keskiviikko 23. elokuuta 2017

Ruokaisa postaus...


Aika on taas vierähtänyt kuin huomaamatta.
Tuota edellistä postausta tehdessäni oli vielä ihan kesän tuntu, mutta nyt ei enää oikein ole...
On satanut aika paljon, tuuli tiputtelee keltaisia koivunlehtiä ja ilma tuntui tänä aamuna vähän viileämmältä. Syksy on tulossa.🍁🍂

Huomasin tuossa jokin aika sitten että minulla on aika paljon ruokakuvia koneella, mutten ole niitä tänne laittanut. Niinpä siis nyt sellaista, -reseptejä minulla ei ole antaa.
Silloin tällöin niitä minulta kysellään, mutta minä kun olen sellainen ruuanlaittaja joka kokkaa omasta päästä, siitä mitä kaapeista löytyy enkä mittaile vaan laitan mutu-tuntumalla, niin reseptien jakaminen on vähän vaikeaa.
Olen joskus kyllä luetellut aineksia joita olen käyttänyt, mutta nyt on osan kuvien otosta jo sen verran aikaa etten muista kaikkea mitä olen laittanut.

Me mieheni kanssa pidämme ruuanlaitosta -ja ruuasta  (jonka kyllä huomaa...😉)
Minä kokkaan kasvisruokaa ja mieheni ihan perinteisiä kotiruokia.





Aamut aloitan yleensä joko smoothiella tai jogurtilla (soija-,kreikkalainen-,turkkilainen) jossa marjoja tai hedelmiä, siemensekoituksia yms. Chiasiemeniä minulla on jääkaapissa lähes aina (vedessä turpoamassa) ja niitä laitan sekä smoothien että jogurtin sekaan.
Nyt on ollut ihanaa kun on saanut marjoja omasta puutarhasta.






 Vihersmoothieen on saanut lehtimangoldiaa ja lehtikaalia ym.



Tuo Kitchen Aid blenderi on lähes päivittäisessä käytössä.
 

Vaikka isäntä tekee niitä perinteisiä kotiruokia niin kyllä hänkin silloin tällöin tekee kasvisruokia, esim. tämä juustoinen kukkakaalikeitto vei kielen mennessään.




Minä tykkään tehdä uuniruokia...


...joihin kuuluu myös tortillapohjaan tehty pizza.😊


En ole vegaani, en edes täysin kasvissyöjä. Pääsääntöisesti syön kasvisruokaa ja itse teen sitä.
Myös eläväravinto/raakaruoka on minulle tuttua.










Metsässä on tullut muutaman kerran käytyä (tässä lähellä, kävelymatkan päässä kotoa, kun en sitä ajokorttia omista) ja saalistakin olen saanut. Olen antanut myös pojalle ja miniälle.



Ja hyvin usein mukaan tarttuu myös muutakin sieltä metsästä.





Viimevuotisia suppiksia ja mustatorvisieniä on vielä vähän.
Saa nähdä miten käy tänä vuonna, pääsenkö mistään etsimään.
Nämä ovat äidin naapurimetsästä, josta nyt tänä kesänä kaadettiin metsää niin ettei taida olla toivoakaan sienistä.





Minulla tulee nykyisin aika harvoin leivottua, -syystä että: minä itse niitä sitten syön.
Jos on vieraita tulossa niin silloin leivon, -kuten tässä jokin aika sitten kun siskoni oli luonani "maailmaa parantamassa" -suolaista piirakkaa, itseasiassa pippurimakrillia laitoin.


Tomaattia ja kurkkua on tullut ihan mukavasti, kurkkua on riittänyt annettavaksi läheisille ja myös tomaattia annoin meidän nuorille.
Punajuuret on vielä maassa, sipuleista osa jotenkin mätäni, -onneksi syödäkkin saimme.
Pavut (paitsi härkäpapu) on kerätty ja syöty, ei niitä niin paljon tullut että olisin raaskinut pakastaa.



Kesäkurpitsaa on tullut myös mukavasti, niitä annoin äidille ja olen kokkauksen lisäksi myös pakastanut vähän.


Tein myös elämäni ensimmäisen kerran kesäkurpitsa-sipsejä.
Ihan liikaa laitoin öljyä ensimmäisiin. Myllystä vähän suolaa ja pippuria ja osaan laitoin parmesaania. Olivat hyviä!




Keittiö on ihana paikka ja kokkaaminen mukavaa!



Minulle kattaus ja kauniit astiat ovat myös tärkeä asia.












Tilasin Li`l Decorista ihanat lautaset ja mukit, -meillä kun silloin tällöin käy myös niitä pieniä vieraita.





Loppuun vielä kuvakollaasi ihanasta esiliinasta jonka ostin Hangon Käsityöläisten puodista.
Se on tehty isosta miesten kauluspaidasta.
Mietin että jos kokeilisi joskus itsekkin tehdä, tuohan olisi aika kiva lahjaidea.


Toivottelen teille kaikille ihania syyskesän päiviä!💛
Vieläköhän sitä kesää on jäljellä...



perjantai 4. elokuuta 2017

Meillä -sisällä ja pihalla... (ja minun uusi hiuslookini)


Miten voi aika kulua niin nopeasti.
Kuvia olen kyllä ottanut mutten vain jaksanut blogia päivittää.
Olen ollut taas väsynyt, -ja vaikka tiedän että kun vain tekee ja menee niin se auttaa mielialaan.
Mutta kun se aloittaminen -on sitten kyse koti- tai pihatöistä, ulkoilusta, mistä tahansa- on vaikeaa!
Kuuluu "taudin kuvaan" ja tiedän sen, mutta se vain joskus harmittaa tosi kovin!

Tervetuloa siis (taas kerran) meille, -piipahdetaan ensin pihalla.
Olette varmaan kyllästymiseen asti katsonut niitä kuvia...







Joidenkin kuvien otosta on aikaa, esim. jasmiini ei enää kuki, mutta taas vastaavasti esim. lehtikaalit ja -mangoldit ovat kasvaneet lähes silmissä.








Ruusut ja liljat kukkivat.






Minun "patio-perunani" (ämpäreissä ja saavissa) ovat rehevän näköisiä, satoa mullasta en ole vielä uskaltanut kurkistaa.😊






Hei onko kenelläkään teistä tietoa tai kokemusta säilyykö onnenapila talven yli?
Sisällä, varastossa tai maahan istutettuna?
Sama mietityttää myös koristebataatin kohdalla.










Olisi tosi kiva jos noita saisi säilymään talven yli ensi kesään.
No, jonkun taidoilla voi onnistua, -mutta ei kyllä minun. Ehkäpä pitäisi viedä äidin luo, hän on kyllä sellainen viherpeukalo, että on saanut pelastettua useammankin kasvin.
Minä ja siskoni aina annamme hänelle kun itsellä ei onnistu (tai ei riitä kärsivällisyys...)

Olin eilen ystävättäreni luona ja siinä puutarhassa kierrellessämme ihastelin mm. upeaa suurta oliivipuuta (joka oli täynnä kukkia) ja sen juurella olevaa tuuheaa lankaköynnöstä.
Ystäväni kertoi sekä oliivipuun että lankaköynnöksen viettäneen talven hänen vanhempiensa autotallissa. Tiesin kyllä että oliivipuu selviää talven yli, mutta että lankaköynnöskin.

Kuvat on otettu kännykällä ja kirkas auringonpaiste vaikutti ettei niistä tullut kovin hyviä.





Muutama muukin otos.

Hänen kauniista puutarhasta (ja kodista) parin vuoden takaa näet lisää kuvia TÄÄLLÄ.
Hän osaa ja rakastaa sisustamista niin sisällä kuin ulkonakin ja uuden näköistä on usein.







Ajattelin että jos onnistun pitämään omat lankaköynnökseni hengissä syksyyn, niin koitan josko selviäisivät talven yli.


Eli jos vain jollakin on kokemusta tai tietoa onnenapilan ja koristebataatin talvesta niin ottaisin ilolla vinkkejä vastaan.
Mietin ettei ehkä ihan huonekasvina kotona taida onnistua (ei ainakaan minulta).

Toivotaan lämmintä elokuuta (ja syksyä) niin saa nauttia vielä patiolla oleskelusta.





Mennäänkö vielä kurkkaamaan sisälle meille...
Siellä ei ole mitään uutta tapahtunut, -päätökseni olla hankkimatta tavaraa ylenpalttisesti on pitänyt aika hyvin. No ei ole kovin vaikeaa pienen eläkkeen kanssa.😏
Oman "konmarini" tein muutamia vuosia sitten ja silloin lähti paljon tavaraa sekä myyntiin, kiertoon että roskiin..
Remonttia kaipaan, mutta kuten niin usein ennenkin olen todennut: "suutarin lapsella ei ole kenkiä".















Loppuun vielä uusi hiuslookini, kun kävin jättämässä luonnonkiharani kampaamon lattialle (tai ei tämä ole minulle mikään uusi, on tällainen ollut minulla aiemminkin, ei nyt vain muutamaan vuoteen).
Omia harmaitani peitettiin tumman harmailla sekä muutamalla vaalealla raidalla. Tykkään!


Minä ja vanha herra Leevi (16v) toivotamme teille kaikille ihanaa elokuun ensimmäistä viikonloppua!🌞🌛💛