Tänään iltapäivällä näytti ihan talvelta, -niinkuin yleensä tähän aikaan vuodesta kuuluukin.
Nyt on kuitenkin melko pitkään ollut niin leutoa eikä lunta nimeksikään, että sitä odottaa kevättä "kuin kuuta nousevaa". Toki sen tiedän, että lunta tulee vielä moneen kertaan, -on sitä tullut normaalina talvenakin joskus jopa huhtikuussa vähän... Kuitenkin sitä mieli on jo keväässä, -pitäisi vain malttaa mielensä.
Menee vielä pitkään ennenkuin omalta pihalta ja muualta luonnosta saa kukkia maljakkoon! Minulla pitää aina olla jonkunlaisia kukkia; -joko leikko- tai kukkivia ruukkukukkia.
Näiden kukkien myötä kaikille leppoisaa viikonloppua!
perjantai 29. helmikuuta 2008
keskiviikko 27. helmikuuta 2008
Sataa sataa ropisee...
Tänään ollut todella harmaa ja sateinen sää. Meillä miehen kanssa viimeinen lomapäivä, -tai hänen piti tehdä tänään yksi pieni työajo Kirkkonummella ja Espoossa. Minä lähdin mukaan ja pääsinpä sillä reissulla käymään pikaisesti yhdellä kirpputorilla.
Tein muutaman mukavan löydön; tämä vanha painava tinatarjotin on kaiverruksien mukaan vuodelta 1934. Mitä lie kirjaimet tarkoittavat... Reunassa on todella kaunis koristelu, ihastuin oitis.
Nämä kaksi kynttilänjalkaa löysin myös. Tuo musta on melko painava, -sen ajattelin maalata valkoiseksi. Sopii siten paremmin sisustukseen ja silmään... ;-)

tiistai 26. helmikuuta 2008
Aurinko armas -ja armoton...
On ihanaa kun aurinko paistaa, -mieli tuntuu keväiseltä ja kevyeltä!
Mutta on siinä, -ainakin näin hämärän vuodenajan jälkeen myös ikävämpi puoli: Se paljastaa likaiset ikkunat, villakoirien vilinä pitkin lattiaa lisääntyy (=on näkyy selvemmin), pienetkin sormenjäljet näkyvät valkoisissa kaapin ovissa... Huh! Kaikkea tuota minä pakenin aamupäivällä, -pyykin ulos viemisen jälkeen- ulkoilmaan. Mieltäni ei kohottanut kaikki se, mitä tienvarresta näin keväällä paljastuu... Niinpä suuntasin askeleeni metsätielle ja -polulle. =)
Polulla vain oli vielä paikkapaikoin sen verran jäätä, että kaaduin... Vasen polvi on kipeä ja hiukan turvonnut, saa nähdä vaihtaako väriä huomenna... ;-)
Keräsin hiukan pajunoksia jotka nyt ovat ulkona pienellä puutarhapöydällä. =)

Aurinkoisen päivän ostoksia...
Kävimme siis eilen iltapäivällä miehen kanssa ajelemassa Inkoossa. Aurinko paistoi eikä lunta ollut oikeastaan missään. Eipä olisi uskonut, että on kuitenkin vasta helmikuun loppua...
Kuten niin montakertaa aiemmin, niin tälläkin kertaa piti käydä Strandissa. Siellä ensimmäisenä suuntasin Limonaan, katsomaaan josko löytäisin jotakin mukavaa. Nyt ehkä joku miettii, mitä minä- jo isojen poikien äiti teen lastenvaate ja -tarvikeliikkeessä... ;-) No, olen sieltä silloin tällöin löytänyt jotakin kivaa pientä sisustus juttua. Kuten tälläkin kertaa; mukaani lähti tämä Mailegin silityslauta ja -rauta. Kyselin Mailegin pulpettia (josta joskus jossakin olen kuvan nähnyt). Heillä ei sitä ollut, mutta lupasivat sen minulle tilata. Minusta nuo Mailegin puput, hiiret ym. tarvikkeet ovat vastustamattoman suloisia. Tässä blogissani kuva aiemmista Maileg hankinnoistani.
Tämä silityslauta ja -rauta siis eilisiä ostoksia.
Rosalindassa olisin saanut kulumaan aikaa -ja rahaa- vaikka kuinka, mutta ostin vain jotakin pientä. Kynttilöitä pitää olla aina, Gantin ja Linumin pyyheliinat ostin myös. Mietin kyllä jo hetken, että sisustussydämet näyttäisivät kauniilta näistä ruutukankaista, mutta enpä tiedä raaskiinko niitä leikellä... Kuvassa alinna olevan House Doctorin kauniin valkoisen pitsi kaitaliinan löysin Merandasta.

maanantai 25. helmikuuta 2008
Lomapäiviä
Meillä on miehen kanssa muutama päivä lomaa, -mutta ahkera armaani lähti heti aamutuimaan tuttavan tontille töihin... :-( Sanoi kyllä, että iltapäivällä voisimme käydä ajelemassa jossakin,
mutta miksiköhän minulla on aika vahva tunne, että tämä ei ehkä toteudu... ;-)
Minun pitäisi viettää hetki mankelin ja liinavaattiden kanssa, mutta tämä koneella istuminen tuntuu nyt mukavammalta...

sunnuntai 24. helmikuuta 2008
Kirpputori ostoksia taas...
Lähdimme tänään aamulla mieheni kanssa ajelemaan Salon kirpputorille.
Meillä on hiukan erilainen tapa kiertää kirppareita... Katselemme tietenkin erilaisia asioita, mutta mies on myös huomattavasti minua nopeampi näillä käynneillä... Joitakin pieniä löytöjä kuitenkin tein, -vaikka kiersinkin omaan normaaliin tahtiini nähden aika nopeasti...
Taustalla näkyvät maljat ovat aiempia kirppis ostoksia, -nyt siis vain kuvausrekvisiittana. Tämän päivän "löydöt" ovat kaksi pientä tarjotinta sekä kippoa joissa palaa kynttilät.
Näistä kannellisista kanoista vain tuo valkoinen on tämän päivän ostos, -toinen on hankittu joskus kauan sitten -myös kirpputorilta.
Tämä ihana emalipotta oli "pakko" ostaa... Minulla on samantyylisiä aiemmin kirpputorilta ostettuja emalipannuja kaksin kappalein. Kesäkukille näitä olen suunnitellut. Koska kukkia tähän ei nyt ollut niin Mailegin Hiiri Herra saa toimia rekvisiittana. ;-)
Kävimme kotimatkalla myös täällä, mutta koska nälkä oli jo melko suuri, -ja olimme päättänet mennä syömään Sammatin Kievariin, niin käynnistä tuli pikainen, eikä mitään kivaa löytynyt.

lauantai 23. helmikuuta 2008
Kirpputori löytöjä
Kävin tänään aamulla kirpputorilla ja tein ihania löytöjä.
Olen jo kauan haaveillut löytäväni joskus vanhan hiusharjan ja käsipeilin, -mutta eipä ole kohdalle sattunut. Tänään vihdoin löytyi hiusharja, mutta valitettavasti ei käsipeiliä. Samaa sarjaa oleva vaateharja lähti sitten matkaani. Kuvassa näkyvä pieni tarjotin on myös tämän aamun löytöjä samoin tuo kaunis pieni pullo. Näistä tulee asetelma toiseen wc:hen.
Hain kaupasta kaksi kimppua vaaleanpunaisia tulppaaneja, ja onneton rähmä-tassu onnistuin katkaisemaan kaksi kukkaa ihan tynkä kokoon... Siksi ovat toisessa kuvassa rekvisiittana.

perjantai 22. helmikuuta 2008
Innostuin liian aikaisin
Tässä postauksessa on kirjaisin koko vähän suurempi; tällaista hakemista ja harjoittelua on tämä uuden blogin aloittelu.
Tunsin oloni tänään vähän paremmaksi ja muutaman päivän lepäilyn jälkeen alkoi tuntua siltä, että jotakin olisi nyt tehtävä. Pesin pyykkiä -ja vein ulos kuivumaan ensimmäistä kertaa tänä alku keväänä. =) Tein yhden risutyön (en vielä tiedä kehtaanko kuvaa julkaista...) imuroin ja tein maittavan kasvisaterian uuniin (punakaalia, punasipulia, soijarouhetta, omenaa ja fetaa yms.)
Olo ei tunnu enää läheskään yhtä hyvältä kuin aiemmin päivällä. Olisikohan ollut syytä ottaa vielä tämäkin päivä, -jos ei ihan vaakatasossa leväten, niin ainakin vähän rauhallisemmin...
Nyt olen ansainnut lasin-pari punaviiniä.

Esikoisen koneella
Kuten jo vanhassa blogissani olen maininnut, niin oma koneeni sanoi yhteistyön irti. Ex-mieheni otti sen hoitoonsa ja nyt on selvinnyt, että siitä on emolevy mennyt -ei sano minulle mitään, mutta ei tarvitsekkaan. Mieheni hake tänään jonkun osan ja ex-mieheni korjaa koneen. Toivottavasti ensiviikolla jo saisin omani takaisin. Tässä minä olen istunut esikoisen koneella ja hän tuhisee (jos nyt- kohta 19 vuotiaasta liki kaksi metrisestä miehestä voi sanoa, että "tuhisee"... -mutta eiköhän äidin korvissa omien rakkaiden lasten nukkuminen kuullosta tuhinalta, olivat he minkä ikäisiä tahansa...) vieressäni peiton alla. Olen odottanut, että hän heräisi ja saisin vähän apua kotitöissä... Hetki sitten raotteli silmiään ja kertoi kohta lähtevänsä kaverilleen muutto-apuun... No, totuuden nimessä täytyy sanoa, että siivoilen kaikkein mieluiten yksin omassa rauhassani, mutta tällä kertaa olisi ollut joitakin kotitöitä myös muille... Minä kun olen potenut tässä pientä flunssan poikasta. Voipi olla, että minäkin siirrän kotitöitäni huomiselle -kuten ihanainen Essuntaskun emäntä totesi: "Ei ole maailmanloppu jos mitään ei jaksakkaan tehdä. Onhan se päivä vielä huomennakin." ;-)
Ruusuni maljakossa olivat jo lähes kuihtuneet, -muutama oli vielä sen verran kunnossa, että varsia reilusti lyhentämällä sain niistä hetkeksi iloa. =) Ulkona paistaa aurinko, -jospa alankin kirjoittelemaan ja suunnittelemaan puutarhaani kevään ja kesän varalle.

torstai 21. helmikuuta 2008
Kuopus kävi tyttöystävänsä ja tämän vanhempien kanssa risteilyllä Tallinnassa, -ja tällaista villalankaa ihanainen poikani oli ostanut äidille tuliaisiksi :-) Valitettavasti en tämän tarkkaa käyttötarkoitusta tiedä; eilisiltana siitä virkkasin ja oli kovasti hajoavaista. No, kunhan nuoripari tulee viikonlopuksi tänne, niin kyselen pojan tyttöystävältä, hän on erittäin taitava käsityöihminen (nuoresta iästään huolimatta) ja osti kyseistä lankaa itselleenkin.
Titti testaa...
Olen jo pitkään haaveillut uuden blogin aloittamista, -tuo Vuodatus kun yllättävän usein ei ole yhteistyö haluinen... Olen siellä jo kauan blogiani pitänyt, joten sen käyttö on tuttua ja turvallista... katsotaan miten minun käy nyt täällä uudessa paikassa.
Tämä on siis vasta testi...
Tämä on siis vasta testi...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)