Yritän opetella uusia jippoja kamerastamme, (ohjeet on englanniksi ja olen siinä NIIN onneton...) -mutta se onkin vaikeampaa kuin kuvittelin. Onhan tuo Olympus ollut meillä jo monta vuotta, mutta koskaan en sen toimintoihin ole perehtynyt.
Samalla opettelen pienentämään myös kuviani täällä koneella. On joku uusi ohjelma jota en ennen ole käyttänyt.
Tällaisia otoksia tänään;Mies toi eilen atsalean, -valkoista ei kuulemma ollut, -kaunis on tuokin. Olen vain melkoinen "tumpelo" näiden kukkien kanssa, -varistavat lehtensä ja kukkansa alta aikayksikön.
Vaikka yritän muistaa kastella ja sumutellakkin sillointällöin...
Löysin tänään pikaisella kirppis käynnilläni tällaisen melko suuren ja todella painavan kauniisti "patinoituneen" ruukun. Laitan siihen kesällä jotakin kukkaa ja koko komeus pihalle.
Näitä köynnösmuratteja ostin kaksin kappalein, mutta minulla ei vielä ole niihin sopivaa ruukkua. Suurempaan ne pitäisi pikimmiten istuttaa, -juuret työntyvät jo pohjareiästä ulos...
Mies huutelee jo syömään. Uunilohta ja perunamuusia. Lisäksi ihanaa, mustasta Cavi-Artista, sipulista, smetanasta ja mausteista tehtyä herkkua... Nammm...
Taas huonosti nukutun yön jälkeen herään tällaiseen maisemaan:
Kuva on otettu makuuhuoneemme ikkunasta ja vaikkei se kovin selvä olekkaan, niin kyllä siitä huomaa millainen on sää...
Jos olisi marras- tai joulukuu, niin hyppisin riemusta; -mutta kun on maaliskuu yli puolenvälin niin tuo lumisade harmittaa. Äh, ei tee mieli mennä edes ulos.
Yritän ummistaa silmäni tuolta lumisateelta ja ajatella vain keltaisia ja vaaleanvihreitä ajatuksia...
Ylä kuvassa viimeviikolla työpaikkani pihalta keräämiäni onnenpensaan oksia =) sekä tekemiäni koristemunia.


Yritin muuttaa kommentoinnin asetuksia, -jospa se vähentäisi roskapostia- mutta enpä tiedä onnistuinko... !?!!
Täytyy kysellä perheemme nuorilta kunhan kotiutuvat.
Aamuyön tuntien valvominen tuntuu silmissä ja jäsenissä. Hiukan pelolla odottelen ensiyötä; -pitääkö särky minua taas hereillä... Olen kuitenkin sopinut etten mene vielä huomenna töihin.
Taidanpa hetkeksi painaa minäkin pääni sohvatyynyn uumeniin. Kuvassa näkyvä ihana kirjailtu tyynyliina on myös eilisiä kirpputori ostoksiani.
Olen kotona, vaikka töissä pitäisi olla... Käsivarsi- ja olka särky valvotti koko aamuyön, eikä minusta siis ollut töihin lähtijäksi. En muista olenko täällä vai vanhassa blogissani maininnut, mutta minulla on olkapäässä kiertäjäkalvosin oireyhtymä... Odottelen leikkaukseen pääsyä; ehkäpä huhti- tai toukokuun aikana. Tätä särkyä on kestänyt vuoden päivät! Kyllä sen kanssa jotenkin on oppinut elämään, mutta kun se vaikuttaa yöuneen, niin arvaahan sen mitä siitä seuraa! En nyt mene lääkäriin, sillä todennäköisesti kirjoittaisi taas pariviikkoa sairauslomaa, -enkä todellakaan halua olla niin kauaa pois töistä. Leikkauksen jälkeen on tietenkin toinen juttu.
En toki tahdo tässä vaivojani valitella, -kerronpa vain syyn miksi olen kotona...Olen tässä aamun tassutellut miettien, että jotakin pitäisi tehdä... Lähinnä minulla olisi tuo siivous puoli mielessä, mutta väsymyksestä ja särystä johtuen on inspiraatio kadoksissa...
Kuvailin hiukan eilisiä kirpputori löytöjäni, -joista sain niin hyvän mielen. =)
Ei mitään ihmeellistä, mutta minulle ihania juttuja: Vanha Arabian pieni kulho, jossa alulautanen kiinni, siihen laitoin helmihyasinttia. Vanhoille ruokailuvälineille sekä leivosvuuille ihana iso lasitölkki jossa lukee: KEITTIÖTÖLKKI 3 L.
Ilmeisesti tuon kulhon kanssa samaa sarjaa on myös löytämäni Arabian kahvikuppi jossa kuvaus rekvisiittana pääsiäisnamuja. =) Säröjähän näissä oli, mutta minua ei haittaa... -päinvastoin, ne tuovat oman "tunnelmansa". Enkä minä niitä normaaliin käyttöön hankikkaan, -silmäniloksi vain. Kuvassa myös löytämäni ihanat ottimet sekä sakset! =)
Olen poistanut tuolta kommentoinnista pari kommenttia kun en oikein tiedä mitä olivat... Jotakin ulkomaan kieltä (englantia...) joista kumpikaan ei millään tavalla liittynyt esim. kuviin joita blogissani on. !??! Tekstiä kyseinen taho tuskin on ymmärtänyt... Saattavat olla jotakin virus-juttuja! :( Jos vastaavia vielä ilmestyy, niin muutan asetuksista tuota kommentointia.
Vielä yksi kirpputori ostos; vanha kakkuvuoka jossa nyt rekvisiittana helmihyasintteja. Jotakin matalampaa kukkasta siihen ajattelin kesäksi istuttaa.
Taidan laittaa perheemme Pyykkärin töihin, -se kun ei vaadi minulta niin paljon. Ehkäpä vielä koitan kuvata muitakin juttuja... =)