keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Hyvää Uutta Vuotta....

Lämmin kiitos kaikille onnitteluista!
Synttärini menevät aina siinä samalla kuin uuden vuoden aattokin.
Ei sitä enää tässä iässä juhli kuin pyöreitä!
Juuri piipahti Kuopukseni, tyttöystävänsä sekä eräs toinen nuorimies. 
Miniäkokelaani oli tehnyt aivan ihanaa juustokakkua (uunissa) jonka toivat.
Nyt tässä kiireellä valmistaudun lähtemään siskoni luo, hän kutsui meidät syömään muutaman muun vieraan kera.
Kuohuvat odottavat kylmässä, -illalla ihan vain kotona oloa; minä, mies ja kissa.

Toivotan kaikille oikein mukavaa vuoden vaihdetta, ja 
OIKEIN IHANAA JA HYVÄÄ VUOTTA 2015!


tiistai 30. joulukuuta 2014

Joulun jälkeistä elämää...

Olen nauttinut päivistä tässä kotona,-vielä en ole joulua siivonnut pois- meillä on sitä niin vähän ja on hillittyä ja rauhallista.
Hämärän aikaan olen poltellut kynttilöitä, mutta onhan tässä ollut pari aurinkoistakin päivää.
Pakkanen oli kuitenkin melko kova silloin joten tyydyin ulkoilemaan vain hautausmaalla.

Viihdyn kotona...





Eilen kuvasin keittiön ikkunasta tätä rouvaa joka kovan pakkasen takia tuli lintulaudan ympärille vierailemaan.



Tänään kävelin kirpparille josta mukaan lähti pari ruukua/maljakkoa.
Laitoin ne toiseen wc:hen.



Vielä muutama kuva meidän pihaltamme.










Huomenna onkin sitten uuden vuoden aatto, -ja minä vanhenen -taas- vuoden...
Tulen vielä huomenna toivottamaan hyvät uudet vuodet. 


sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Meidän joulua kuvina...

Joulu on ihanaa aikaa, -vaikka minulle myös erittäin haikeaa...
Tämä oli seitsemäs joulu ilman esikoispoikaani, -ja ihan yhtä haikea kuin aiemminkin.

Nyt oli väkeä meillä, -kahdeksan henkilöä ruokapöydän ääressä.♡
Tunnelma oli aivan ihana ja lämmin, -aikoihin en ole tuntenut niin.♡
Seuraavat pari päivää olinkin sitten melko väsynyt!
Vaikka toki oli mukava siivota ja tehdä ruokia, niin kyllä se tuntui.

Ihanaa kun joulu on ohi, vaikka tykkäsinkin ihan kaikesta -noh, valkoiseen kuuseen mustin koristein (joita olisi saanut olla pikkuisen enemmän) oli ensin vähän totuttelemista...
Mutta tykkäsin kun oli hillittyä ja rauhallista, -ensiviikolla siivoan koristeet kaappiin.

Hiukan meidän joulua siis...















Jouluruuat jäi kuvaamatta, ehdin/muistin sentään napsaista kuvan haukipateesta -jota kokeilin ensimmäistä, mutten suinkaan viimeistä kertaa.

Ja tämä minun `bravuurini` ☺ jota teen cavi art`sta aina kun on jokin juhla-aika.

Jouluisessa Blogissani myös postaus, -viimeinen sellainen tältä erää. 
Lähes samoin kirjoituksin, ja ehkä hiukan eri kuvin.

Täällä jatketaan kuten ennenkin, odotellaan arkea, tammikuuta ja tulppaanikimppuja pöydille.




tiistai 23. joulukuuta 2014

Tunnelmallista Joulua...


Kaikille blogissani piipahtaville toivotan Oikein Ihanaa ja Tunnelmallista Joulua!






perjantai 19. joulukuuta 2014

Kirpputori Moduuli...

Päivät kuluvat nopeasti, ja minusta tuntuu etten saa mitään aikaiseksi...
Nämä harmaat ja sateiset pävät väsyttävät, -enkä varmaan liene ainoa??

Joulu lähestyy ja nyt viikonloppuna valmistelen sitä ja siivoan sen minkä pystyn.
Aattona tulee vieraita -rakkaita läheisiäni!♡

Jatkoin kirpputori paikkaani vielä, -tavaraa kun on- ja olenkin lähes joka päivä hinnoitellut ja miehen tultua töistä käymme täyttämässä hyllyjä.
Näin joulun aikaan monikaan ei varmaan kirpputorille mene, -mutta- jos vaikka välipäivinä satutte liikkumaan niin käykäähän kurkkaamassa.
Kirpputori Moduuli siis! 




Tavaroitani on kyselty ja harmiteltu kun ei ole mahdollisuutta päästä tuonne kirpparille.
On myös toivottu, että laittaisin Huutonettiin taas myyntiin. 
Kuten Blogini Fb-sivulla mainitsin, niin ensi vuonna laitan tänne blogi-kirppiksen.
Kyllä tuota tavaraa kirppikseltä varmasti jää, -ja kaapeissa on lisää.


Oikein ihanaa viikonloppua kaikille!
Tulen vielä ennen aattoa tänne tekemään päivityksen!





perjantai 12. joulukuuta 2014

Joulumarkkinat...


Meillä Lohjalla on tänä viikonloppuna Menneen Ajan Joulumarkkinat!
Lauantaina 13.12 klo.10-16 ja sunnuntaina 14.12 klo.11-12.
Suosittelen käymään, -ihana tunnelma tuolla!

Tässä kuvakollaasi viimevuodelta. (suurenee klikkaamalla)



Myös ystäväni Iris Josefiinan Aitasta on paikalla jokavuotiseen tapaansa!
Hänen kojunsa löytyy kirkon pääportin vierestä.


Tuolla kirkkokentällä jossa markkinat ovat, on vieressä Kirpputori Moduuli.
Piipahtakaapa siellä samalla jos Joulumarkkinoilla käytte.
Siisti ja valoisa paikka kahdessa kerroksessa.
Otin sieltä myyntipaikan ensimmäistä kertaa, (hyllyt no. 1089 ja olikohan toinen 1090, -no vierekkäin siinä jokatapauksessa).
Hinnoittelu jatkuu taas tänään...


Kurkatkaapa nyt myös Jouluisen Blogini puolelle, -siellä mm. muutamia kuvia meidän jouluisesta kodista, -joka on tänä vuonna erilainen kuin aiemmin.
Ja tämä ihanuus...


Ihanaa viikonloppua kaikille täällä piipahtaville!




maanantai 8. joulukuuta 2014

Vaatepostaus...


Nyt yllätän niin teidät, kuin itsenikin, -ja teen postauksen vaatteista!!
Itseni yllätän myös sillä että teen tätä näin myöhään, -mutta ajattelin että eipähän tule aamupäivällä notkuttua koneella, vaan teen kotitöitä.

Olimme jokin aika sitten jouluostoksilla Hobby Hallissa sekä Jumbon Stockmannilla.
Mukavaa kun saa saman katon alta paljon, sillä en olisi jaksanut kovin kauaa shoppailla.

Minun ei ole helppo löytää vaatteita joista todella pidän, -sillä iso kokoni rajoittaa... 
(isoille tytöille ei vain tehdä mieleisiäni).
Nyt satuin onnekseni löytämään HH:sta aivan ihanan tunikan sekä siihen sopivat tukevaa ja paksuhkoa kangasta olevat legginsit.
Pidän vaatteissa graafisista kuvioista ja musta + valkoinen ovat suosikkejani.
Merkki näissä on Flo G ja käsittääkseni HH:n oma.
Tykkään tosi kovin!


Kirpputorilta löysin kivan takin (kääntö-) josta tykkään myös.


Myös tämä Puman laukku on kirpputori ostos, -ja niin makuuni!



Tänään shoppailimme ihan kotikaupungissa ja ostin itselleni mm. uuden ranneketjun sekä korvikset.
Hopea-/teräskorut ovat himoni...


Yhtenä päivänä katselin Elloksen sivuja ja silmiini osui mieleiset saapikkaat (nilkkurit) ja väri niin ihana. No nehän piti hankkia -ja samalla vähän muitakin asusteita...



Viininpunaista olen käyttänyt vaatteissani varmaan 15 vuotta sitten (ollessani hoikka...) ja tykännyt siitä. Mielestäni se sopii minulle (myös värianalyysin mukaan) kun on tummat hiukset ja ruskeat silmät. Ja viininpunainen sopii mielestäni hyvin myös mustan kanssa.
Koitin sitten samalla katsella vähän muutakin samaa väriä ja törmäsin nettiputiikkiin joka oli minulle ennestään tuntematon. Tein siis pienen tilauksen myös Stylepit nimisestä liikkeestä.
Kellon halusin siksikin, että siinä on kullanväriä, -tulee käytettyä noita kultakorujanikin. 
Minä en vain `osaa` pitää kulta- ja hopeakoruja samanaikaisesti.



Ja vain pari päivää noiden tilaamisen jälkeen huomasin netissä kirjoituksen jossa kerrottiin, että viininpunainen on ensivuoden trendiväri!

Nyt täytyy sammuttaa läppäri & kynttilät ja hipsiä isännän viereen, -kissa taisi jo mennäkkin.
Olen tässä samalla toisella silmällä katsellut telkkua ja aika on kulunut ihan huomaamatta.


Toivottelen mukavaa alkavaa viikkoa kaikille Teille!



tiistai 2. joulukuuta 2014

Adventti kynttilät...


Ensimmäinen adventti on vietetty.
Tein Kubukseeni asetelman mahoniasta ja lumimarjoista.
Nuohan ei montaa päivää sisällä kestä, mutta koitan keksiä sitten jotakin muuta.
Aarikan pieni enkeli lepuuttaa jalkojaan siellä reunalla.




Tuolla taustalla näkyy Design Kellarista (sähköpostin välityksellä) tilatut aivan ihanat sarvipää tyynyt! Tykkään niistä kovin!

Huonekuusen hankin, ja jännitän kuinka kauan sen saan hengissä pysymään...



Eilen näyttäytyi taivaalla hetken aikaa outo valoimiö...
Sohvalla istuessani oli ihan pakko nopeasti kuvata varjon leikkiä.




Ja onpa meillä yhtenä iltana tehty lumiukkosoppaakin! Kuva vain on vähän huono...



Käykäähän kurkkaamassa Jouluisessa Blogissani tekemiäni ompeluksia -joulusukkia ym.