lauantai 12. huhtikuuta 2008

Orvokki ostoksilla...

Pyykit hulmuavat ulkona, minä tassuttelin pihalla ja istutin aiemmin keväällä ostamieni kukkien sipuleita maahan. Eipä siellä vielä paljoa voi tehdäkkään kun on niin märkää.
Keväinen sää sai minut kävelemään naapurustossamme olevaan puutarhaan katsomaan olisiko orvokkeja... =) Ja olihan niitä!! Annan näiden nyt hiukan kasvaa makuuhuoneen ikkunalla ennenkuin laitan ulos.


Puutarhalla oli myös jo mm. ulkomuratteja. Hillitsin kuitenkin itseni (vaikka sieluni silmillä näin jo orvokkeja ja muratteja ulkoruukuissa), eihän ensimmäinen keväinen päivä vielä tarkoita että se kevät olisi jo oikeasti tullut. Vielä voi vaikka sataa luntakin.
Puutarhurilta kyselin mikä eläin olisi voinut krookukseni syödä ja kuulemma peurat, jänikset ja hiiret niillä herkuttelevat. No, peuroja ei täällä ole, mutta pupuja ja hiiriä kyllä!
Samaan aikaan minun kanssani oli eräs rouva tältä samalta kadulta ja hän kertoi jänisten syöneen hänen krookuksensa jo useampana vuotena. Höh, kyllä minua harmittaa!

Näitä kauniita leinikkejä ostin pari oksaa ilokseni.


Mies on auttamassa tuttavaansa ja minäpä taidan ottaa puutarha- ja sisustuskirjoja pinon vierelleni ja loikoilla hetken sohvalla, Enkä panisi pahakseni pienistä päiväunistakaan... ;-)

9 kommenttia:

  1. Voi teitä onnellisia, joilla kevät on jo niiiiin pikällä! Meillä satoi tänäänkin lunta, nyt on onneksi kirkastunut. Jospas se meillekin hiipisi, kevät......

    VastaaPoista
  2. Ihanaa kun kevät on tullut, nuo leinikit on todella kauniita

    Edellisen postauksen taimet jo ihanan terhakoita, toisin kuin täällä =)

    Mukavaa vkonloppua

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Oi, orvokkeja, kevät on tosiaankin tullut!! Meilläpäin kuulemma fasaanit ovat verottaneet krookuksia :( Tosin on meillä jäniksiä ja city-kettukin. Iloista sunnuntaipäivää!

    VastaaPoista
  5. Jaana, Kiitos kun kävit kylässä ;-)
    Kyllä se kevät vielä tulee teillekkin, ehkä vähän hitaasti -mutta varmasti! =)

    Sarppa, Sinulle myös kaunis kiitos kyläilystä! =)
    Minun taimilleni käy usein niin, että venyvät pituutta ja ovat hyvin "honteloita"...

    Merjallekkin iso kiitos vierailusta. :)
    Voi, olisipa meilläkin fasaaneja...
    Muistan lapsuudesta, että niitä oli kotimme pihalla joskus useampikin.
    Kai se on vain yritettävä ymmärtää pupuja ja hiiriä yms. jotka krookuksia syövät... Toki olisin mielelläni nauttinut niiden kauneudesta hetken ennenkuin menivät parempiin suihin. ;-)

    VastaaPoista
  6. Ihania kukkia! Hyvää sunnuntaipäivää!

    VastaaPoista
  7. Heissuli, ja kiitos ihanaisesta kommentista! Voi että, pyykkien kuivattaminen ulkona houkuttelisi (ei tosin just nyt koska vettä tulee esteristä)... Kestikö se jotenkin tavanomaista kauemmin nyt kun ilma ei ole vielä kovin lämmin?

    Lämpimät terveiset!

    VastaaPoista
  8. Moi! Olen jo monena päivänä aikonut minäkin ottaa sisälle pienet orvokin taimet, jotka yllättävää kyllä olivat alkaneet jo kasvaa tuossa puutarhapenkissäni (viime vuotiset orvokit ruukuissa siementivät penkkiin ja sitä rataa). No, tänään se sitten meni mönkään, kun lunta oli aamulla maassa niitä peittelemässä.. Voi tylsä. Sinun orvokkiruukkusikin näyttää niiiin kauniilta! Toivotaan, että eivät vedä hernettä nenään lumipeitteestä :´). Täytyy olla aktiivinen heti kun tuo lumi sulaa..

    VastaaPoista
  9. Lissu ystäväiseni; Kiitos vierailusta. Ihania kukkia oli Sinunkin blogissasi! =)

    Marja Kristiina, mukavaa kun piipahdit!=) Eipä nuo pyykit ihan täysin kuivuneet. Lakanat ehkä, mutta muut jäivät vähän kosteiksi. Mutta se raikas tuoksu... :)

    Maissi iso kiitos käynnistäsi! :) Toivotaan, että saat vielä pienet orvokin taimesi pelastettua. Orvokki on kyllä sisukas kukka, nuokin mitkä ostin voisi jo istuttaa ulos, mutta eivät tietenkään jaksa kasvaa koska on vielä sen verran viileää.

    VastaaPoista

Iloitsen kommenteista!♥
Muistathan kuitenkin muotoilla sanasi niin ettet loukkaa ketään ja että olet valmis seisomaan sanojesi takana ihan omalla nimelläsikin.
Blogini on julkinen, mutta kirjoitan tänne OMIA näkemyksiäni ja ajatuksiani.
Jos tuntuu että haluat tuoda oman -eriävän- mielipiteesi julki, niin voit laittaa minulle sähköpostia. Näin vältymme turhilta reposteluilta kommentti boxissa!♥