Kaunis vanha sivusta vedettävä puusohva...

Taas kerran sydänlämpöiset kiitokseni kaikille kommenteista! ♥ 

On lohduttavaa huomata kuinka välitätte,  -ja tuntuu olevan yllättävän monta samantyylisen kohtalon kokenutta...

Mieli on mustana edelleen ja oikeastaan sitä pahentaa se että mietin josko kuitenkin olen saanut vahinkoa aikaan käsivarren korjauksessa.

Soitin tänään sairaalaan, -hoitaja ei osanut sanoa mitään, mutta fysioterapeutti oli siinä vierellään joten sain jutella tämän kanssa.

Kerroin pelkoni, että vaikka olen koittanut varoa, niin väkisinkin käsivarsi liikkuu sivulle auki. Varsinkin pukemisessa ja riisumisessa, -vaikka olen kulkenut mahdollisimman löysissä vaatteissa tässä kotona, sellaisissa jotka saan itse puettua. Fysioterapeutti oli sitä mieltä että kyllä sen pitäisi tuollaiset kestää, mutta kun mainitsin vihlovasta/pistävästä kivusta niin sanoi sen kuullostavan että luun päät voisivat olla irti. Oli sitä mieltä ettei minulla kuitenkaan varmaan ole syytä huoleen ja voisin odottaa sinne 18.6 asti jolloin minulla on röngten sekä ortopedi.

Sanoi kyllä myös minun voivan mennä ensiapuun jos kipu pahenee. Tässä minä nyt pelonsekaisin tuntein mietin ja kuulostelen käsivarttani...

Olen hiukan koittanut kuvata, lähinnä pihalla. Koti on hiukan sekaisessa kunnossa kun on tämä rajoite...

Omenapuut kukkivat.

Pitihän sitä pari pientä oksaa sisällekkin tuoda.

Pihalla ei juurikaan ole kukkia vielä tällä hetkellä. Norjanangervon ja kotkansiiven joukkoon lisäsin lipstikkaa! ;-) 

Tämä kimppu saa olla ulkotilassa, etupihan khh:n terassilla.

Takapihan patiolle norjanangervon seuraksi lemmikkiä.

Yksi kevätkellokin löytyi vielä.

Lopuksi vielä otsikon aiheeseen, -josta kerran jo täällä vihjaisinkin...

Pitkään haaveenani on ollut sivusta vedettävä vanha puusohva. Huutonetistä olen seuraillut, mutta yleensä ovat olleet liian kaukana sekä liian kalliita minun kukkarolleni...

Kunnes viime kuussa haaveeni ja odotukseni palkittiin... Satuin huomaamaan Huutonetissä ihanan ja minun mielestäni edullisen, kauniin (juurikin sen tyylinen kuin olin haaveillut) vanhan puusohvan Helsingissä.

Sohva oli "osta heti" kohteena joten onnistuin sen saamaan.

Kaunotar odottaa tuolla Kuopukseni entisessä huoneessa, -tarkoitukseni on maalata se valkoiseksi.

Moni on varmasti sitä mieltä ettei pitäisi, sillä se menettää arvoaan, mutta minulle se on "arvokkaampi" valkoisena. Nyt en vain tapaturmasta johtuen kykene sohvaa maalaamaan, mutta eipä sillä kiire, -ei huonettakaan ole vielä remontoitu vaikka osa tarvikkeista on hankittu. Odottelemme miehen inspiraatiota...

Oikein ihanaa ja kaunista viikkoa kaikille!

♥   Voikaa hyvin!   ♥

Aurinkoisia kevätpäiviä...

toimhuom. tämä teksti sisältää hiukan vali-valitusta... ;-)

Voi miten kauniita ja lämpimiä päiviä onkaan ollut. Kunpa niistä osaisi nauttia täysinrinnoin. 

Mutta ei vain onnistu, -minut tuntevat tietävät että masennuksen kanssa olen taistellut kohta 14 vuotta, siitä neljä vuotta on ollut erityisen raskasta kun Esikois poikani menehtyi.

Tämä tapaturmani; käden katkeaminen, leikkaus, särky ja nyt tämä avuttomuus kun ei mitään pysty tekemään on taas vienyt minut aika syviin syövereihin!

Tiedän kyllä "hoitokeinoja" mutta tiedän myös että masennus ja itsehoito ei ole omasta halusta kiinni; tämä kun on sairaus johon ei halulla ja tahdolla aina oikein pysty vaikuttamaan!!

Pään sisällähän minun pitäisi työtä tehdä kestääkseni ja jaksaakseni, mutta nyt se ei vain onnistu!

Päivä kerrallaan yritän siis edelleen mennä ja jotenkin kestää tämän tilanteeni!

Eräänä päivänä yritin vähän ommella, mutta eihän siitä mitään tullut, -saksilla leikkaaminenkin oli todella vaikeaa ja käsivarteen sattui. En yhtään pystynyt nauttimaan ompelusta kun oli niin hankalaa!

Hiukan olen koittanut valokuvata, vaikka sekään ei ole helppoa. 

Muutamia kuvia siis.

Kukkia omasta puutarhasta:

Kuvat suurenevat klikkaamalla

Omaa puutarhaani:

 

Viikonlopuksi on onneksi tulossa hiukan vaihtelua... :) 

Menemme mieheni veljen + vaimonsa mökille!

Oikein aurinkoista ja lämmintä viikonloppua kaikille!

-Ihanaa kun olette olemassa-

♥ ~~~~~~~ ♥

Lahjuksia ja nukkekoti juttuja...

IHAN ENSIN HALUAN SYDÄMESTÄNI KIITTÄÄ KAIKKIA TEITÄ SANOISTA JA MYÖTÄELÄMISESTÄ TÄMÄN IKÄVÄN TAPATURMANI TIIMOILTA! ♥ 

Päivä kerrallaan on mentävä ja vaikka mieli on mustelmilla (kropasta ne alkavat pikkuhiljaa parantua) niin on vain pakko kestää tilanne. 

Aivan kauheaa kun mitään ei voi tehdä... No, vähän jotakin pientä olen koittanut (vaikka tiedän ettei saisi) ja käsivarsi on kipeytynyt entisestään. Mies on kyllä huolehtinut hyvin, mutta kun olen päivät yksin, niin tuntuu että "pää sekoaa" pelkästä olemisesta, siksi jotakin pientä koitan tehdä, mutta eihän mikään onnistu vasemmalla kädellä...

Kävelyllä olen vähän käynyt, mutta esim. metsään en uskalla mennä. Tasapaino on huono käden ollessa kantositeessä -ja jos kaadun niin... Hui, en uskalla edes ajatella.

No, -eipä tämä tästä valittamisesta miksikään tule. Käsittämätöntä tämä kyllä on... 

Tänään käytin ensimmäisen kerran kameraa. 

Kuvasin joitakin lahjoja. Sairaalan tuodut kukat jäivät kuvaamatta, mutta tuossa yhtenä päivänä veljeni vaimo piipahti tyttärensä kanssa (hän oli silloin Kööpenhaminassa kun minä olin sairaalassa eikä päässyt katsomaan, -veli kyllä kävi nuortensa kanssa ja toivat ruukkuruusun, -joka odottaa kasvihuoneessa ruukkuun/maahan istuttamista). Sain siis veljeni vaimolta kauniin kukkakimpun.

kuvat suurenevat klikkaamalla.

 

Olen tutustunut jo aika kauan sitten erääseen ihanaan naiseen joka on huutanut Huutonetistä ompeluksiani ja asuu samalla kylällä. Kun olin laitoshuoltajana työkokeilussa, niin näimme lähes joka päivä sillä hän työskentelee kirjastossa. Eräänä päivänä posti toi paketin ko. rouvalta, -ja kuulkaa- liikutuin aivan kun sen avasin; -hän oli halunut minua piristää ja lähetti ihanat sukat kera kortin toipumis ja kesän toivotuksineen.

Aivan käsittämätöntä, että ihmiset haluavat muistaa ja lohduttaa (niinkuin olen kirjoittanut täysin tuntemattomien blogini lukijoiden silloin tällöin tehneen). 

Jos elämä tuntuukin potkivan päähän kun näitä ikäviä tapahtumia minulla on ollut, niin kyllä tuollainen ihmisten pyyteetön välittäminen auttaa paljon!♥ 

LÄMMIN KIITOS JOHANNA VIELÄ KERRAN!

Äitienpäivä oli ja meni, -minulle se oli erittäin raskas, sillä samana päivänä tuli 4 vuotta Esikoiseni menehtymisestä. Olen Kuopukselle sanonut ettei ostelisi minulle mitään lahjoja, sillä hän itse ja se että hän voi hyvin on paras lahja minulle. No, eihän hän siitä sanomisesta piittaa, vaan oli ostanut minulle kauniin Kermansaven aamiaissetin -sekä suklaata. Kortti oli ihana, -meillä kun on lapsuudestani asti ollut (ja on siis yhä) perheen kesken sellainen "inside juttu", että minä olen prinsessa! 

Onhan sitä muitakin lahjoja tullut tässä viimeaikoina, -mies kantaa lähes joka päivä kaupasta minulle suklaata tms. hemmotellakseen kun olen kipeänä kotona. Olen kyllä sanonut, että voisi jättää tuomatta, sillä kun en paljoa liiku niin jo ennestään suuri painoni nousee hurjiin lukemiin!!! Hyvää huolta hän minusta pitää. Joka aamu ennen töihin lähtöään keittää puuron jonka tuo eteeni. Eilen istutti ostamiani kasveja pihalle, ja olihan siinä hänen itse ostamiaan kukkasipuleita (gladiolusta, liljaa yms.)

Yhtenä päivänä tuli töistä sodastreamin kanssa ja nyt juomme "oma tekemää" kivennäisvettä. Niin, ja kesäkukkiakin hän on minulle tuonut.

Aamulla kun hän lähti tuttavansa luo autotallin teossa auttamaan niin pyysin ottamaan minulle esille nukkekodin sekä sellaisen omatekemäni "roomboxin", joka on tuolla työhuoneen hyllykön päällä ollut varmaan yli kaksi vuotta. 

Nukkekoti harastukseni alkoi vuonna 2005, jolloin tein erilaisia roomboxeja. Tässä kaksi jäljellä olevaa.

Ylin kuva on vuodelta 2005 valmistumisen jälkeen.

Sinisissä ruukuissa (kaksi oikean puoleista) on massasta itse tekemiäni kasveja. Myös muuri oikeassa reunassa on tekemäni.

Vaaleanpunaiset ruusut ovat tekemiäni.

Tuon "luonnonkivi" lattian olen tehnyt kananmunakennosta ja muistaakseni "sammal" on värjättyä sahanpurua.

Myös tämä vanhan merikarhun Jalmarin ja hänen kissansa Roosan roombox on tekemäni, tai oikeammin sisustamani. Ensimmäiset kuvat ovat vuodelta -05.

Jalmarin villapaita on äitini neuloma, farkut ja lakki ovat minun tekemiäni.

Seinällä Jalmarin omakuva. ;-)

Vuonna 2006 ostin kirpparilta hiukan huonokuntoisen Lundbyn nukkekodin jonka maalasin ulkoa päin ja sisustin huoneet. Nukkekoti on vielä tallella vaatehuoneessa, mutta kaikki huonekalut ym. olen myynyt pois.

Esikoisen menehtymisen jälkeen lopahti nukkekoti harrastukseni...

Vuonna 2009 ostin kuitenkin ihanan "kartanon" mutta sitä en ole yhtään laittanut. Mies sen silloin kokosi, mutta en ole saanut intoa tapetointiin yms. Monenlaista olen sinne kyllä vuosien saatossa hankkinut. Tässä osa niistä kuvattu kartanon/Villan ullakolla.

Toivotaan että nukkekoti harrastukseni saisi uutta tuulta siipiensä alle. Nyt kyllä odotan vain että pystyisin ompelemaan!! No, se ehkä sujuisi jotenkuten, mutta saksilla leikkaaminen ei onnistu!

IHANAA JA AURINKOISTA LOPPUVIIKKOA KAIKILLE, TULEE NIIN HYVÄ MIELI KUN JAKSATTE VIERAILLA TÄÄLLÄ JA KOMMENTTEJAKIN JÄTTÄÄ!

♥ VOIKAA HYVIN! ♥  

Ei heikkohermoisille... ;-)

SUURET JA LÄMPIMÄT KIITOKSET KOMMENTEISTA KAIKILLE TEILLE IHANAISILLE!♥

PÄÄSIN KOTIIN MAANANTAINA JA NYT SIIPIRIKKONA TÄÄLLÄ KOITAN PIKKUHILJAA TOIPUA! MASENNUS OTTI TAAS YLIVALLAN, KUN MIETIN NÄITÄ TAPAHTUMIA, -YRITÄN YMMÄRTÄÄ JA OLEN TOKI KIITOLLINEN ETTÄ KYSEESSÄ ON VAIN KÄSI! HUONOMMINKIN OLISI VOINUT KÄTDÄ, -ONNEKSI MINULLA OLI KYPÄRÄ! 

Blogini kuvia on aina kehuttu ja se tuntuu minusta niin hyvältä. Valokuvauksesta on Esikoisen kuoleman jälkeen tullut mieleinen eräänlainen harrastus.

Nyt on sekin tauolla. Tällä kädellä ei pysty eikä saa vähään aikaan tehdä mitään. Kuormitus kielto on 12 vkoa ja sairasloma 5.8 asti. Nyt pitäisi iloita kauniista keväästä, mutta valitettavasti se ei onnistu. Mieli on mustana kun kipu on kova, lääkkeet väsyttävät, eikä voi tehdä mitään, ei pihatöitä, ei ommella...

Laitan nyt pari kuvaa kädestäni, -eivät mitään kauniita, mutta tällä hetkellä niin totta ja elämääni...

Eilen pääsin viimein suihkuun, -miehen avustuksella. Seuraava kuva otettu suihkun jälkeen. Ei mikään ihan pieni haava. Olkavarren luut on nyt kiinnitetty levyllä ja seitsemällä ruuvilla...

KOITAN PALAILLA ILOISEMPIIN ASIOIHIN, MUTTA TÄLLÄ HETKELLÄ EI OLE VIELÄ NIIDEN AIKA...
KUN MITÄÄN EI SAA, EIKÄ PYSTY TEKEMÄÄN...
 

VOIKAA HYVIN!♥

Terveisiä sairaalasta...

Pikainen päivitys vasemmmalla kädellä, -täältä sairaalasta!

Niin, minut tuotiin tänne ambulanssilla keskiviikkona.

Kaaduin polkupyörällä työmatkalla -ja ihan lähellä kotia...

ONNEKSI eräs naapurin setä oli pihallaan ja kuuli kun huusin apua!

Olin jotenkin aivan järkkytynyt.... Oma vikani; olen äärimmäisen arka ajamaan pyörällä, ja kun näin edessäni katujenpesuauton, niin hätäännyin (vaikkei syytä niin olisi ollutkaan) jarrutin etukäsijarrulla ja samaanaikaan eturengas osui maassa olleeseen kuoppaan. Se mitä sen jälkeen tapahtui ei ole ihan tarkasti mielessäni, -mutta ohjaustangon yli kai lensin/pyörähdin...

Huom. kuvat lainattu netistä.

En päässyt ylös sillä en tuntenut oikeaa kättäni... Vain suunnattoman kivun...

Naapurin vanhemman herran lisäksi paikalle ilmestyi 2-3 muuta miestä, joista yksi soitti ambulanssin.

Sitä jouduin odottamaan niin että soittaja ehti kysellä jo uudelleen että koska se ambulanssi oikein tulee...  

Tämä tuttu naapurin vanha herra (jonka tontin kohdalla onneksi siis kaaduin) oli hakenut viltin suojakseni.♥

Ambulanssihenkilökunta antoivat esiapua minun siinä tien laidassa maatessani. Oikea käsi oli kyynärvarresta kokonaan poikki joten paljon ei minua voitu liikutella. Takki piti leikata saksilla päältäni pois, että saivat käden tuettua. (sairaalassa piti vielä leikata pusero ja rintaliivit) Ambulanssi-miehet sekä yksi nainen olivat todella ihania, vaikka taisin siinä järkyttyneenä ja peloissani kysellä ja höpöttää ties mitä älyttömiä!

Lähes koko päivä piti odotella ensiavussa, kipsattiin ja kuvattiin, leikattiin kipsi irti ja kipsattiin käsi toiseen asentoon ja taas kuvattiin. Sitten vain odoteltiin osastolle pääsyä.

Olin saanut soitettua äidille (sillä kuulin hänen jossakin vaiheessa soittavan minulle, ja tiesin että huolestuu jos ei saa minua kiinni). Kerroin äidille tapahtuneen ja pyysin ilmoittamaan pojalle ja miehelleni.

Oli ihana yllätys kun jonkun ajan kuluttua kerrottiin että mieheni oli tullut ja kysellyt minua. Hän pääsi luokseni ja hetken kuluttua tuli poikani.♥ He istuivat pitkään seuranani. Lähetin heidät kotiin ja aika pian sen jälkeen pääsinkin osastolle, -ilta kyllä oli jo.

Täällä olen ollut nyt keskiviikosta asti. Kyynärvarsi on siis pahasti katkennut kyynärvarresta, olkapään ja kyynärpään välistä, -lähempänä kyynärpäätä. Huomenna olisi tarkoitus leikata, -jos ei tule mitään hätäsektiota tms.

Kyllä sitä on tässä toisenkin kerran miettinyt, että koska nämä ikävät asiat kohdallani helpottavat... Tapahtuuko koskaan käännettä parempaan... Saanko koskaan kokea jotakin oikein hyvää ja onnellista asiaa...

Lääkkeiden voimalla tässä on ollut pakko jaksaa. Olkavarressa on kipsi, mtta ei se estä luiden päiden liikkumista, -ilkeän tuntuista muljahtelua tuntuu, kipu on kova ja välillä tuntuu sellaista pistävää kovaa kipua, silloin kai ne rispaantuneet luun päät osuvat... johonkin...

Hoitajat täällä ovat aivan uskomattoman ihania ja ystävällisiä. Outoahan tämä on olla toisten armoilla ja vähän niinkuin passattavana, mutta esim. iltaisin kun yöhoitajat ovat laittaneet sänkyni kuntoon (minun pitää nukkua osittin istuvassa asennossa) ja laittaneet tyynyt koukistettujen jalkojeni alle, nostaneet sängynlaidat ylös ja petelleet minut, niin on oikein hyvä olo... Ihana tunne kun kerrankin joku huolehtii minusta...

Aika hauska sattuma tässä jutussa kuitenkin on...

Eilen tuotiin viereiseen sänkyyn potilas. Olin selkä ovelle päin, mutta kuulin kun verho vedettiin eteen ja hoitajat juttelivat tälle potilaalle. Puheista huomasi että kaikki tunsivat toisensa. Sitten aloin kuunnella että tämän potilaan ääni kuullosti tutulta. Varovasti kysyin, että anteeksi kun häiritsen, mutta onko siellä verhon takana "----".  No on, kuului vastaus. Samantien kuului kysymys että kuka siellä sitten on. Sanoin nimeni ja kun verho väliltämme aukaistiin, niin siinä me moni vuotiset kaverukset olimme nokakkain. Olemme olleet vuosia perhetuttuja ja siskoni on mm. tämän potilas-naapurini pojan kummitäti. ;)

Että olikin hauska sattuma, -siitä ovat iloinneet myös äitimme, siskomme ja muut läheisemme, -me kun siis tunnemme kakki toisemme. Tällä kaverillani on erittäin hyvä huumorintaju ja on kova juttelemaan, joten täällä on kyllä "vitsit" lentäneet... Hänellä jalka poikki, minulla käsi. 

Mitäs me poikkinaiset potilaat, -tuemme toinen toisiamme! :-)

Nyt väsyttää... Koitan palailla jos/kun ensiviikon alussa varmaankin kotiudun.

Sitten edessä pitkä sairasloma ja kuntoutuminen... Ja opetella elämään avuttomana, ilman oikeaa kättään, jonkin aikaa.
Mielialaanihan tämä ilman muuta vaikutti myös aikatavalla...