Niin se on tämäkin vuosi lopuillaan... Minä en enää nykyisin jaksa/halua miettiä mennyttä vuotta tai suunnitella uutta tulevaa...
Esikoisen menetys oli niin suuri suru elämässäni, että kaikki on muuttunut sen mukana.
Elämästä puuttuu "maku"; -olen ja elän, mutta mistään en pysty oikeasti, aidosti ja sydämeni pohjasta nauttimaan. Tärkeintä minulle ovat vain oma rakas Kuopukseni sekä muut läheiset sukulaiseni, -jotka ovatkin tulossa tänä iltana meille juhlistamaan minun taas yhtä lisävuottani mittarissa... 47 v. siis tänään...
Olen koko eilisen iltapäivän ja illan tehnyt leivonnaisia; kinkku- ja jauhelihahyrriä kahdesta erilaisesta taikinasta, rieskasta tonnikalahyrriä, (tai miksi näitä nyt sanoisi...) keksipohjaisen vadelmahyytelökakun sekä täytekakkupohjan.
Tänään olen aamulla leiponut Geishakakun (kuivakakku johon tulee Geisthasuklaata)
Vielä on täytekakun teko ja koristelu, johon käytän noita yläkuvassa näkyviä "talvi koristerakeita." Hyytelökakun pintaan vielä vadelmia koristeeksi, -eli hommia on ennenkuin rakkaat läheiseni, -äiti ja isä sekä sisko ja veli perheineen tulevat...
Mieheltä sain suuren kimpun ruusuja, 10 valkoista ja 10 punaista ruusua... sekä kortin välissä valuuttaa jolla kuulemma pitää ostaa vain itselle jotakin!!
Täytyy käydä vielä neuvottelua, että onko kotiin hankittava sisustustavara sellaista "itselle jotakin"... ;-) Tai kirpputorien/antiikkiliikkeiden mahdolliset "löydöt"...
Minulle kun on Esikoisen poismenon jälkeen kerääntynyt tuota painoa, niin vaatteet eivät niin kovasti jaksa kiinnostaa tällä hetkellä...
Haluan toivottaa teille jokaiselle, niin vakituisille kävijöille kuin satunnaisesti täällä poikkeaville KAIKKEA HYVÄÄ TULEVALLE VUODELLE!!