perjantai 25. maaliskuuta 2011

Ihana kirja...


Ihan ensin haluan suositella tätä kirjaa jonka jokin aika sitten hankin. Kielitaitoahan minulla ei ole, mutta kauniiden kuvien katsominen tekee hyvää silmälle ja mielelle!






Toinen ostokseni on tämä Marjolein Bastin kaunis kirjanen. Sivuilla on pieni tasku johon kerätä esim. muistoja. Puutarha-kirjana ajattelin tuota pitää. 






Puutarha kirjaa ei tosin näillä näkymin tarvitse pitkään aikaan kirjoitella...
Tältä näyttää olohuoneen ikkunasta kuvattuna. Kuvien välillä oli ehkä noin viitisen minuuttia... Vuorotellen lumisadetta ja vähän auringon paistetta, -tällä tavalla ei kyllä kevät tule!! Ja kuten näkyy, niin meillä on vielä ihan talvi! :(







Matkaa kevääseen siis on vielä...  Nähtäväksi jää, minkä verran pääsiäisenä on lunta!







Mukavaa ja toivottavasti aurinkoista viikonloppua kaikille täällä piipahtaville!

tiistai 22. maaliskuuta 2011

Kirpputori ostoksia...



Kaunis kiitos kommenteista!

Ihan aluksi haluan yhteisesti ilmoittaa teille jotka odottelette koristemunia minulta, 
että nyt on ollut inspiraatio vähän hakusessa...
Olin jo paljon tehnyt ja aika monelle saanut lähetettyä (jotkut vielä odottavat täällä pakkaamista) 
kun sitten Johanna halusi ostaa kaikki loput mitä jäljellä oli!  Kiitos hänelle, ihana juttu oli, -odottavat vain vielä pakkaamista.
Tässä on ollut kaikenlaista joten kadotin intoni tekemiseen...
Nyt on paperisilppu likoamassa ja tänään olisi vakaa aikomukseni tehdä massa ja aloittaa munien päällystäminen.

Joitakin mukavia kirpputori löytöjä olen tehnyt. Tässä kuvia niistä.


Tämä kaunis simpukka, -helmet eivät olleet siinä ostaessani.








Tämän tyttö patsaan sekä tuon Jeesus ristillä olevan reliefin aion maalata valkoiseksi.
Ovat mielestäni vähän sellaista Jeanne d`arc Living tyylisiä...
 Nyt siellä varmaan joillakin pyrkii ärrä-päät kielelle... "kun kaikki pitää maalata"... ;-)
Se nyt vain on minua ja sillä mennään! :) 




Ja sitten: "Mummo kanasensa niitylle ajoi..." 
Löysin edullisesti Tammisaaresta tuollaisen vähän pienemmän keltaisen kana lasirasian. 
Toinen vasemmalta.
En näitä mitenkään aktiivisesti keräile, mutta kun näen edullisesti mieleiseni niin ostan.
Vanhat Riihimäen lasiset kana rasiat (joita käsittääkseni minunkin kanoistani jokunen on)  voivat olla aika korkeissakin hinnoissa. 





Ainokaisani (siis Kuopukseni pian 19-v nuorimies, -mutta kuten jotkut ehkä muistavat niin veljensä menehtymisen jälkeen annoin hänelle "hellittely-nimen"; ainokaisa, -hän kun on nyt ainokaiseni, -väänsin sen ainokaisaksi) oli isänsä kanssa viikonlopun Kööpenhaminassa kyläilemässä, -eikä siellä ollut enää yhtään lunta!!!
Meillä on vielä niin talvisen näköistä, -vähän se harmittaa, mutta pitää vain lohduttautua, että kevättä kohti tässä ollaan menossa, -juhannuksena ei varmaan enää lunta ole ;-) 
Odotan kyllä kevättä, -vaikka tiedän sen olevan taas erittäin raskasta ja vaikeaa aikaa...







Toivotan kaikille teille kaunista ja aurinkoista viikkoa! 

keskiviikko 16. maaliskuuta 2011

Kukkia ja ompelua...

Lämpimät kiitokset taas kommenteista!
Aurinko paistaa ulkona täydeltä terältä, -ei vain vieläkään tunnu yhtään keväiseltä.
Lunta kun on varmaan vielä lähes polviin.
No, sisällä voi kuvitella kevään olevan jo pidemmällä.
Lauantaina kävimme Porvoossa kyläilemässä ja kotiin lähtiessä poikkesimme Plantagenissa.
Narsisseja (7kpl) ja leikkoruusuja lähti mukaani.

Narcissus White Lion

Bridal Crown




Nämä papukaija tulppaanit ovat ihan lähikaupasta.



Uudella saumurilla olen surautellut ja vienyt tekeleitäni kirpparille.


Olen vienyt sinne myös muita tekeleitäni, -unohtanut vain kuvata. On mukava kun jää itselle muisto niistä mitä olen aikaiseksi saanut.
Tötteröt muistin kuvata ennenkuin vein.


Aurinkoisia kevättalven päiviä kaikille täällä piipahtaville!

keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

Kirpputori....

Kiitos kaikille kommenteista!

Kotimme lähellä aloitti uusi kirpputori jonka yhteydessä myös sisustuskauppa (+uusia huonekaluja) Karisma. Otin sieltä pöydän kuukaudeksi. Turhaa tavaraa kun on niin paljon kuin vain jaksaa kantaa... Tuossa linkissä ei näy, mutta on auki myös sunnuntaisin, 12-16.
Jos Lohjalla päin liikutte, niin käykäähän piipahtamassa! On suuret, siistit ja valoisat tilat!!

Siskonihan oli alkuvuodesta auttamassa minua kaappien ym. siivoamisessa, ja vaikka paljon meni roskikseen ja kierrätykseen, niin paljon jäi myös kirpparille...
Tarkoitukseni on askarrella esim.koristemunia ja tötteröitä myyntipöydälleni, -mutta katsotaan jääkö aikaa, sillä niin paljon on blogin ja sähköpostin välityksellä niitä kyselty, että hyvä kun ehdin ne tekemään...
Jotakin ehkä ompelen, -odottelen saumuria saapuvaksi. Mies tilasi sen minulle.
Muistan kun Taivaspoikani oli pieni niin haaveilin jo silloin saumurista, mutta silloin tuntui että oli tärkeämpiäkin rahanmenoja. Nyt kun olen taas uudelleen löytänyt ompelun ilon, niin vuosia kadoksissa ollut saumuri-haaveeni nosti päätään! :)

Löysin juuri tuolta Karisma-kirpputorilta ihanaa ruskeaa patjaraita kangasta.
Löysin myös kauniin vanhan paksun (pellavaa??) lakanan. En vielä tiedä ompelenko siitä...
On niin kaunis, -ja siinä kun on nimikirjaimet TV (saattaa olla myös TU...) jotka ovat samat kuin itselläni.
Myös puput ovat löytö kirpputorilta.




Sisustuspuolella on paljon kaikkea ihanaa, ostin sieltä kauniin puisen tarjottimen, -näkyy kuvassa pupujen alla.



Loppuun vielä muutama kuva rakkaasta ystävästäni! Eli siskon keskimmäisen tyttären koira
Jokin viikko sitten Otto oli minulla hoidossa. Olin edellisenä päivänä löytänyt kirpparilta ihanan vaaleansinisen college-hupparin, jonka ostin.

Eläinten kuvaaminen ei minulta onnistu, -varsinkaan tämän ihanan ystäväni joka ei malta pysyä paikallaan niin kauan että Titti saisi tarkennettua kuvan... ;-)

Siis: Otto edestä, Otto takaa, Otto istuu, Otto makaa. ;-)





Aurinkoisia kevättalven päiviä kaikille!

sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

Anna kaikkien kukkien kukkia....

Aurinkoista sunnuntai aamupäivää kaikille!
Ja tuhannet kiitokset ihanista kommenteista joita olen saanut. Ettehän pahastu vaikkei kommentit olekkaan näkyneet julkisesti tuolla kommentti-boxissa...
Ne tulevat minulle sähköpostiin ja siellä niitä olen lukenut ja iloinnut kauniista sanoistanne.

Enköhän minä pian tuon kommenttien valvonnan poista.

Aurinko on paistanut monena päivänä, mutta minulla ei kevät mieltä vielä ole, -lunta kun on niin paljon!! Mutta eiköhän se tästä pikkuhiljaa sula!! :)

Löysin silloin talvilomallamme Parikkalan kierrätyskeskuksesta vanhan lasten palikka palapelin.
Nyt olen liottanut niistä kuluneet kuvat pois ja puupalikat maalasin valkoisiksi. Ovat aika pienet palikat, eli kun löydän suuremmat niin teen taas uudet.
Näihin tulostin tarra-kirjaimet, käsi kun ei ole kovin vakaa niin en ryhtynyt maalaamaan...
Vanhat suutarin lestit ovat kirpputorilta ja nekin maalasin valkoisiksi.
Haaveilen noihin jotakin kirjoitusta, kun muistelisin jonkun blogissa nähneeni sellaiset...




Aurinko on hellinyt kukkia sisällä...



Iloitsin perjantaina kun huomasin uuden (minun makuuni) sisustusliikkeen kaupunkimme keskustassa. Tämä ihana liike Gillas Country Life on muuttanut meille Karjaalta.
Eilen käväisin liikkeessä; tila ei ole suuri, mutta sieltä löytyy mm. Vågan koruja, Odd Mollyn vaatteita. Ihania sisustustavaroita ja mikä parasta, -sieltä saa myös Jeanne d`arc Living magazinea! Ostinkin nyt uusimman numeron.
Kysyin myyjältä saanko linkittää blogiini heidän liikkeensä, -ja myyjä oli mielissään.
Antoi ostoksistani vielä "blogi-alennuksen"... ;-)
Kyselin myyntiin tulevia juttuja, ja sain kuulla monenlaista olevan tulossa. :)

Tässä joitakin ostoksiani. Myyjä kertoi laittavansa itse tuollaisiin ostamiini köyhänhopeisiin pieniin maljoihin, munakynttilät. Taidanpa kokeilla minäkin!

Suosittelen piipahtamaan puodissa, -palvelu oli erinomaista! :)





tiistai 1. maaliskuuta 2011

Hei taas lukijat...


Olen saanut kymmenittäin yhteydenottoja ja viestejä, -niin tänne blogiini kuin sähköpostiinkin!
Suuret ja lämpimät kiitokset ihan teille kaikille, -joista moni oli minulle täysin tuntemattomia "anonyyminä" blogiani lukevia ihmisiä.
Tuntuu hyvältä että pidätte blogistani ja toivotte minun jatkavan.

Tämä on positiivinen henkireikä minun lisäkseni kuulemma monelle muullekkin!!

Olen tarkoituksella pitänyt kommenttien valvonnan käytössä enkä niitä julkaise, sillä olivat vain minulle tarkoitetut... ;-)

Kaikki viestit ja kommentit ovat olleet todella ihania ja kannustavia, -mutta yhden viestin julkaisen nyt tässä.
Se on Taivaspoikani ystävältä, reilu parikymppiseltä nuorelta naiselta. Hänen luvallaan saan täällä tämän julkaista!
Sanat olivat niin totta ja itku pääsi kun viestin luin... Lämmin kiitos veilä kerran E!


"Mä en tarkoituksella sun blogin kommentteihin laita mitään, sillä en halua hämmentää keittoa entisestään. Mu
tta halusin vaan sanoa, että jos sun blogi helpottaa arjen kulkuasi, älä ihmeessä lopeta. Jokaiselle bloggaajalle sattuu kömmähdyksiä ja asioita käsitetään väärin. Netissä kuin asioiden ymmärtämiseen on työkaluina vain teksti ja hymiöt. On älyttömän helppo ymmärtää asioita väärin ilman eleitä,ilmeitä, äänenpainoja jne. Syy minkä takia näitä epämiellyttäviä kommentteja blogeihin tulee, on yleensä juuri väärinymmärrys tai sitten kateus. Ja kumpikaan ei ole sun vika. Ihan niinkuin oikeassa elämässä, myös virtuaalielämässä karu totuus on se, että kaikki ei voi tykkää kaikesta. Joku tykkää sun blogista, mutta ei sitten välttämättä jostain tietystä postauksesta ja antaa sen negatiivissävytteisen kommentin. Ja mitä raha-asioiden kommentointiin blogissasi tulee, älä korvaasi edes lotkauta sinne suuntaan. Jokaisella on eri arvomaailma ja toiset arvostaa/tarvitsee elämässä ihan eri asioita kuin toiset. Ja askartelu on sulle, Tuula, terapiaa. Mä en laittaisi hintaa sille, mikä olon tekee hyväksi ja saa jaksamaan, sun tilanteessasi. Paljon jaksamisia :)"Erityisesti nuo sanat, että on epämiellyttäviin kommentteihin syy sitten väärin ymmärrys tai kateus, niin kumpikaan ei ole minun vikani!!
Nolottaa, että ylireagoin tähän yhteen kommenttiin ja olin asiaton kun otin sen esille!!
Eli vielä kerran ko. henkilölle anteeksi!
Kovin asiallisia eivät olleet kyllä myöskään kaikkien anonyymien kommentit...

Tiedän että blogissani vierailee aivan vieraita, sekä tuttuja, tuttujen tuttuja ja ehkä vielä heidänkin tuttujaan, enkä kyllä kirjoittaessani osaa ajatella kuka lukee tai mitä ajattelee...

Jatkan siis edelleenkin "valitsemallani tiellä..." ;-)
Jos joku luulee minun täällä valehtelevan, esittävän jotakin muuta kuin mitä olen, kiertävän veroja tai muuta yhtä älytöntä, niin minä en asialle mitään voi!

Minä vain tarkoituksella jätän täällä kirjoittamatta niistä ikävistä asioista.
Yritän pitää tämän positiivisena henkireikänä, jotta muistaisin kaunista ja hyvää vielä olevan, -vaikka lapseni menetinkin...
Jokainen voi vain arvailla miltä tuntuu yhä edelleen herätä aamuisin tähän todellisuuteen ettei Esikoistani enää ole!! Se tunne on sanoin kuvaamaton... Muotoaan on suruni ehkä vähän muuttanut, muttei mihinkään hävinnyt!

Edelleenkin kaikki, -satunnaisetkin anonyymit ohikulkijat voivat vierailla täällä, mutta jos jokin kirjoittamani asia häiritsee ikävällä tavalla, niin pyydän rohkeasti lähestymään sähköpostilla ja reilusti omalla nimellään!
Monesti kun tuntuu käyvän niin, että kommentoijat siellä sitten keskenään "riitelevät",
-toiset puolesta toiset vastaan.
Ja kun ei blogini kuitenkaan ole mikään yleinen keskustelu-foorumi jossa voi purnata...


Tämä blogin päivittäminenkin vaatii useimmiten minulta ihan ponnisteluja, -kuten lähes kaikki elämässäni... Elämä oman lapsen menehtymisen jälkeen kun on päivittäistä selviytymistä ja uuden elämän opettelua!!

Tästä eteenpäin siis lähestykää rohkeasti sähköpostilla ja omalla nimellä jos joku asia täällä häiritsee, siellä voimme jatkaa keskustelua.


Kuvaaminen kun on myös minulle tärkeä henkireikä, niin laitanpa tähänkin postaukseen vielä kuvia!
Minulta on paljon kyselty tekemiäni koristemunia, ja niitä olen tehnytkin monen monta, -ja lisää on luvassa! ;-)
Laittelen teille ystävät jotka näitä olette kyselleet niin pikimmiten kuvia, -siinä järjestyksessä kun näitä on kyselty. En nyt uskalla mahdollisille uusille kyselijöille luvata vielä, -kunhan saan näitä jo tehtyjä lähtemään, niin katsotaan vieläkö voimia riittää... Uskoisin niin, sillä näitä on mukava näperrellä.






Myös tötteröitä on kyselty, ja näitäkin on teon alla...





Loppuun vielä pari kuvaa ihanasta Vågan korusta!
Voitin tämän Sannen kauniin blogin "Så Vitt Jag Vet" arvonnassa, -voitte arvata kuinka iloiseksi tulin!
Lämmin kiitos vielä kerran Sanne!