maanantai 31. joulukuuta 2012

50-vuotis juhlat juhlittu....


Tänään uuden vuoden aattona tulee (iltasella puoli seitsemän jälkeen) kuluneeksi 50 vuotta siitä kun pieni nappisilmä syntyi...
Äidin ja isän pieni prinsessa...
Prinsessa olen yhä, vaikka ikää ja kokoakin on tullut reilusti lisää... :)
En minä mikään suuri röyhelöjen yms. ystävä ole koskaan ollut, mutta pikkutytöstä asti minusta on tuntunut että prinsessahan minä olen... ;)

Meillä on perhepiirissä yhteisenä sisäpiirin juttuna aina ollut se, että minä olen se meidän perheen Prinsessa.

Tämä oli otettu huomioon myös juhlissani, joita vietimme siis lauantaina.
Paikka on ollut käsittääkseni työväentalo, nykyisin toimii kerhotiloina.

Kutsuista lähtien oli prinsessa teema. Kutsut suunnittelin ja tein itse.


Postimerkitkin mies oli valinnut teemaan sopiviksi.


 Tiaran ostin näitä juhliani varten.



Väreinä oli valkoinen ja hopea sekä teemana vielä talvi.
Koristeluissa minua auttoi kummityttöni (siskon vanhin tytär) mies sekä oma ainokaisani.
Buffee-pöytään tekemäni kimppu olisi pitänyt tehdä aiemmin että upeat valkoiset liljat olisivat ehtineet avautua...






Ruuat teimme itse, -äitini teki pyynnöstämme lihapullia sekä hiivaleipää, yksi ystäväni saaristolaisleipää. Mies loimutti lauantaina aamulla kolme lohta ja itse tein muun; savumakrillipateen, katkarapumoussen, caviart hyytelön, salaatin tekivät paikan päällä siskoni keskimmäinen ja vanhin tytär jotka huolehtivat muutenkin keittiöstä ja ruokien tarjolle asettelusta yhdessä aiemmin mainitsemani kummityttöni (siskon vanhin tytär) miehen kanssa. Siskoni keskimmäinen tytär on kokki, samoin kummityttöni mies on kokki, leipuri-kondiittori.
Salaatti oli ihan perus sellainen ja jokainen sai valita lisikkeeksi omia mieli juttujaan (mm. oliivi, feta, mozzarella, mandariini, ananas...)





Lämpimänä ruokana oli siis niitä äidin tekemiä lihapullia, minun tekemääni palapaistia, -tein myös gluteenittomia lihapullia sekä gluteenitonta palapaistia-, perunoita tietenkin sekä kukkakaali-porkkana vuokaa jossa lisäksi currylla  maustettua cremefraichea, sekä punajuuri-homejuusto vuokaa.
Gluteenitonta kakkua en arvannut ryhtyä tekemään vaan kondiitoriasta haettiin leivos.

Rakastan ruuan laittoa ja mielestäni kaikki onnistuivat todella hyvin... 
Sen jo osoittaa sekin, että jotkut olettivat ruokien tulleen pitopalvelusta... ;)

Kaikki oli "omasta päästä", -vaikka minulla on paljon keittokirjoja niin tykkään kuitenkin aina kokata "itse säveltäen."

Kakusta toivoin valkoista ja siihen ripaus hopeaa... Kummitytön miehen kanssa sitä suunnitelimme ja hän teki toiveideni mukaan. Todella kaunis ja erittäin herkullinen (sisältä suklainen) kakku.



Minun lookissani tietenkin näkyi että olen "trinsessa"... ;)








Rakas isosiskoni piti huolen musiikki- ohjelma- ja juontopuolesta. Hän oli tehnyt monta cd:tä musiikkia, keksinyt erilaisia tietokilpailuja, -joissa aiheina mm. satujen prinsessoja yms.
Hän vieraille mainitsikin siitä, että meidän perheemme yhteisiin tapaamisiin kuuluu aina kaikenlaiset pelit ja mm. tietokilpailut. :) 

Oli myös sellainen kilpailu jossa oli kolme vanhaa erilaista esinettä joita siskoni minulta otti, (tämäkin siksi kun pidän vanhoista tavaroista) -jokainen sai kertoa mikä ko. tavara hänen mielestään oli... Voittaja ei ollut se joka olisi arvannut oikein vaan joka keksi hauskimman/parhaimman selityksen tai käytön tavaralle.

Kilpailuissa sai voittoja, lisäksi oli vielä ihan vain arvonta. Olimme hankkineet erilaisia voittoja ja minä laitoin vielä joitakin ompeluksiani ja äitini oli tehnyt mm. parit villasukat.
Lapset erityisesti saivat palkintoja... Heidät olin ottanut muutenkin huomioon, (vaikkei heitä montaa ollutkaan)  ja ostanut värikyniä, muovailuvahaa, kirjoja, palapelejä, ettei aika tulisi pitkäksi.
Tulostin netistä väritys- yms. tehtäviä ja lisänä oli joitakin poikieni vanhoja leluja.

Juhlissa kiersi myös vanhoja kuvia minusta, -vauvana.lapsena.nuorena... ;)

Myös tanssia oli juhlissani -enkä minä kankea-paksu-bertta ole vieläkään toipunut... ;)
Veljeni on todella hyvä tanssimaan ja veikin minua valssin pyörteissä niin että olen lonkkia myöten kipeänä...

Ihana "vieraskirja" oli kummityttöni tekemä; -jokainen (niin haluava) vieras sai kirjoittaa paperille jonkin asian minusta,-esim. missä ja milloin on minut tavannut, jokin yhteinen muisto tms.
Luin niitä juhlapaikalla ja liikutuin kyyneliin... Voi miten kauniita ja hauskoja sanoja ja piirroksia sainkaan!
Yksi ylitse muiden oli rakkaan Poikani, Kuopukseni ja Ainokaisani (kuten olen häntä nimittänyt veljensä menehtymisen jälkeen) kirjoittama... Se sai kyyneleet valumaan virtanaan pitkin poskiani... Nuo tekstit olivat menneet vahingossa siskoni tavaroihin kun siivoilimme juhlapaikkaa, kunhan haen ne häneltä niin kerron teille niitä asioita joita minusta kirjoitettiin. 

Sain aivan ihania lahjoja... mm. kirjoja, herkkuja, Iittalaa, Pentikiä, Marimekkoa, lahjakortin kasvo- tai vartalohoitoon sekä jalkahoitoon... ym. ym.
Kaikki niin ihania, mutta on yksi lahja jonka nostan tässä esille, -sen erikoisuudesta johtuen.
Ystäväni Jaana (muistattehan Adolfiinan puodin ihanan emännän...) ja miehensä toivat lahjaksi salaperäisen mustan laatikon jossa oli kaunis tumman-viininpunainen nauha ja rusetti...






Vieraista oli jo osa lähtenyt kun lahjojani aloin avata, ja tämä laatikko kiinnosti läheisiäni niin että yleisöä oli ympärillä kun avasin...





Sain jotakin mistä olen kauan haaveillut... Huutonetistäkin näitä katsonut, mutta jopa huonokuntoiset ja kuluneet ovat maksaneet paljon... 
Yksi haaveeni vanhojen tavaroiden kohdalla on toteutunut...




Sain upean, kauniin, ihanan silinterihatun!!

Seuraava haaveni on joskus löytää vanha valkoinen tutu!



Kaikki lahjat siis todellakin ihania, tämän otin esille täällä siksi että on vähän erikoisempi ja erilaisempi lahja! :)

Toinen hiukan erilaisempi lahja oli rakkaalta isosiskoltani, -joka oli onnistunut löytämään teini-ikäni yhden lempi-yhtyeen; Bamboon lp-levyn... Se oli häneltä erikseen minulle.
Kun sisko oli kerännyt musiikkia juhliini, niin ei löytänyt mistään tämän yhtyeen musiikkia... 
Mutta Huutonetistä sitten sai tämän levyn ja minulle nostalgisen muiston... 
Minulla on tuo levy ollut 70-luvulla, mutta mihin lie vuosikymmenten saatossa kadonnut.
Itselläni ei ole levysoitinta, mutta siskollani on, joten jonakin päivänä menen hänen luokse kuuntelemaan...







Juhlat olivat niin ihanat... En voi sanoin kuvata...
Enkä voi sanoin kylliksi kiittää läheisiäni jotka auttoivat järjestelyissä!

Lämpimästi kiitän tietenkin ensin miestäni ♥, ilman häntä olisi juhlat jääneet pitämättä...
Kiitos ihana isosisko joka "rautaisella otteella" hoidit asioita, ja minua -pikkusiskoa- "potkit persauksille", että onko se ja se asia hoidettu... Teit todella paljon näiden juhlien eteen.
Kiitos kummityttöni Johanna ja ihana miehensä Catalin... Aina olitte valmiit tulemaan meille synttäri-palaveriin kun tulitte täällä käymään. Catalin auttoi kaikessa suunnittelussa, juhlatilan koristelussa, teki upeat kakut ja paljon muuta...  Ja Johanna toimi tulkkina kun ei Titti ja Hessu hallitse englannin kieltä lainkaan eikä C aina ymmärrä kaikkia suomalaisia sanoja. 
Yhdessä Susannan kanssa hoiditte keittiön ja tarjoilut upeasti... Ei tarvinnut miettiä että miten mahtaa mennä... Tiesin että ammatti-ihmisinä homma toimii teillä ja voni huoletta nauttia juhlistani ja vieraistani. Susannalle siis myös suuret kiitokset kun oman työsi ohessa jaksoit auttaa minun juhlissani.
Kiitos rakkaalle ainokaisalleni Mikalle sekä kaverilleen Markolle jotka olitte auttamassa juhlapaikan kuntoon laittamisessa, askartelitte yms.
Kiitos Mummi avusta -ja erityisesti siitä että jaksoit vielä jatkoillekkin meille, -olet "rautainen-mummo", kuten kuulit erään vieraan sanoneen. Kuka 76-vuotias jaksaa tanssia ja juhlia lapsensa 50vuotis päiviä lähes aamu neljään... ;)
Kiitos siskoni ihana ex-mies joka hait ja kuljetit niin tavaroita kuin vieraitammekin.
Autoit valtavasti ja todella monessa asiassa.
Kiitos tädilleni astioiden lainasta.
Kiitos ystäväni Susanne ihanista saaristolaisleivistä.

Ja tietysti suuri ja lämmin kiitos kaikille teille jotka osallistuitte juhliini...
Elämässäni on viime vuosina sattunut paljon ikäviä asioita, -oli ihanaa huomata kuinka paljon minulla kuitenkin on teitä läheisiä ja rakkaita ihmisiä jotka teitte juhlapäivästäni ikimuistoisen.

Tällä kuvalla, -ruusukimpulla jonka sain siskoni perheeltä ja jossa on 50kpl ruusuja haluan

LÄMPIMÄSTI KIITTÄÄ TEITÄ IHANIA RAKKAITA LÄHEISIÄ IHMISIÄ YMPÄRILLÄNI!!!


LUKIJOILLENI TOIVOTAN IHANAA TÄTÄ ILTAA JA KAIKKEA HYVÄÄ -IHAN PIAN ALKAVALLE- UUDELLE VUODELLE!
                                                 ♥

Vaikka tänään on virallinen syntymäpäiväni niin meillä otetaan ihan rauhallisesti tässä kotona ja toivutaan juhlista... ;) 



 

keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Tapaninpäivänä...


Kiitos kaikille hyvän joulun toivotuksista!

Toivottavasti teillä on ollut hyvä joulu...

Minulla tämä oli viides joulu ilman rakasta Esikoista...
Toinen joulu ilman isää...
Ikävä ja suru ovat suuret...  Jos voisin niin nukkuisin joulu ajan yli.

Onneksi on ihania läheisiä, vaikka joka hetki kaipaan Esikoista.

Pääsin kuitenkin vähän joulun tunnelmaan;-vietimme aatto-iltaa siskoni luona. 
Meitä oli yhteensä 10 -sisko, kolme tytärtään ja yhden tytären mies, tyttöjen isä, meidän äiti, mieheni, poikani ja minä sekä siskon keskimmäisen tyttären koira Otto...

Muutama kuva meidän joulustamme omassa kodissa.











Jouluaattona siskon luona koimme aivan ihanan yllätyksen kun ovikello soi ja siskon mennessä avaamaan oli oven takana seissyt joulupukki... Sisko kertoi jälkeenpäin että nähdessään ovisilmästä mikä siellä oli, niin oli miettinyt että nyt on kyllä pukki erehtynyt ovesta...
Noh, tämä joulupukki oli kyllä kuitenkin ihan oikeassa osoitteessa! :)
Vain hetkeä aiemmin oli siskon vanhin tytär miehensä kanssa lähtenyt viemään joulutervehdystä ystäväpariskunnalleen, että sen jälkeen voisimme lähteä kaikki yhdessä hautausmaalle. Minun mieheni kävi vielä siirtämässä meidän autoa joka oli nuorenparin auton edessä... 
Nuoret olivat lähteneet pihasta, mutta tulleet sitten samantien takaisin, -heillä oli autossa joulupukin varusteet johon siskon tyttären mies pukeutui, -ja osa lahjoistakin oli heillä säkissä.

Samainen joulupukki ja tällä kertaa myös tyttö-tonttunsa lähtivät käymään vielä veljeni perheen luona, jossa oli vieraita, -ja vain veli tiesi joulupukin tulosta -sillä vaatteet oli heiltä lainassa.
Kaikki heilläkin olleet olivat nuoria/aikuisia, ei siis lapsia enää.
Heillä on vaihto-oppilaana nuori poika Mexikosta, -oli hänellekkin hauska yllätys! 
Ja koska Joulupukkimmekaan ei ole suomlainen niin hänellä kävi jutustelu hienosti englanniksi vaihto-oppilaamme kanssa.

Kävimme porukalla hautausmaalla, (paitsi minun Kuopukseni, hän oli käynyt aiemmin isänsä kanssa) 
-koko päivän olin hienosti jaksanut, mutta Esikoisen haudalla tuli lohduton itku... Ihana isosiskoni talutti minut kapeaa polkua pois, kun en nähnyt eteeni...





Ottoa ensin vähän punanuttu pelotti...

...mutta joku tuttu haju tässä oudon näköisessä kaverissa oli...
 

 Paljon lahjoja ja Otto odotti innoissaan avaamista... 


Joulupäivänä keräännyimme kaikki porukalla veljeni perheen luo joulukahville/-teelle. 
Ihanaa yhdessä olo aikaa. 
Kuvaaminen vain tuppaa unohtumaan vierailuilla, kun keskittyy juttelemaan läheisten kanssa, -ja ehkä myös hieman erilaisten herkkujen syömiseen... ;)



Tänään Tapaninpäivänä sitten kaikki meidän äidin luona kahvilla-/teellä...



Kunhan minun 50-vuotis juhlani on juhlittu (nyt tulevana lauantaina) ja uusi vuosi vietetty, -tai eipä sitä sen ihmeemmin vietetä, -virallinen syntymäpäiväni on silloin, mutta kun juhlimme niitä lauantaina niin aattona ollaan vain ihan rauhallisesti- niin olen iki onnellinen että juhlat ja pyhät ovat ohi (nämä kun ovat niin vaikeita Esikoisen kuoleman jälkeen) ja saan "palata arkeen", -nauttia talvesta... ja lumesta... Toivottavasti ei sula pois vielä pitkään aikaan!!

sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Jouluiloa...


TÄMÄN KUVASARJAN MYÖTÄ TOIVOTAN LUKIJOILLENI OIKEIN IHANAA, RAUHALLISTA JA TUNNELMALLISTA JOULUA!

 
~~~~~ ~~~~~ 


Valitettavasti kuvat ovat aika epäselviä sillä varovasti piti makuuhuoneen kaihtimien välistä koittaa kuvata, -punatulkut ovat niin arkoja.
Mutta jospa näistä se idea näkyisi...









Halauksin, Titti



tiistai 18. joulukuuta 2012

Joulu aattoa odotellessa...


Tuhannet, suuret ja lämpimät kiitokset koko sydämestäni teille kaikille, -olin aivan liikuttunut ihanista kommenteista koskien edellistä postausta kodistamme...


Viikonloppuna olen nauttinut joulu-lookissa olevasta kodista.

Mies oli viikonlopun pois ja kutsuin perjantaina siskon kanssani iltaa istumaan ja saunomaan.

Meillä oli oikein ihana ilta, laitoin ruuaksi soijamedaljonkeja, cashewpähkinä-ananaskastiketta (omasta päästä...), täysjyvä jasmiiniriisiä ja mungpavun ituja, -kuvat unohtui ottaa.


Ihana oli myös lauantai-iltani kissan kanssa kahden, kynttilöitä poltellen ja telkkua katsellen.
 
Sunnuntaina leivoin, -kahta eri laatua pikkuleipiä.

Lähinnä harjoittelin tulevia juhliani silmällä pitäen...
Ihan hirveästi en joulua varten leivo tai ruokia tee, siellä vietämme joulua sukulaisten luona.


Enemmänkin panostan 50-vuotis juhliini joita vietämme tuossa joulukuun lopulla. 
Virallisestihan olen syntynyt uudenvuoden aattona, mutta juhlat ovat pari päivää aiemmin.
Palaan niihin myöhemmin. 

Joululahjat on vielä paketoimatta, tällä viikolla tai viimeistään viikonloppuna pidän omat joululahja-valvojaiset... Ehkä glögiä tai vähän punaviiniä. ;)

En kirjoittanut tänä(kään) vuonna joulupukille, -itselleni kun kuitenkin se lahjojen antaminen on "se juttu". Meillä jo vuosia sitten tehtiin sopimus ettei aikuisille osteta lahjoja, mutta minä olen tainnut lipsua siitä lähes joka vuosi... Tykkään antaa lahjoja! 


 


Siitä leipomisesta.
Löysin netistä ihanan ohjeen:  halva valkosuklaa lastut
Ovat gluteenittomista jauhoista tehty, -kokeilin sellaisia ensimmäsistä kertaa.
Tuon linkin takaa löytyy ohje, ja ovat siinä kuvassa takana.
Minulta jäi kuvaamatta... ;)  -menivät nimittäin aika pikaisesti parempiin suihin.
Olivat oikein herkullisia, aika "äkki-makeita", vaikka minulla oli halvaa vähemmän kuin ohjeessa.





Joulun ajan ompeluksista osa on jäänyt kuvaamatta ja osa laittamatta blogiini, mutta laitan nyt tällaisen jätti-sukan kuvan. Siskoni keskimmäisen tyttären ystävätär tilasi sen joulukortti kuvia ajatellen. Sukan sisälle oli siis laitettu pieni vauva...
Kuvaa en vielä ole nähnyt, mutta uskon että on näyttänyt hauskalta. 




Vielä kuva niistä arvonta voitoista joita itse annoin sen Nanan lahjoittaman Villa Himan lahjakortin lisäksi. Pussukoissa tuoksuna vanilja.




Nauttikaa joulun lähestymisestä, kynttilöistä, lumisesta maisemasta...
Palaan vielä lähempänä jouluaattoa...