehkä se on vasta tulossa, mistä sen tietää. Itselläni oli todella vaikeuksia veisata suvivirttä koulun päätöstilaisuuksissa, kun ajatukseni harhailivat aina teidän luoksenne. Puhumattakaan tilanteesta kun kuudesluokkaiselleni laulettiin Turvallista matkaa! Toivottavasti saitte voimia meidän kaikkien kirjoittajien tuesta lauantaina. Olemme kantamassa teitä edelleen. Taivaan Isän sanoin epäilijälle: Hän kulkee vieressämme kun menee hyvin ja kun on vaikeaa jää hiekkaan vain yhdet jäljet, koska silloin Taivaan Isän kantaa. t. Sari

    VastaaPoista
  16. Hei Titti, seuraan päivittäin blogiasi ja olet ajatuksissani jokainen päivä.
    Iloitsen kovasti jokaisesta jutusta, jonka olet tänne jaksanut laittaa. Toivottavasti voimasi riittävät siihen edelleenkin.
    Uskon, että pohjattoman surusi keskellä olet äärimmäisen herkässä mielentilassa, mutta kuuntele sisimpääsi ja toimi sen mukaan.
    Jokainen ihminen suree omalla tavallaan, joku haluaa ihmisiä ympärilleen, joku haluaa olla aivan yksin, joku haluaa jatkaa töitään, toinen ei pysty töihin jne.
    Jos koet, ettet pysty töihin, niin varmasti saat sairaslomaa tarvittavan määrän, olithan jo valmiiksi uupunut ennen Suurta Surua.
    Sinun tilanteessasi kenelläkän ei ole oikeutta jaella neuvoja, ellet niitä pyydä. Hyvää tarkoittava ehdotuskin saattaa tuntua loukkaukselta haavoittuneessa sydämessä.
    Voimia ja rakkautta sinun arkipäiviisi!

    VastaaPoista
  17. Voimia ja siunausta sinulle ja perheellsei!

    VastaaPoista
  18. Kyynelsilmin lähetän Sinulle Titti lämpimiä terveisiä kera voiman joka toivottavasti sinua kantaa.

    VastaaPoista
  19. Halauksia ja voimia tulevaisuuteen.

    VastaaPoista
  20. Itku kurkussa olen blogiasi seurannut ja usein sinua ajatellut. Kirjoitat niin kauniisti pojastasi, äitinä voin hieman osaasi eläytyä, enkä muuta voi kun toivoa sinulle ja perheellesi kaikkea hyvää ja kaunista tästä eteenpäin. Osanottoni.

    VastaaPoista
  21. Hei, osanottoni menetykseesi/menetykseenne! Viime elokuussa perheellinen isoveljeni kuoli myös yhtä järkyttävällä ja odottamattomalla tavalla liikenneonnettomuudessa. Olen myös käynyt Vivamossa riparini aikoinaan ja Pekka Kaskinen oli myös minun rippipappi..(Vaikka en sieltä päin olekaan) Vivamo on ihana paikka. Sinulla on kaunis blogi, nyt vasta tänne eksyin. Siunausta kovasti ja Taivaan Isän siipien suojaa, M

    VastaaPoista
  22. kyyneleet silmissä oon lukenu näitä tekstejä ja pohinut, että olet älyttömän vahva ihminen.

    "älä pelkää, sillä minä olen sinun kanssasi;
    älä arkana pälyile, sillä minä minä olen sinun jumalasi;
    Minä vahvistan sinua, minä autan sinua, minä tuen sinua vanhurskauteni oikealla kädellä"
    Jes 40:10

    En tiedä, oliko tuosta apua, mutta minua se auttaa aina kun kaipaan tukea ja jaksamista.

    Siunausta ja halauksia sinulle ja perheellesi, yhdessä ootte vahvoja.

    VastaaPoista
  23. top [url=http://www.c-online-casino.co.uk/]online casino[/url] brake the latest [url=http://www.casinolasvegass.com/]casino games[/url] manumitted no deposit reward at the leading [url=http://www.baywatchcasino.com/]free casino games
    [/url].

    VastaaPoista
  24. Hello! I could have sworn I've been to this web site before but after looking at a few of the posts I realized it's new to me.

    Regardless, I'm definitely happy I came across it and I'll be bookmarking it and checking back frequently!


    Also visit my page ... Play Batman Games

    VastaaPoista

Iloitsen kommenteista!♥
Muistathan kuitenkin muotoilla sanasi niin ettet loukkaa ketään ja että olet valmis seisomaan sanojesi takana ihan omalla nimelläsikin.
Blogini on julkinen, mutta kirjoitan tänne OMIA näkemyksiäni ja ajatuksiani.
Jos tuntuu että haluat tuoda oman -eriävän- mielipiteesi julki, niin voit laittaa minulle sähköpostia. Näin vältymme turhilta reposteluilta kommentti boxissa!♥